Uudet ystäväni Juhani ja Liisi

 Kielijuttuni Uudet ystäväni Juhani ja Liisi, julkaistu useissa sanomalehdissä.

Olen saanut ihan hiljattain monta uutta ystävää. Uudet ystäväni ovat minulle hyvin läheisiä, saan heiltä viestejä melkein joka päivä. 

Viesteissään ystäväni esittelevät itsensä koko nimellään. On Juhani Ruohonen ja Annamaija Kokkola, Leena Mayer ja Liisi Savinainen, on itseään toimitusjohtajaksi tituleeraava Taavi Karhula (kaikki nimet muutettu tätä juttua varten). Juhani ja Annamaija ovat Planin leivissä, Leena WWF:llä, Liisi UN Womenilla. Taavin työpaikkaa en muista.

Lisäksi olen saanut viestejä Emmiltä, Jannelta ja Tatyanalta. Emmi ja Janne ovat näköjään saaneet töitä Soneralta, Tatyana tuntuu edelleen hakevan töitä.

Niin paljon kuin iloitsenkin uusista ystävistäni, tuntuu, että viestittelymme jää yksipuoliseksi. Kun yritän kirjoittaa vastausviestiä Liisille, vastaanottajakenttään ilmestyy ”toimisto@unwomen”. Annamaijalle lähetetyn vastausviestin saaja onkin info@plan.fi, Juhanille lähetetyn puolestaan ”newsletter@plan.fi”. Leenan viesti on astetta tylympi: siinä lukee ”noreply”.

Olen kauhean ennakkoluuloinen ystävä, mutta viestejä vastaanottaessani mielessäni herää epäilyksiä. Ovatko Taavi, Annamaija ja kumppanit osallistuneet samalle suoramarkkinointistrategian kurssille, jossa on käsketty laittaa oma nimi viestin otsikkokenttään?

Onko heille uskoteltu, että nimen läsnäolo lisää viestin aukiklikkauksia? Tai, mikä on vielä hirveämpi ajatus, ovatko uudet kaverini lintsanneet strategialuennoilta ja panneet asialle jonkun muun, jonkun sieltä ”toimiston” henkilökunnasta?

Tiedän, ystävää ei saisi epäillä. Vaan minkäs teet, kun on skeptinen luonne. Emmin ja Jannen viestit Soneralta ovat tuttavallisen raikkaita, ja niissä luvataan usein mukavia asioita. Laskutukseen Emmi ja Janne eivät kuitenkaan enää puutu, sillä puhelinlasku kolahtaa sähköpostiini otsikolla ”Soneran matkapuhelinlasku numero sejase”.

Oman nimen käyttämiselle markkinointiviestinnässä on varmasti perusteensa. Nimistöntutkijoiden mukaan henkilönimeä käyttäen voidaan luoda henkilökohtainen suhde vastaanottajaan.

Etenkin pelkän etunimen käyttäminen luo tuttavallisen tunnelman. Kun Emmi tai Janne lähettää minulle kirjeen, jossa minua kutsutaan Blytheksi, minun pitäisi mainostajan mielestä kokea kuuluvani heidän kanssaan samaan yhteisöön.

Jostain syystä reaktioni on päinvastainen. Tulee tunne, että mainoskikkailu on vastaanottajan aliarviointia. Lukisin järjestöjen viestit ilman nimiäkin, itse asiassa jopa mieluummin. Plan, UN Women ja WWF ovat lähettäjinä vakuuttavia ja kiinnostavia. Emmin, Jannen ja Taavin tapauksessa taas nimistä ei ole hyötyä, jos en ole kiinnostunut tuotteesta – Tatyanasta puhumattakaan.

Showing consensus through similar hairdos. Akvarelli ja akryyli paperille, 2016.