Operaatio Pirimadonna - puheenvuoro päihdeäitien puolesta, vaihe 1

Pirimadonna, akryyli kankaalle 2013. Valokuva: Terhi Ketolainen.

Se lähti lyöntivirheestä. Minun piti kirjoittaa primadonna, mutta sormet eksyivät. Virheen korjattuani muistin Sigmund-setää, joka sanoo, ettei virheitä ole olemassakaan. Ahaa!

Pirimadonna otti pian muotonsa: ristiinnaulittu raskaana oleva päihderiippuvainen äiti, naulattuna unikko- ja hamppupellolle pystytettyyn puiseen ristiin. Käden lävistävänä naulana uutinen hallituksen päätöksestä olla myöntämättä määrärahoja päihdeäitien hoitoon. 

Tätä ajattelin: Päihdepolitiikka, erityisesti päihdeäitien kohtelu julkisessa keskustelussa ja terveydenhoidossa vaatii korjausliikettä. 

Toivoin, että Pirimadonna herättäisi keskustelua näistä:

Miksi päihdeäideistä yleensä käytävää julkista keskustelua leimaa ajatus siitä

• että päihdeäidit tieten tahtoen haluavat vahingoittaa lastaan?
• että päihdeongelmat ja niiden seuraukset ovat itseaiheutettuja?
• että päihdeäidit ansaitsevat tulla rangaistuiksi?

  Kun puhutaan päihdeäitien hoitoonohjauksesta, miksi usein tuntuu nousevan esiin

• joidenkin poliitikkojen pyrkimys kerätä irtopisteitä ottamalla säännöllisin väliajoin esille ajatus pakkohoidosta?
• pakkohoidon esille tuominen vailla minkäänlaisia konkreettisia ehdotuksia siitä, miten tällainen pakkohoito voitaisiin järjestää?

   Miksi julkisessa keskustelussa vähemmälle huomiolle jäävät

• tahdonalaisella hoidolla saavutetut hyvät tulokset, näistä esimerkkinä
• Ensi- ja turvakotien liiton tarjoamat ensikoti- ja avohoitovaihtoehdot?
• ylipäänsä päihdeäitien ihmisyys?

Seuraavassa blogimerkinnässäni kerron lisää siitä, 

miten Operaatio Pirimadonna eteni.