lauantai 20. joulukuuta 2014

Tule joulu oma kulta

Kielijuttuni "Tule joulu oma kulta", julkaistu mm. Kainuun sanomissa 21.12.2014, Kulttuuri, s. 20.


 
Kaksi tonttua. Nelivuotiaan teos 2012. Sekatekniikka.
Kun olin nelivuotias, minusta ihanin joululaulu oli se, jossa lauletaan ”tule joulu oma kulta”. Tiedättehän: ”Lintu lensi oksalle, lauloi niitä näitä, tule joulu oma kulta, että saatais häitä.”
            
Aikuisten vakuuttelutkaan eivät saaneet minua uskomaan, että laulussa oikeasti kehotettiin omaa kultaa joutumaan eli pitämään kiirettä. Joulu oli yksinkertaisesti mielestäni niin ihana, että saatoin hyvin ajatella lauluntekijän kutsuvan sitä kullakseen ja tahtovan sen kanssa naimisiin.

Laulunsanojen väärin kuuleminen on varmasti kaikille tuttu ilmiö.  Hassusti väärinkuulluista sanoista on koottu www-sivustoja ja jopa kirjoja (esim. Antti Isokankaan ”Minä suojelen sinua taiteelta”).

Nettihaku osoittaakin pian, etten ole ainoa, joka on kuullut joululaulujen sanoja väärin. Hilpeinä esimerkkeinä mainittakoon vaikka ”ruuna virtsaa vielä” ja ”jo viidakkomme kiitää ja valkoinen on maa”.

Hulvattomille esimerkeille hörähdellessä herää helposti kysymys, mistä väärin kuulemisessa on oikein kyse.  Esimerkkejäni näyttäisi yhdistävän ainakin yksi selvä piirre: Verbi ”joutua” on ollut nelivuotiaalle outo ainakin käytettynä laulun merkityksessä ’kiirehtiä’. Virsta-sanaa ei monikaan enää tunnista, puhumattakaan liinakosta.

Näyttää siis siltä, että väärin kuuleminen tapahtuu aivoissamme. Aivot tekevät todella hyvää työtä yrittäessään löytää lähimmän järkevän ja tutun sanan uppo-oudon tilalle.

Psykologiassa puhutaan kognitiivisesta dissonanssista, tilanteesta, jossa ihminen kokee psyykkistä epämukavuutta kuullessaan esimerkiksi laulunsanoja, joita ei tunnista. Kognitiivisessa dissonanssissa aivomme pyrkivät aktiivisesti saamaan tolkkua ympärillä olevaan: ne täyttävät aukkoja, pehmentävät särmiä, terävöittävät sumeita kohtia. 

Ikää myöten väärin kuuleminen usein, harmittavastikin, vähenee. Kokemuskenttämme laajenee. Vaikka emme tunnistakaan jokaista sanaa, tunnistamme sen tosiasian, että on vieraita sanoja, joihin voimme suhtautua vieraina.

Oikeastaan voi sanoa, että lapsi kuulee ihanasti väärin. Väärin kuullessaan lapsi tuottaa joskus helmiä, jotka kumpuavat hänen vielä suppeahkosta kokemuskentästään.

Nelivuotias ihaili talvella jääpalikkaa (kalikka oli sanana outo) ja kysyi kesällä, mikä tekee auringonvalvoja (auringonpalvoja). Kolmevuotias vastasi hyvän joulun toivotukseen: ”Kiitos sanoin!”

Viisivuotias puolestaan kertasi tarhassa oppimansa rukouksen: ”Jumalan kämmenellä niin hyvä olla on, Jumalan kämmenellä ei kukaan ole turvonnut.” Turvattomuus oli hänelle tuntematon asia, hyvä niin!





lauantai 13. joulukuuta 2014

Valoa - myös prinsessoille ja hienoille rouville!

Lapsena rakastin leikkiä hienoa rouvaa. Leikissä puimme isotädin vanhoja satiini- ja pitsialusmekkoja päällemme ja astelimme hontelosti ympäriinsä äidin liian isoilla hääkengillä.

Keski-ikäisenä hienon rouvan leikkiminen on hankalampaa, se on jotenkin noloa. Isotädin alusmekotkin joutuivat lumppukeräykseen jo seiskytluvun lopulla.

Prinsessaa voi silti silloin tällöin leikkiä. Tänään leikin sitä, kun näpertelin huovasta ja heijastinkankaasta heijastimia. Esikuvanani olivat lapsuuden ihanimmat kiiltokuvat, peilit.







tiistai 9. joulukuuta 2014

Publish! Instant publishing! Appeal to huge audiences worldwide!

Tyssäsikö mestariteoksesi voittokulku bestselleriksi takakireään kustannustoimittajaan? Ovatko Suomen markkinat yksinkertaisesti liian pienet kaltaisellesi kynäilijälle? Etkö saa sanaasi kuuluville?

Ei hätää: Publish! Instant Sprayn avulla julkaiset teoksesi ja saavutat hetkessä maailmanmaineen! 

PUBLISH IT. NOW.




sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Erään enkelin sanallistumaton muisto - Pieni kansanlaulu

Erään enkelin sanallistumaton muisto. A non-verbal memory of a sad little angel.

Kuvaa klikkaamalla pääset videooni vimeoon.
Click on the picture to get to my video on vimeo.



https://vimeo.com/116873610
https://vimeo.com/116873610

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

lauantai 29. marraskuuta 2014

Pieni kiusauskirja (prototyyppi)

Luonnostelua pieneksi kiusauskirjaksi.

Tässä luonnostelin ja tein ensimmäisen prototyypin Pienestä kiusauskirjasta. Kyseessä on hieman toisenlainen eines. 

Otan mielelläni ehdotuksia etenkin tuohon "ainesosat" -osioon. Minulta loppuivat sanat ja ideat, kun yritin keksiä kiusaajien motiiveja. Tyhjää jäi paljon. Löi tyhjää.

Haitarikirjan sivuille kootut haukkumasanat on kerätty todellisista tilanteista, erään murheellisen pienen koulukiusatun lapsen jokapäiväisistä kohtaamisista koulu"kaverien" kanssa.
















lauantai 22. marraskuuta 2014

How to Shoot People

Taiteilijakirjani How to Shoot People, 2014.
Taiteilijakirjani How to Shoot People, 2014
Tällä sivulla kirja myös soi (ekat tahdit biisistä Niin paljon kuuluu rakkauteen).
Taiteilijakirjani How to Shoot People, 2014


Taiteilijakirjani How to Shoot People, 2014

Taiteilijakirjani How to Shoot People, 2014

Taiteilijakirjani How to Shoot People, 2014


Taiteilijakirjani How to Shoot People, 2014

Kynnysmaton elämä - käsitetaiteesta ja tallatuksi tulemisesta

Olen viime aikoina tullut tutuksi termien "käsitetaide" ja "taiteilijajulkaisu" kanssa. Se on ollut sanalla sanoen inspiroivaa. 

Kuinka moni meistä huomaa kynnysmattoa? Onko oikein, että sen päälle aina astutaan? Että sitä aina tallotaan? Oletko juuri sinä tullut ajatelleeksi, millaista on kynnysmaton elämä?
Kynnysmatto. Kynnysmatto 2014


lauantai 15. marraskuuta 2014

Voi itku!

Kielijuttuni itkusta, julkaistu mm. Kainuun Sanomissa 16.11. 2014 (Kulttuuri, s. 19.)



Tunnustan: minusta on tullut oikea itkupilli. Silmänurkat kostuvat liikutuksesta, nyyhkytän, vollotan, vetistelen ja pillitän. Joskus suorastaan itken, harvemmin kuitenkaan parun, poraan tai uikutan. Riittää, kun lapsikuoro kajauttaa ilmoille suvivirren tai enkelitaivaan, minä niiskutan.
Itku on ollut valokeilassa tänä syksynä. ”Kyynel televisiossa on kuin siemenneste pornoelokuvassa”, väitti Helsingin Sanomatkin taannoin. Itkussa vetoaa siihen yhdistetty aitous, aitojen tunteiden ryöppyävä kontrolloimattomuus. Se on todiste.
Televisioissakin kyynelet tekevät tunteista totta. Ja tottahan se on: kun Loirin silmäkulmasta lähtee lähikuvassa noro Vain elämää -sarjassa, vain kivisydän voi olla liikuttumatta. Modernit itkuvirret koskettavat.
Itku-sanalla on vastineensa kaikissa suomen sukukielissä. Se ei ole sukua sanoille cry (englanti), gråta (ruotsi), weinen (saksa) tai pleurer (ranska). Itkussa tuntuu olevan alkukantainen maku.
Itkeä voi monella tapaa: voi inistä, kyynelehtiä, niiskuttaa, nyyhkiä tai vikistä. Voi pillittää, porata, tillittää, ulvoa, vetistellä, vollottaa, kiljua; voi jopa rääkyä.
Itku ei auta markkinoilla, ja maahan kaatunutta maitoa on todellakin turha itkeä. Itku saattaa seurata pitkästä ilosta. Mies ei oikein saisi itkeä, ja Iinestäkin kielletään itkemästä. Aina ei myöskään tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Ja voi itku, jos huomaamme jonkun itkevän krokotiilin kyyneleitä!
Jos itku on todiste aidosta tunteesta, latautuu itkeä-verbiin ja sen lukuisiin synonyymeihinkin paljon sivumerkityksiä. Millaista itkua ovat esimerkiksi pillittäminen, nyyhkiminen ja vetistely? Aivan niin, varsinaista itkupillien hommaa, vähäpätöistä ja jotenkin noloa. Kiljujan, ulvojan ja rääkyjän puolestaan soisi pitävän hieman pienempää ääntä itsestään, ehkä laskea volyymejään vetistelijän, tai ainakin niiskuttajan, tasolle.  
Kun puhutaan itkusta, ratkaisevaa on myös, kuka itkee. Lapsen itku on toista kuin aikuisen.
Helsingin Sanomien haastattelemien mediatutkijoiden mukaan naisen julkinen itku todistaa edelleen vain sen, että hän on nainen. Miehen itku on taas merkki jostain suuremmasta.  Lauluntekijöiden mukaan jotain suurta ja ihmeellistä on myös naisessa, joka saa miehen kyyneliin.
Julkinen itkeminen oli pitkään pannassa tai ainakin häpeällistä. Nyt siitä on tullut yleisen mielenkiinnon kohde ja jopa viihdettä.
Itkun uusi nousu ei ole välttämättä huono asia. Helsingin yliopiston folkloristiikan oppiaine, Äänellä itkijät ry ja SKS järjestivät syksyllä Itku-seminaarin. Siellä esiteltiin uusi itkuopas, elvytettiin itkuvirsiperinnettä ja lopuksi, niin, itkettiin loppuitku.



lauantai 8. marraskuuta 2014

Toven lause

Kielijuttuni Tove Janssonin kielestä, julkaistu mm. Kainuun Sanomissa 09.11.2014. (Kulttuuri, KULTTUURI, sivu 23)

Toven lause


”Eräänä harmaana aamuna ensilumi laskeutui Muumilaaksoon. Se hipsi maahan hiljaa ja tiheänä, ja muutamassa tunnissa kaikki oli valkoisena.” Näin on käännetty ruotsista suomeksi Tove Janssonin Taikurin hatun (1948) alku.
Hyvän kirjailijan tunnistaa hyvästä lauseesta, on sanottu. Millainen on Tove Janssonin lause, vaikkapa tuo Taikurin hatun alkulause, ja miten kääntäjät ovat siihen suhtautuneet?
Kirjailija Juha Seppälä on kuvannut hyvää lausetta näin: ”Hyvä lause on väljä mutta vaihtoehdoton, vapaa mutta lopullinen, plastinen mutta ei konstikas, ei monella mutkalla mutta suorana moniaalle osoittava. Hyvä lause ei ilmoittaudu hyväksi lauseeksi. Se ei paisuttele eikä tyrkytä.”
Muumiromaanit vilisevät lauseita, jotka eivät paisuttele eivätkä tyrkytä. Ne ovat väljiä ja vaihtoehdottomia, vapaita ja lopullisia, plastisia mutta eivät konstikkaita.
Tove Janssonin kieltä leimaa päälauseiden runsas käyttö. Ilmaisu on runollista ja jättää lukijalle varaa eläytymiseen. Tove käyttää niukasti syy- ja seuraussuhteita lukitsevia sivulauseita (jotka alkavat esim. että, koska, jos).  
Ajatellaanpa vaikka Vaarallisen juhannuksen virkettä ”Pannukakku kuivuu ja kukat kuihtuvat ja kello käy, eikä ketään tule.” (”Pannkakan torkar och blommorna vissnar och klockan går och ingen kommer.”) Päälauseiden tykitys ei ole eksynyt Vilijonkan surumieliseen huokaukseen sattumalta. Se välittää loppumattomalta tuntuvan juhannusillan odotuksen tunnelmaa runollisen vaikuttavasti.
Kun muumiromaanit julkaistiin, niitä kritisoitiin siitä, että ne eivät täyttäneet sen ajan lastenkirjallisuusnormeja: ne eivät opettaneet. Muumien maailma oli Jörö-Jukasta kaukana. Tove antoi lukijoilleen, lapsillekin, vapauden, Tove luotti heihin.
Muumiromaaneja on käännetty 43 kielelle. Ensimmäisenä julkaistiin Taikurin hatun englanninnos Finn Family Moomintroll. Kääntäjää on ohjannut sen ajan yleinen suhtautuminen lastenkirjallisuuteen. Hänellä on ollut tarve selittää, typistää ja ohjailla; muuttaa rinnasteisia päälauseita sivulauseiksi. Käännöksestä kuultaa väheksyväkin asennoituminen lastenkirjallisuuteen.
Esimerkiksi tämä suomeksi käännetty kohta vaalii alkuperäistekstin henkeä: ”Nipsu puri pelkästä kiihtymyksestä hemulia peukaloon. – Pidä varasi, hemuli sanoi vihaisena. Sinä purit minua peukaloon! – Voi anteeksi, sanoi Nipsu. Minä luulin, että se on omani”.
Englanninkielinen käännös hylkää Toven tyylin: ”(…) in his excitement, Sniff bit the Hemulen’s thumb thinking it was his own.” Eli ”Kiihtymyksissään Nipsu puri Hemulia peukaloon luullen sitä omakseen.”






Honeymoon in Pasila - Smekmånaden i Böle

Barbiet lähtivät viettämään kuherruskuukautta Pasilaan. Kuka jaksaa kantaa rakastaan marraskuisen harmauden keskellä? Kenpä tietäis sen! ;)

Kun katsot kuvia, pyydän, että hyräilet mielessäsi "Niin paljon kuuluu rakkauteen". Voit hyräillä Fredin tai Annikki Tähden äänellä, ihan miltä sinusta itsestäsi tuntuu!






lauantai 1. marraskuuta 2014

Olen ehkä sittenkin Pasila

Olen ehkä sittenkin Pasila

harmaa, likainen, luotanityöntävä
hissikuilun pohjalle pudonnut purukumi
sähkökaappiin tägätty töhry
tuhat riisiä väkisinmapitettua tuskaa rulokaapissa
Muistaa vääntää avainta lukossa, heitä avain pois

Juokse portaat alas, porraskäytävän kautta ulos,
ihan varmaan alaovi aukeaa, kun painat sitä vihreää nappia

Hyppää yli tupakannatsojen, yli räkäisyjen, koiranpaskojen yli,

Älä katso kenkiäsi

Älä katso betoniin, se on aina samanlaista, eksyisit vain

Älä eksy,
            ota ratikka oikeaan suuntaan,
istu sille paikalle, jossa et joudu kenenkään viereen
Älä katso silmiin
Avaa ovet kyynärpäilläsi
käytä käsidesiä


Katso ylös:

Sama pilvikarja siellä laiduntaa
Samat linnut lentävät
Aurinko osuu pilvenpiirtäjän latvaan
Spotifyssa, haudan takaa, Kauko Käyhkö laulaa Rakastan sinua elämä.

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Muistaakseni olen unohtanut

Siivekäs. Akryyli kankaalle 2014. (keskeneräinen)
Muistaakseni
olen unohtanut
miltä lapsuus tuntui
Tai sitten muistan sen liian hyvin
tai sitten tahdon unohtaa

Muistaakseni
olen sulkenut silmät
miljoona kertaa

Ymmärtääkseni
tukkinut korvani aina, kun voin

Totta puhuakseni olen
nipistänyt huuleni tiukasti yhteen
kerran toisensa jälkeen

Olen käsittääkseni
 puristanut käteni nyrkkiin 

Puristanut sen nyrkkiin ja
siihen nyrkkiin olen sulkenut liidun,

sulkenut piiloon liidun,

ainoani.