Verkkoa kokemassa

• Veneessä ei saa heilua.
• Jos saa saalista, se on tapettava heti ja piilotettava ämpäriin, sillä ainoa, mikä merkitsee, on uusi saalis.
• Pitää osata soutaa oikeaan tahtiin.
• Pitää osata huovata oikeaan tahtiin.
• Pitää osata soutaa oikeaan suuntaan.
• Pitää osata huovata oikeaan suuntaan.
• Pitää osata soutaa ja huovata niin, ettei näytä lainkaan soutavan tai huopaavan.
• Jos airot putoavat, pitää esittää, että on vain ottamassa aurinkoa.
• Jos tappi irtoaa, pitää käyttää hymyillen äyskäriä.
• Jos äyskäri putoaa, pitää esittää, että on huvikseen kylvyssä.
• Jos itse putoaa, pitää esittää, että on harjoittelemassa kuviokelluntaa.
• Jos hukkuu, pitää hukkua tyylikkäästi eikä takertua ohi soutavien veneiden reunaan.

(Runo ilman kuvaa julkaistu alun perin keväällä 2012 sivuillani www.pekunalle.com)

Operaatio Pirimadonna, vaihe 2

Pirimadonna kaupungilla

Kun sain Pirimadonna-maalauksen valmiiksi, valokuvasin sen ja tulostin siitä n. 60 kuvaa valokuvapaperille. Päällystin kuvat kontaktimuovilla, jotta ne kestäisivät säätä. “Rikoskumppanini” (joka ei halua nimeään mainittavan tässä) päällysti osan kuvista. Kauniina lokakuisena iltapäivänä kolmen maissa iltapäivällä teippasimme kuvia Helsingin keskustan sähkökaappeihin, roskiksiin ja pylväisiin. Aloitimme Senaatintorin liepeiltä ja jatkoimme Kaisaniemen kautta Musiikkitalolle ja Eduskuntatalolle.

Kun olimme saaneet kuvat teipattua, lähetin vinkkejä Ilta-Sanomiin, Iltalehteen, Hesariin, HBL:ään, Kansan Uutisiin, Demariin ja Metroon. Yksikään lehti ei napannut juttua.

Lähetin  tietoa Pirimadonna-projektista myös Ensi- ja turvakotien liiton toimitusjohtajalle Ritva Karinsalolle.

Ensi- ja turvakotien liitto julkaisi tiedon Pirimadonnasta FB-sivuillaan ja kehotti ihmisiä lähettämään kuvia kaupungilla olevista kuvista. Kaksi kuvaa löysi tiensä sivuille.

Kaisaniemessä kaksi päivää tempauksen jälkeen liikkuessani huomasin, että lähes kaikki teipatut kuvat oli revitty irti. Liimasin kymmenkunta lisää.

Viikonloppuna Musiikkitalolle konserttiin mennessäni huomasin ilokseni, että pari kuvaa oli sittenkin vielä jäljellä.

Pirimadonna-projektin (alku)vaiheet olivat tällaiset. Taistelu päihdeäitien asianmukaisen hoidon ja kohtelun puolesta jatkuu.

Tähän uskon:

• Päihderiippuvuus on sairaus. Ihminen, jolla on ns. normaali suhde esim. alkoholiin, ei voi käsittää päihderiippuvuutta. Ymmärtää voi silti, ja tuntea empatiaa – tai ainakin yrittää.
• Päihderiippuvuutta sairastavat äidit eivät tieten tahtoen pahoinpitele lapsiaan – he sairastavat riippuvuutta, josta haluavat itsekin parantua.
• Hoitoa, seurantaa ja tukea tarvitaan. Hyvässä hoidossa raskaudesta voi muodostua äideille – ja vauvoille – uusi mahdollisuus. Raskauden mukanaan tuomat hormonaaliset muutokset saavat aikaan jo luontaisesti sen, että monelle äidille tulee tarve suojella lastaan. Päihderiippuvainen äiti tarvitsee kuitenkin erityistä tukea tähän.
• Äitien oikeusturvaa loukkaava (ja tarkemmin määrittelemätön) pakkohoito ei ole oikea ratkaisu – puhumattakaan siitä, että se olisi toimivin – tai edes yhteiskunnallisesti kustannustehokkain (sikäli, kun kaikki pitää mitata rahassa).
• Pakkohoitolaki voisi johtaa tilanteeseen, jossa suuri osa päihteidenkäyttäjä-äideistä jättäytyisi pakkokeinoja ja laitokseen sulkemista pelätessään koko äitiyshuoltojärjestelmän ulkopuolelle, ts. jäisi ilman säännöllistä raskaudenseurantaa neuvolassa.
• Raskaudenseurannan puuttuminen voisi johtaa paitsi entistä vaikeampiin päihteistä seuraaviin kehityshäiriöihin, myös mahdollisesti vakavien sairauksien, kuten HIV:n ja hepatiitti C:n tarttumisen syntyvään lapseen. Näiden sairauksien tarttuminen lapseen voidaan nykyään ehkäistä tehokkaasti äitiyshuollossa.
• Päihdeongelmaisille äideille olisi tärkeää päästä myös eroon päihteidenkäytön maailmasta ja sen erilaisista lieveilmiöistä. Tässäkin olemassa oleva ensikotien ja avohoidon järjestelmä tukee päihdeäitejä parhaiten. Siihen tarvitaan lisää määrärahoja. 

Kuuntele Ritva Karinsalon haastattelu aiheesta täältä: http://yle.fi/puhe/ohjelmat/politiikkaradio/pakkohoidosta_on_turha_puhua_7916.html

Operaatio Pirimadonna - puheenvuoro päihdeäitien puolesta, vaihe 1

Pirimadonna, akryyli kankaalle 2013. Valokuva: Terhi Ketolainen.

Se lähti lyöntivirheestä. Minun piti kirjoittaa primadonna, mutta sormet eksyivät. Virheen korjattuani muistin Sigmund-setää, joka sanoo, ettei virheitä ole olemassakaan. Ahaa!

Pirimadonna otti pian muotonsa: ristiinnaulittu raskaana oleva päihderiippuvainen äiti, naulattuna unikko- ja hamppupellolle pystytettyyn puiseen ristiin. Käden lävistävänä naulana uutinen hallituksen päätöksestä olla myöntämättä määrärahoja päihdeäitien hoitoon. 

Tätä ajattelin: Päihdepolitiikka, erityisesti päihdeäitien kohtelu julkisessa keskustelussa ja terveydenhoidossa vaatii korjausliikettä. 

Toivoin, että Pirimadonna herättäisi keskustelua näistä:

Miksi päihdeäideistä yleensä käytävää julkista keskustelua leimaa ajatus siitä

• että päihdeäidit tieten tahtoen haluavat vahingoittaa lastaan?
• että päihdeongelmat ja niiden seuraukset ovat itseaiheutettuja?
• että päihdeäidit ansaitsevat tulla rangaistuiksi?

  Kun puhutaan päihdeäitien hoitoonohjauksesta, miksi usein tuntuu nousevan esiin

• joidenkin poliitikkojen pyrkimys kerätä irtopisteitä ottamalla säännöllisin väliajoin esille ajatus pakkohoidosta?
• pakkohoidon esille tuominen vailla minkäänlaisia konkreettisia ehdotuksia siitä, miten tällainen pakkohoito voitaisiin järjestää?

   Miksi julkisessa keskustelussa vähemmälle huomiolle jäävät

• tahdonalaisella hoidolla saavutetut hyvät tulokset, näistä esimerkkinä
• Ensi- ja turvakotien liiton tarjoamat ensikoti- ja avohoitovaihtoehdot?
• ylipäänsä päihdeäitien ihmisyys?

Seuraavassa blogimerkinnässäni kerron lisää siitä, 

miten Operaatio Pirimadonna eteni.

Vasikkasaaren ympäriluistelu

Vasikkasaaren ympäriluistelu. Tarina lapsesta, joka melkein hukkui ilman, että kukaan huomasi.

Akryyli kankaalle 2013.