Aisaa lyöntivihreistä

Kielikolumnini "Aisaa lyöntivihreistä", julkaistu useissa sanomalehdissä.

Poika sai hiljattain kutsun tutustumiskänneille itä-helsinkiläiselle nuorisotalolle. Nykyään mennäänkin näköjään suoraan asiaan. Kun minä olin nuori, kännit piti vetää puskassa nuorisotalon takana niin, etteivät talon aikuiset nähneet.

                      Oikeasti ei tietenkään ollut kyse känneistä, vaan käynneistä, toisin sanoen lyöntivirheestä. Lyöntivihreitä – anteeksi siis lyöntivirheitä – sattuu itse kullekin näppiksen käyttäjälle. Niitä syntyy helposti, kun kirjoittaa nopeasti, kieli on tuttu ja sisältö on muotoa tärkeämpi.

                      Useimmiten lyöntivihreillä ei ole kummoista merkitystä. Suopeasti suhtautuva lukija tunnistaa kyllä, onko kyse känneistä vai käynneistä.

Kirjoittajan apuna ovat myös oikolukuohjelmat, jotka korjaavat pahimmat mokat. Nopeassa työskentelyssä usein toistuvat ohilyönnit, kuten kilapilu (kilpailu), saavat alleen nopeasti punaisen viivan. Toinen suosikkimokani, ratakisu (ratkaisu), ei punaviivaa kuitenkaan saa. Ohjelmat kun eivät kuitenkaan tunnista virheiksi merkkijonoja, jotka ovat oikeita sanoja, vaikka ne eivät olisikaan ihan sitä, mitä kirjoittaja on halunnut.

                      Iloakin lyöntivihreistä irtoaa. Itse olen ylpeästi kirjoittanut ansioluettelooni, että aiempia työnantajiani ovat olleet muun muassa Kanainvälisen kaupan koulutuskeskus ja Viekkaus. Onneksi oli tarkkasilmäinen oikolukija, joka pisti kirjaimet oikeaan järjestykseen ennen tekstin lähettämistä eteenpäin.

                      Edes kielen vaihtaminen ei aina auta. Englannin kääntäjänä olen kirjoittanut työpaikkakulttuurin (workplace culture) sijaan työpaikan korppikotkista (workplace vulture), c- ja v-kirjaimet kun ovat ihan vierekkäin näppiksessäni. Public distribution (julkinen jakaminen) on saanut muodon pubic distribution (tätä en käännä, ilmauksen voi vaikka googlettaa).

                      Mutta hupi sikseen. On tilanteita, joissa lyöntivirhe voi olla harmillinen, jopa fataali juttu. Ensiksi tulee mieleen pilkku rahasumman väärässä kohdassa tai yksi nolla liikaa lääkärin kirjoittamassa lääkemääräyksessä.

                      Heräsin miettimään, oliko lyöntivihreitä ennen näppisaikaa – siis aikana, jolloin kaikki kirjoitettiin käsin. Voiko virhelyönneistäkin syyttää digitalisaatiota? No kyllähän niitä oli, tosin kenties erilaisia. Muistan itse, että ällät saivat usein ylimääräiset teen viivat, oot ja aat muuttuivat äiksi ja öiksi. Käden ja mielen yhteistyö ei siis taida olla välineestä kiinni. 

                      Kaikille sattuu virheitä, ja yleensä virheet eivät satuta ketään. Kielenkäytössä tärkeintä on viestin perille meneminen ja ymmärrettävyys. Yhteistyö meidän lyöntivihreitä tekevien ihmisten välillä on aisan ydin.

     

Self-portrait before salon treatment. Pastelli pastellikartongille 2018.

                 

                     

Klikkaa tästä, jos haluat olla ystäväni!

(Kielijuttuni "Klikkaa tästä, jos haluat olla ystäväni!", julkaistu useissa sanomalehdissä.)

Tänä vuonna toukokuu löi ällikällä: sähköposteja tulvi postilaatikkoon kuin joulukortteja eteisen matolle 70-luvulla. Posteissa toivottiin, että jatkaisin suhdettani lähettäjän kanssa. Vaikken oikeastaan edes tiennyt olleeni kaikkien kanssa suhteessa, tunsin itseni valtavan tärkeäksi.

Osa saamistani viesteistä oli riehakkaan innostuneita. Otsikkokentissä luki: ”Hohoi! Päivitäthän tietosi, niin saat jatkossakin raikasta postia!” tai ”Kevään tärkein sähköposti!” Toiset vetosivat tunteisiini: ”Olet meille tärkeä!”, ”Interflora tarvitsee hyväksyntäsi” ja ”Haluatko pysyä ystävänämme?” Moni viesteistä oli otsikoitu virallissävytteisesti: ”Tietosuojatiedote”, ”Tiedote muutoksista tietosuojaehdoissa”. 

Kun luin viestejä tarkemmin, huomasin, että niissä pyydettiin klikkaamaan linkkejä, päivittämään tietoja ja hyväksymään monenlaisia ehtoja. Kyse oli tietenkin EU:n uudesta tietosuojalainsäädännöstä, GDPR:stä eli General Data Protection Regulationista, joka  astui voimaan toukokuun lopussa. 

GDPR velvoittaa yrityksiä käsittelemään henkilötietoja uuden EU-säädöksen mukaisesti. Pyrkimyksenä on parantaa asiakkaiden tietosuojaa. 

Linkkejä klikkaamalla päädyin yritysten tietosuojaselostesivuille. Sähköpostien sävyistä riippumatta kaikki selosteet olivat asiallisia ja pykäläpainotteisia. Joissakin kohdin tunsin hukkaavani punaisen langan kokonaan.

Eräässä pykälässä kerrottiin:  ”HUOMAA: Jos olemme aiemmin kertoneet, että olemme luottaneet suostumukseen käsittelyn perustana, niin tulevaisuudessa emme enää nojaa tähän lailliseen perustaan, ellemme ole erikseen niin sanoneet tässä menettelytapaohjeessa.” 

Toinen pykälä vakuutti: ”Voit olla vastaan mitä tahansa henkilötietojesi käsittelyä, jonka oikeudellinen perusta on ’Oikeutetut etumme’ (katso lisätietoja, liite 2), jos olet sitä mieltä, että perusoikeutesi ja -vapautesi ovat tärkeämmät kuin meidän oikeutetut etumme.” No jaa, perusoikeudet ja -vapaudet kuulostavat kyllä hirveän kivoilta, mutten toisaalta halua polkea teidän ”Oikeutettuja etujanne”, mitä ne sitten lienevätkään.

Teksteistä voisi tulkita, että GDPR-velvoite on tullut monelle yritykselle jokseenkin äkkiä. Yhdenmukaisia suuntaviivoja viestinnälle ei näy olevan, vaan tiedottaminen on kirjavaa ja tekstit paikoin melko vaikeaselkoisia. Muutoksien läpivieminen, saati niistä viestiminen, ei totisesti ole helppoa. 

Kun on kyse tietosuojasta, olisi kuitenkin tärkeää, että tekstien lukijakunta, siis yritysten asiakkaat, ymmärtäisivät, mihin he antavat klikkaamalla suostumuksensa. Kyse kun on todennäköisesti jostain muusta kuin pelkästä ystävyyden jatkamisesta.

GDPR Angel. Sekatekniikka pastellikartongille 2018.