Lyöntivirhe: marraskuuta 2014

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Piparitalo representaationa - Iloista joulunodotusta!

Alla olevan piparitalorepresentaation myötä toivotan kaikille hauskaa joulunodotusta!

lauantai 29. marraskuuta 2014

Pieni kiusauskirja (prototyyppi)

Luonnostelua pieneksi kiusauskirjaksi.

Tässä luonnostelin ja tein ensimmäisen prototyypin Pienestä kiusauskirjasta. Kyseessä on hieman toisenlainen eines.

Otan mielelläni ehdotuksia etenkin tuohon "ainesosat" -osioon. Minulta loppuivat sanat ja ideat, kun yritin keksiä kiusaajien motiiveja. Tyhjää jäi paljon. Löi tyhjää.

Haitarikirjan sivuille kootut haukkumasanat on kerätty todellisista tilanteista, erään murheellisen pienen koulukiusatun lapsen jokapäiväisistä kohtaamisista koulu"kaverien" kanssa.

lauantai 22. marraskuuta 2014

How to Shoot People

Taiteilijakirjani How to Shoot People, 2014.

Taiteilijakirjani How to Shoot People, 2014
Tällä sivulla kirja myös soi (ekat tahdit biisistä Niin paljon kuuluu rakkauteen).

Taiteilijakirjani How to Shoot People, 2014

Kynnysmaton elämä - käsitetaiteesta ja tallatuksi tulemisesta

Olen viime aikoina tullut tutuksi termien "käsitetaide" ja "taiteilijajulkaisu" kanssa. Se on ollut sanalla sanoen inspiroivaa.

Kuinka moni meistä huomaa kynnysmattoa? Onko oikein, että sen päälle aina astutaan? Että sitä aina tallotaan? Oletko juuri sinä tullut ajatelleeksi, millaista on kynnysmaton elämä?

Kynnysmatto. Kynnysmatto 2014

lauantai 15. marraskuuta 2014

Voi itku!

Kielijuttuni itkusta, julkaistu mm. Kainuun Sanomissa 16.11. 2014 (Kulttuuri, s. 19.)

Tunnustan: minusta on tullut oikea itkupilli. Silmänurkat kostuvat liikutuksesta, nyyhkytän, vollotan, vetistelen ja pillitän. Joskus suorastaan itken, harvemmin kuitenkaan parun, poraan tai uikutan. Riittää, kun lapsikuoro kajauttaa ilmoille suvivirren tai enkelitaivaan, minä niiskutan.

Itku on ollut valokeilassa tänä syksynä. ”Kyynel televisiossa on kuin siemenneste pornoelokuvassa”, väitti Helsingin Sanomatkin taannoin. Itkussa vetoaa siihen yhdistetty aitous, aitojen tunteiden ryöppyävä kontrolloimattomuus. Se on todiste.

Televisioissakin kyynelet tekevät tunteista totta. Ja tottahan se on: kun Loirin silmäkulmasta lähtee lähikuvassa noro Vain elämää -sarjassa, vain kivisydän voi olla liikuttumatta. Modernit itkuvirret koskettavat.

Itku-sanalla on vastineensa kaikissa suomen sukukielissä. Se ei ole sukua sanoille cry (englanti), gråta (ruotsi), weinen (saksa) tai pleurer (ranska). Itkussa tuntuu olevan alkukantainen maku.

Itkeä voi monella tapaa: voi inistä, kyynelehtiä, niiskuttaa, nyyhkiä tai vikistä. Voi pillittää, porata, tillittää, ulvoa, vetistellä, vollottaa, kiljua; voi jopa rääkyä.

Itku ei auta markkinoilla, ja maahan kaatunutta maitoa on todellakin turha itkeä. Itku saattaa seurata pitkästä ilosta. Mies ei oikein saisi itkeä, ja Iinestäkin kielletään itkemästä. Aina ei myöskään tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Ja voi itku, jos huomaamme jonkun itkevän krokotiilin kyyneleitä!

Jos itku on todiste aidosta tunteesta, latautuu itkeä-verbiin ja sen lukuisiin synonyymeihinkin paljon sivumerkityksiä. Millaista itkua ovat esimerkiksi pillittäminen, nyyhkiminen ja vetistely? Aivan niin, varsinaista itkupillien hommaa, vähäpätöistä ja jotenkin noloa. Kiljujan, ulvojan ja rääkyjän puolestaan soisi pitävän hieman pienempää ääntä itsestään, ehkä laskea volyymejään vetistelijän, tai ainakin niiskuttajan, tasolle.

Kun puhutaan itkusta, ratkaisevaa on myös, kuka itkee. Lapsen itku on toista kuin aikuisen.

Helsingin Sanomien haastattelemien mediatutkijoiden mukaan naisen julkinen itku todistaa edelleen vain sen, että hän on nainen. Miehen itku on taas merkki jostain suuremmasta. Lauluntekijöiden mukaan jotain suurta ja ihmeellistä on myös naisessa, joka saa miehen kyyneliin.

Julkinen itkeminen oli pitkään pannassa tai ainakin häpeällistä. Nyt siitä on tullut yleisen mielenkiinnon kohde ja jopa viihdettä.

Itkun uusi nousu ei ole välttämättä huono asia. Helsingin yliopiston folkloristiikan oppiaine, Äänellä itkijät ry ja SKS järjestivät syksyllä Itku-seminaarin. Siellä esiteltiin uusi itkuopas, elvytettiin itkuvirsiperinnettä ja lopuksi, niin, itkettiin loppuitku.

lauantai 8. marraskuuta 2014

Toven lause

Kielijuttuni Tove Janssonin kielestä, julkaistu mm. Kainuun Sanomissa 09.11.2014. (Kulttuuri, KULTTUURI, sivu 23)

Toven lause

”Eräänä harmaana aamuna ensilumi laskeutui Muumilaaksoon. Se hipsi maahan hiljaa ja tiheänä, ja muutamassa tunnissa kaikki oli valkoisena.” Näin on käännetty ruotsista suomeksi Tove Janssonin Taikurin hatun (1948) alku.

Hyvän kirjailijan tunnistaa hyvästä lauseesta, on sanottu. Millainen on Tove Janssonin lause, vaikkapa tuo Taikurin hatun alkulause, ja miten kääntäjät ovat siihen suhtautuneet?

Kirjailija Juha Seppälä on kuvannut hyvää lausetta näin: ”Hyvä lause on väljä mutta vaihtoehdoton, vapaa mutta lopullinen, plastinen mutta ei konstikas, ei monella mutkalla mutta suorana moniaalle osoittava. Hyvä lause ei ilmoittaudu hyväksi lauseeksi. Se ei paisuttele eikä tyrkytä.”

Muumiromaanit vilisevät lauseita, jotka eivät paisuttele eivätkä tyrkytä. Ne ovat väljiä ja vaihtoehdottomia, vapaita ja lopullisia, plastisia mutta eivät konstikkaita.

Tove Janssonin kieltä leimaa päälauseiden runsas käyttö. Ilmaisu on runollista ja jättää lukijalle varaa eläytymiseen. Tove käyttää niukasti syy- ja seuraussuhteita lukitsevia sivulauseita (jotka alkavat esim. että, koska, jos).

Ajatellaanpa vaikka Vaarallisen juhannuksen virkettä ”Pannukakku kuivuu ja kukat kuihtuvat ja kello käy, eikä ketään tule.” (”Pannkakan torkar och blommorna vissnar och klockan går och ingen kommer.”) Päälauseiden tykitys ei ole eksynyt Vilijonkan surumieliseen huokaukseen sattumalta. Se välittää loppumattomalta tuntuvan juhannusillan odotuksen tunnelmaa runollisen vaikuttavasti.

Kun muumiromaanit julkaistiin, niitä kritisoitiin siitä, että ne eivät täyttäneet sen ajan lastenkirjallisuusnormeja: ne eivät opettaneet. Muumien maailma oli Jörö-Jukasta kaukana. Tove antoi lukijoilleen, lapsillekin, vapauden, Tove luotti heihin.

Muumiromaaneja on käännetty 43 kielelle. Ensimmäisenä julkaistiin Taikurin hatun englanninnos Finn Family Moomintroll. Kääntäjää on ohjannut sen ajan yleinen suhtautuminen lastenkirjallisuuteen. Hänellä on ollut tarve selittää, typistää ja ohjailla; muuttaa rinnasteisia päälauseita sivulauseiksi. Käännöksestä kuultaa väheksyväkin asennoituminen lastenkirjallisuuteen.

Esimerkiksi tämä suomeksi käännetty kohta vaalii alkuperäistekstin henkeä: ”Nipsu puri pelkästä kiihtymyksestä hemulia peukaloon. – Pidä varasi, hemuli sanoi vihaisena. Sinä purit minua peukaloon! – Voi anteeksi, sanoi Nipsu. Minä luulin, että se on omani”.

Englanninkielinen käännös hylkää Toven tyylin: ”(…) in his excitement, Sniff bit the Hemulen’s thumb thinking it was his own.” Eli ”Kiihtymyksissään Nipsu puri Hemulia peukaloon luullen sitä omakseen.”

Honeymoon in Pasila - Smekmånaden i Böle

Barbiet lähtivät viettämään kuherruskuukautta Pasilaan. Kuka jaksaa kantaa rakastaan marraskuisen harmauden keskellä? Kenpä tietäis sen! ;)

Kun katsot kuvia, pyydän, että hyräilet mielessäsi "Niin paljon kuuluu rakkauteen". Voit hyräillä Fredin tai Annikki Tähden äänellä, ihan miltä sinusta itsestäsi tuntuu!