Keskellä suloista mökkikesää Saimaan rannalla olen seurannut surullisena ja järkyttyneenä maailman uutisia, etenkin Gazan tapahtumia. Kauheat uutiset, kuvat ja kohtalot pysyvät mielessä yötä päivää. Eikö kukaan tee mitään, että kaikki nuo kauheudet saataisiin loppumaan? Miten viattomia lapsia voidaan tappaa ilman että kukaan tekee mitään?? Ihmiskunta on sairas, ihmiskunta on rikki. Ei tätä voi ilmaista sanoin, kaikki sanat tuntuvat tekopyhiltä ja turhilta. Sanat loppuvat.
Mielessä pyörii myös, miten etuoikeutettu olen, kun saan rauhassa tallustella mökkitietä - ja miten avuton, kun en voi vaikuttaa tapahtumiin mitenkään.
Halkoja hakiessani löysin edesmenneen kummisetäni varastoista, liiterin kätköistä, enkelin. Sedän valtavasta koivusta sahaamasta kiekosta piirtyivät esiin enkelin kasvot. Enkeleitä on ennenkin ilmestynyt töihini, en oikein tiedä miksi.
Puu puhuu, muttei sekään anna vastauksia. Puu antaa muokkaajalleen hetken rauhan. Enkeli sulkee silmänsä, enkeli on mykkä, yhtä avuton ja voimaton kärsimyksen edessä.
