torstai 18. tammikuuta 2018

Kihlaus



-       Me ei muuten sit oikeesti menty eilen illalla kihloihin, se sanoi.
Se etsi sukkia sängyn alta.

Mies tuijotti sälekaihtimia harmain silmin. 

Kahden viikon kuluttua se haki sormuksen asematunnelin kultasepänliikkeestä.
Se oli koruton. Kivetön. Jokin nimikin oli, kaiverrettuna sisäkierteeseen.
Se ei halunnut avata ja katsoa. 


Kun sormus putosi lähimmän ratikkapysäkin roskikseen, se ei päästänyt ääntäkään.

Death mask. Mixed media on handmade paper 2018.

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Unihäiriöiden osaamiskeskuksesta, päivää!

Kielijuttuni "Unihäiriöiden osaamiskeskuksesta, päivää!", julkaistu useissa sanomalehdissä.

Olen vuosia kärsinyt toistuvista migreeneistä. Kun menin jokin aika sitten jälleen kerran hakemaan vaivaani apua, lääkäri suositteli estolääkitystä. ”Tämä lääke alentaa kipukynnystä”, hän kehui. Apteekissa farmaseutti toisti lääkärin sanat.
Matkalla kotiin mietin, mikä ihmeen juju lääkkeessä oli – onko niin, että migreeni jotenkin käänteisesti säikähtää ja häipyy, kun kipukynnys laskee. Kotona tavasin kuitenkin varmuuden vuoksi pakkausselosteen. Siinä kerrottiin lääkkeen itse asiassa nostavan kipukynnystä. Ehkä parempi niin.
Lääkärin ja farmaseutin puheella kipukynnyksen laskemisesta saattaa olla looginen perusta. Kivusta puhuttaessa on luontevaa ajatella, että pyritään laskusuuntaan. Kipu ja kipukynnys ovat vähän niin kuin pakkanen: kun pakkaslukemat nousevat, lämpötila laskee.
Joskus kielenkäytössä tulee eteen tilanteita, joissa sanoma menee päälaelleen. Eräs lehti otsikoi hiljattain, että Turkuun ollaan perustamassa unihäiriöiden osaamiskeskusta. Tarkemmin juttua lukiessa kävi ilmi, että kyseessä on keskus, jossa unihäiriöitä on tarkoitus tutkia ja hoitaa. Lapsiperheen äitinä nautin suunnattomasti keskuksen nimestä: on öitä, jolloin tuntuu siltä, unihäiriöiden osaamiskeskus on meidän makuuhuoneessamme.
Samantyyppisiä ajatuksen päälaelleen keikahduksia on sattunut otsikossa ”Parisuhdeväkivalta on asia, jonka eteen kannattaa tehdä töitä”. Aika lailla vinksin vonksin on menty myös otsikoissa ”Julkisen sektorin tukitoimet työllisyyden torjumiseksi ovat romahtaneet” ja ”Vanhemmilta ja opettajilta apua kiusaamiseen”.
Työnhakuilmoituksiakin lukiessa saa toisinaan hihitellä itsekseen. Kun poliisi hakee palvelukseensa rikosinsinööriä tai Ensi- ja turvakotien liitto väkivaltatyön suunnittelijaa, herää kysymys, minkälaisesta toimenkuvasta oikeastaan on kyse. Työelämästä on tuttu myös sympaattisen oloinen termi ”yhteistoimintaneuvottelut”, joka saattaa tuntua hieman harhaanjohtavalta.
Mainonnassa asioita on tapana kääntää päälaelleen tarkoitushakuisesti. Mainoslauseissa ”Suuria säästöjä!”, ”Säästä merkkivaatteista 70 %!” ja ”Osta nyt ja säästä rahaa!” sekä ostaja että myyjä (toivottavasti) tietävät, että oikeastaan kyseessä ei ole varsinainen säästäminen.
Entä sitten politiikka? Mitä pitävät sisällään vaikkapa viimeaikaiset uudiskäsitteet ”aktiivimalli” ja ”valinnanvapaus”? Monen mielestä ne saattavat kuulostaa juuri samalta kuin mainoskielen slogaanit: hankalille asioille annetaan myönteissävyisiä nimiä. Ehkä ne silloin on  helpompi niellä pureskelematta. Ja ehkä hallitus arvelee, että kansan kipukynnys…öö…laskee…tai siis nousee.

Ornament. Mixed media on paper 2017.