lauantai 23. helmikuuta 2019

Mielikuvaharjoitus

Kielikolumnini "Mielikuvaharjoitus", julkaistu useissa sanomalehdissä.

Hyvä lukija, pyydän sinua ottamaan hyvän asennon. Jos mahdollista, himmennä valoja. Istu alas, paina silmät kiinni. Tunne, kuinka jäsenesi rentoutuvat. Aseta kätesi syliin kämmenet avoinna, niin kuin odottaisit, että sinulle annetaan lahja. 
                      Nyt kuulet ääneni. Kerron, mitä laitan käteesi. Älä avaa silmiäsi, anna minun asettaa käteesi esineitä, luota minuun. 
                      Ensiksi annan sinulle kissanpennun.  Tunnustele sitä käsissäsi. Huomaatko, miltä se tuntuu? Onko se pörröinen? Pehmeä? Lämmin? Vai jotain ihan muuta? Oletko allerginen kissoille? Alkaako sinua aivastuttaa?
                      Sitten annan sinulle kylmän limaisen kalan. Miltä kala tuntuu? Haluatko tunnustella sitä pitkään käsissäsi, rimpuileeko se? Haluatko tiputtaa  sen äkkiä pois?
                      Jatketaan vielä. Seuraavaksi saat käsiisi kolikoita, kakkavaipan, hämähäkkejä, ja lopuksi nokkosia. Miten tuntemuksesi muuttuvat?
                      Olen viime aikoina seurannut keskustelua tajunnan ja kehon yhteydestä. Kielen katsotaan kuuluvan voimakkaasti ihmisen tietoiseen, tajunnalliseen puoleen. Sen yhteys kehoon ja aisteihin tunnustetaan, mutta usein niin, että ihmisen todetaan kielellistävän aistituntemuksiaan. 
Inhottavan pistävä tunne niskassa kielellistyy teräväreunaiseksi pesulapuksi. Vatsan kurina sanallistuu näläksi, varpaiden nipistely pakkasella palelemiseksi. Kun aistituntemukset hahmottuvat kieleksi, asioita on helppo korjata: leikata pesulappu pois, nauttia lounasta, laittaa villasukat jalkaan. Tämä ajatus lienee helppo hyväksyä.
Mutta toimiiko kielen ja kehon suhde toisin päin? Voiko kielellisesti ilmaistuista käsitteistä tulla kehollisia tuntemuksia? Miten sinä koit äskeisen harjoituksen?
Monille harjoituksen tekeville – sikäli kuin harjoituksen olosuhteet ovat olleet melko rauhalliset – ääneen sanotut sanat saavat aikaan kehollisia tuntemuksia. Kylmänniljakas kala aiheuttaa inhon värityksiä, pörröinen kissanpentu tuottaa miellyttävän aistimuksen, saattaapa kakkavaippa alkaa haista niin, että siitä on päästävä äkkiä eroon. 
Usein näkee edelleen väitettävän, että puhe on vain puhetta eivätkä sanat voi aidosti satuttaa. Ja jos myönnetäänkin, että sanat voivat satuttaa, viitataan usein tajunnan tasolla tapahtuvaan – ei kehossa tuntuvaan – mielen pahoittamiseen. Jo pieni leikkimielinen mielikuvaharjoituksemme osoittaa kuitenkin muuta. 
Kehon ja mielen, aistien ja kielen, välillä oleva yhteys ei ole yksisuuntainen. Vihapuheen, loukkausten, ”läppänä” heitettyjen ilkeyksien vaikutuksia ei voi järkeilemällä selittää pois. Ne läpäisevät koko ihmisyyden, mielestä kehoon. Hyvä lukija, naiiviudenkin uhalla ehdotan, että tästedes annamme toisillemme lahjaksi helliviä sanoja.


 
Lucky. Sekatekniikka paperille 2018.


lauantai 2. helmikuuta 2019

Kuri ja järjestys

Kielikolumnini "Kuri ja järjestys", julkaisu useissa sanomalehdissä.

”Mutta tuo, jota te nimitätte pokkuroinniksi, on kurin ulkonainen tunnus, ja sen puuttuminen merkitsee kurin puuttumista.” Näin moittii Rokkaa majuri Sarastie Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa. Rokka on juuri kieltäytynyt tottelemasta luutnantti Lammion käskyä asetella rangaistukseksi pieniä pyöreitä kiviä polun varteen.
                      Olen ollut tammikuun ajan opetusharjoittelussa peruskoulun yläasteella. Kuri, järjestys, tai niiden puute, ovat tulleet niin sanotusti iholle. Olen alkanut pohtia, mitä kuri ja järjestys oikeastaan tarkoittavat. 
                      Sanakirjan mukaan kuri saattaa juontaa juurensa sanasta kuru, joka on tarkoittanut kapeikkoa. Kuri-sanan käyttö kapeikon merkityksessä on tuttu navetoista. Kuri on ollut aidattu alue, joka ohjaa lehmät laitumelta navettaan. Kuri on siis kapeaan tilaan asettamista: siinä pysytään rajojen sisällä.
                      Järjestys puolestaan on johdos sanasta järki, eikä sen merkitys ole muinoin viitannut henkisiin prosesseihin. Sen sijaan se on tarkoittanut riviä. Näin ajatellen kurin ja järjestyksen yhteys on ilmeinen: kurin kapeikossa pysyttäessä pysytään myös rivissä, siis järjestyksessä.
                      Julkisessa keskustelussa kurista, etenkin siitä, miten se kouluissa toteutuu, on tullut kiistakapula. Kuri koetaan usein kielteisenä, turhana pokkurointina. Toisaalta kurin perään myös haikaillaan. Nettihaku antaa tällaisia osumia: Ennen vanhaan kuri pysyi kouluissa pitämättäkin. Nykyään kouluissa on liian löysä kuri.
                      Oma jaksoni yläasteella on saanut pohtimaan kuria siinä mielessä, millaisia valtasuhteita se pitää sisällään. Kurihan on ylhäältä asetettua. Kapean tilan määrittelee se, jolla on käsissään valta. Tilaan asetetut ovat vallankäytön kohteita. Pokkuroinniksi mielletyt käytännöt herättävät kohteissa kapinaa, etenkin aikoina, jolloin koulun pyrkimyksenä ei ole vain järjestyksen omaksuminen vaan myös kriittiseen ajatteluun kannustaminen. 
                      Jonkinlaista järjestystä olisi kuitenkin hyvä pitää yllä. Anarkistinen kaaos kolmenkymmenen oppilaan ryhmissä ei ole kenenkään etu.
                      Tuomas Nevanlinna kirjoitti hiljattain kolumnissaan, että kun kurinpito päättyy, auktoriteetti voi alkaa. Kurin sijaan opettajan auktoriteetti voisi siis saada oppilaat toimimaan mielekkäästi. 
                      Auktoriteetti tulee latinan sanasta auctor, ’tekijä’, ’mestari’. Tekijän seuraaminen tuntuukin luontevammalta kuin kurinpitäjälle pokkurointi. Tuntemattomassa vänrikki Koskela nautti auktoriteetin tuomaa arvostusta, siinä missä Lammio menetti omansa kurittamalla. 
                      Myös yläasteella tekijää kuunnellaan. Mikä ilo onkaan nähdä lasten työskentelevän innostuneina kohti omaa tekijyyttään, vailla kurin kuristavaa otetta.

Symbiotic. Hiili, vesiväri ja akryyli paperille 2018.




lauantai 5. tammikuuta 2019

Tervetuloa terapiaan!

Tervetuloa terapiaan!
Täällä lähtee masennus.
Ilon kautta uuteen aikaan, 
uuden minän asennus.

Istu alas, ota tuoli,
kerro tädille, mikä on huoli

Ihan ensin
käydään läpi sun perhe,
olitko sä toivottu 
vai olitko sä erhe

Joiko sun mutsi
löikö sun fatsi
Vai miten sulta meni
sun tunteisiin tatsi

Voi miten kurjaa
mutta kello jo juoksee,
seuraava potilas
tahtoo mun luokse.

Vielä tähän loppuun tosi uutispommi:
on sellainen tyyppi kuin
Hellstenin Tommy

Luin sen kirjasta mainetta tuoneesta
se oli häätänyt virtahevon
olohuoneesta

Hellstenin kirjoja kandee siis lukea
Mutta nyt sä voisit jo alkaa pukea

Tää on tosi juttu,
tää ei oo mikään kasku
Kassa on muuten tuolla,
maksa siellä tää lasku.
The Girl with the Red Shoes, 2017.


sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Suuria lupauksia

Kielijuttuni "Suuria lupauksia", julkaistu useissa sanomalehdissä.

Uusi vuosi on lupauksien aikaa. Kuntosalit täyttyvät uudenvuodenlupaajista, Alkon myyntiluvut romahtavat, sekatavarakauppojen hyllyille ilmestyy konvehtiröykkiöiden tilalle vaakoja, laihdutusvalmisteita ja käsipainoja.
Jotkut keuhkoavat elämänmuutoksista somessa: ”lupaan somettaa ensi vuonna vähemmän”.  Toiset lyövät lupausrumban läskiksi: ”lupaan, etten lupaa mitään”, ”lupaan jatkaa alkoholinkäyttöä myös tammikuussa”.
                      Kielitoimiston sanakirjan mukaan lupaus voi tarkoittaa vakuutusta tai sitoumusta, kuten sanoissa avioliittolupaus ja raittiuslupaus. Se voi olla myös kuvaus jostakusta tai jostain, joka herättää lupauksia: ”Ei enää pelkkä lupaus, vaan tosi ammattilainen”; ”Ilmassa on lupaus keväästä”. Lupaus ja lupaaminen eivät juuri nykyhetkeä koske, ne suuntautuvat aina tulevaan.
Lupauksen ja samaa perhettä olevien sanojen ”lupa” ja ”luvata” juuret ovat germaanisissa kielissä. Niiden pohjana oleva kantagermaaninen sana on viitannut ylistämiseen. Ruotsista tuttu samaa perua oleva ”lova” tarkoittaakin paitsi lupaamista myös ylistämistä. Lupa-sanalla on vastineensa myös suomen lähisukukielissä virossa (luba), inkerissä, karjalassa ja vatjassa (lupa). Lupauksia on siis ollut ilmassa pitkään ja laajalti. 
Lupauksiin liittyy aina varaus. ”Kahta ei tarvitse tehdä – luvata ja pitää”, on joku viisas sanonut. Kuntosalilla säilytyslokeroita alkaa vapautua jo helmikuun puolenvälin tienoilla, ja viimeistään pääsiäispöydän lammas kaipaa seurakseen tanakkaa punaviiniä. Nuori lupaus voi jäädä pelkäksi lupaukseksi, eikä avioliittolupauskaan aina pidä.
Myös poliitikkojen antamilla vaalilupauksilla on pitkät perinteet. Ääniä kalastellessaan ehdokkaat saattavat innostua lupailemaan asioita, joiden pitäminen osoittautuu vaikeaksi, jollei mahdottomaksi. Lunastamatta jääneitä lupauksia on demokratian historiassa luvattoman paljon!
Kuuluisimpia vaalilupauksia taitaa olla niin sanottu koulutuslupaus. Koulutuslupauksen keksivät viime eduskuntavaalien alla Suomen ylioppilaskuntien liitto ja Suomen opiskelijakuntien liitto. Lupausta markkinoitiin sosiaalisessa mediassa tunnisteella #koulutuslupaus, ja somessa laajasti levinneessä kuvassa tunnisteen takana seisovat tulevien hallituspuolueiden ehdokkaat leveästi hymyillen. Kun koulutuksesta sitten leikattiin, kuvasta muodostui sosiaalisen median meemi, jolle irvailtiin pitkään ja hartaasti. 
Vahingosta viisastuneina monet poliitikot ovat koulutuslupausfiaskon jälkeen alkaneet puhua lupausten sijaan ”tavoitteista” tai ”ohjelmista”. Vaalilupauksia tai ei, politiikan viihteestä nauttivalle vaalivuosi lupaa suurta viihdettä. Lupaan nauttia siitä täysin rinnoin.


Switch. Mixed media 2018.

lauantai 8. joulukuuta 2018

Sisään ja ulos suljettuja

Kielikolumnini "Sisään ja ulos suljettuja", julkaistu useissa sanomalehdissä.


Kuulutko sinä harvojen ja valittujen etuoikeutettujen joukkoon? Minä kuulun. Tiedän sen siitä, että sain hiljattain ilmoituksen, jossa mainostettiin ”eksklusiivisia vaatemallistoja”.  
Eksklusiivinen on hirveän hieno sana. Kielitoimiston sanakirja antaa sille tällaisia merkityksiä: äärimmäisen vaativa, valikoiva, hieno, poissulkeva. Sana tulee latinan sanasta excludere (sulkea ulos, estää), joka puolestaan sisältää osat ex (ulkona, ulos) ja claudere (sulkea). 
Eksklusiivinen viittaa siis johonkin, jonne vain harvoilla ja valituilla on pääsy. Vanhaa latinistia kuitenkin hieman huvittaa ajatus vaikkapa eksklusiivisesta villapaidasta. Mukavampi olisi vaate, joka sulkisi sisäänsä eikä ulos. 
Pakko myöntää, etten myöskään taida olla ihan ainoa, jolle eksklusiivisia vaatemallistoja on markkinoitu. On käynyt niinkin, että olen törmännyt samanlaista poissulkevaa takkia kantavaan kanssaihmiseen. 
Eksklusiivisen vastakohta on inklusiivinen. Sekin tulee latinasta, osista in (sisään, sisällä) ja claudere (sulkea). Toisin kuin eksklusiivinen, inklusiivinen ei sulje ulos ketään.
Viime aikoina erityisopetusta on pyritty järjestelemään uudelleen. Erityisluokkia on vähennetty ja erityistä tukea tarvitsevia lapsia on sijoitettu ”inkluusioluokille”. Inkluusion ideana on, että kaikki oppilaat, jopa kaikkein vaikeimmin vammaiset, kävisivät samaa lähikoulua samoilla luokilla. 
Inkluusion ajatus on kaunis. Se perustuu yhdenvertaisuuteen, jota pidetään kansalaisoikeutena. Erilliskohtelua, esimerkiksi erityistä tukea tarvitsevien lasten sijoittamista erityisluokille tai erityiskouluihin, pidetään inkluusioajattelun mukaan syrjintänä. 
Yhteisissä ryhmissä opiskelun on todettu tutkimuksissa edistävän oppilaiden keskinäistä arvostusta ja lisäävän ystävyssuhteita yli diagnoosirajojen. On myös todettu, että yhteisissä ryhmissä opiskelevien oppilaiden itsetunto ja sosiaaliset taidot kehittyvät paremmiksi kuin vain samanlaisiksi ajateltujen kavereiden kanssa samoissa ryhmissä opiskelevien.
Onnistuakseen inkluusio kuitenkin vaatii resursseja. Kouluista on jo kuulunut hätähuutoja, kun opettajien ja avustajien voimat eivät riitä inkluusioluokkien opettamiseen. Eritystä tukea tarvitsevat oppilaat eivät saa enää tarvitsemaansa tukea, ja samalla yleisopetuksen piirissä olevat oppilaat jäävät heitteille. Moni opettaja onkin jo ottanut kantaa erityisluokkien puolesta.
Ennen kuin koulussa lisätään resursseja inkluusioon, eksklusiiviset erityisluokat olisivat siis edelleen paras vaihtoehto. Mitä vaatteisiin tulee, niiden soisi olevan sekä inklusiivisia että eksklusiivisia: lämmön ne sulkisivat sisään ja kylmän ulos. 

Exclusive practice. Sekatekniikka paperille 2018.



sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Uhattu kielemme

Kielijuttuni "Uhattu kielemme", julkaistu useissa sanomalehdissä.

Suomen kielen lautakunta otti lokakuun lopulla kantaa suomen kielen tilaan ja näkymiin. Lautakunnan mukaan Suomen kansalliskieliin, suomeen ja ruotsiin, kohdistuu vakava uhka. 
                      Suomi ja ruotsi eivät ole varsinaisesti kielinä uhanalaisia. Kielten puhujia riittää, toisin kuin esimerkiksi monilla Venäjällä puhuttavilla suomensukuisilla kielillä. Siellä vähemmistökieliä saattaa uhata kuolema.
                      Suomea ja ruotsia kohtaava uhka on toisenlainen. Kyse on kielten käyttöalan kaventumisesta. Englanti valtaa alaa kaikilla elämänalueilla. 
Monet suomalaisten vapaa-ajan harrastukset, pelit, sovellukset ja erilaiset sosiaalisen median kanavat, perustuvat englantiin. Englanti rynnistää voimakkaasti myös kouluihin: viime aikoina on jopa esitetty, että ylioppilastutkinnon voisi suorittaa kokonaan englanniksi.
                      Tällainen kehitys johtaa vähitellen siihen, että suomi jää kotikielen asemaan, siis kieleksi, jota puhutaan vain arkisissa yhteyksissä. Sen käyttö muilla elämän aloilla vähenee tai jopa loppuu. 
Tieteessä ja kaupan alalla suuntaus on ollut nähtävissä jo pitkään. 
Suomalaisissa yliopistoissa opetuskielenä on yhä useammin englanti. Esimerkiksi Aalto-yliopiston koulutusohjelmista yli puolet ovat pelkästään englanninkielisiä.
                      Törmäsin itse englannistumiseen konkreettisesti yliopiston tohtorikoulutusohjelmassa. Olin jo tottunut siihen, että kaikki luennot ja seminaarit pidettiin englanniksi. Erään luennon jälkeen sain kuitenkin hämmästyä toden teolla. Menin juttelemaan luennoitsijan kanssa käytännön asioista. Puhuttelin häntä suomeksi, molempien äidinkielellä. ”In English, please”, sain kalsean vastauksen. Siinä sitten sönkkäsimme englantia keskenämme, kaksi suomenkielistä.
                      Suomen kielen lautakunta toteaa kannanotossaan: ”Äidinkielen rooli ymmärtämisen ja tiedon tuottamisen välineenä on myös korvaamaton, ja sen syrjäyttäminen vieraalla kielellä heikentää tietotyön huippusuoritusten edellytyksiä.” 
Lautakunnan kantaan on helppo yhtyä. Kuinkahan monessa seminaarissa olen nähnyt osallistujien vaikenevan siksi, että asioita ei saa sanoa äidinkielellä, mutta englannistakaan ei löydy sanoja. Pahimmillaan englanti ei nimittäin ole englantia, vaan niin sanottua globishia, globaalienglantia. Globaalienglannille on ominaista se, että lauserakenteet ovat yksinkertaisia ja käytössä on vain noin 1 500 sanaa. Jos tieteellisen keskustelun ilmaisukeinot rajoittuvat tällaiseen kielimuotoon, on selvää, että tiedekään ei voi edetä.
Suomen kielen lautakunta toteaa, että Suomi tarvitsee pikaisesti kielipoliittisen ohjelman. Ohjelman, jolla pyritään takaamaan kansalliskielten käyttö jatkossakin kaikilla elämänalueilla.

Season's Greetings. Sekatekniikka paperille 2018.