Menen
metsään poimimaan kukkia
Apiloita,
tervakukkia, hiirenvirnoja, mitä vaan,
niin
kuuluu ruotsalaisen sisustuslehden mukaan tehdä.
Ehkä
jaksaisin asetella ne romanttisesti patinoituun peltikannuun keittiönpöydälle,
niin kuin sivulla 24.
On
lempeä kevätkesän ilta, laulurastas sekoilee nuoteissaan.
Pörriäinen
törmäilee, ei ilta ehkä ihan täydellinen olekaan, mutta ookoo
Elämäänsähän
voi kohentaa
pikku
yksityiskohdilla
tjusiga
detaljer
Olen
ehkä pukenut liian vähän päälle
luullut,
että on jo kesä
Valo
sokaisee oksien lomitse,
väistelen
risuja polulla.
Leskenlehti
ei kestäisi kannussa,
jatkan
matkaa
Polulle
on kaatunut puu.
Siinä
se on, joku iso, jalosukuinen.
En
pääse yli, en voi väistää ojaankaan
silmiini
siivilöityvässä valossa.
Kuolleessa
puussa versoo lehti
Kaiken
keskellä versoo lehti,
Vaaleanvihreänä
ilta-auringossa
Viesti
ei ole kulkenut juuresta latvaan
-
Hei haloo! huudan.
-
Mitä vittua sä oikein kuvittelet? Et sä tajuu, et sä oot jo kuollut? Et sä
tajuu, et se on sun osaltas ohi? Et sä tajuu, että toi NIIN EI kannata? Ymmärrätsä,
et me kuollaan kaikki?
Kuollaan
kaikki... Kuollaan kaikki... Metsä vastaa.
Puuvainaa vaikenee.
|
Mummon uusi käsilaukku. Öljy kankaalle 2014. Keskeneräinen |