Stadin valot

Mielikuvaharjoitus

Kielikolumnini "Mielikuvaharjoitus", julkaistu useissa sanomalehdissä.

Hyvä lukija, pyydän sinua ottamaan hyvän asennon. Jos mahdollista, himmennä valoja. Istu alas, paina silmät kiinni. Tunne, kuinka jäsenesi rentoutuvat. Aseta kätesi syliin kämmenet avoinna, niin kuin odottaisit, että sinulle annetaan lahja. 

                      Nyt kuulet ääneni. Kerron, mitä laitan käteesi. Älä avaa silmiäsi, anna minun asettaa käteesi esineitä, luota minuun. 

                      Ensiksi annan sinulle kissanpennun.  Tunnustele sitä käsissäsi. Huomaatko, miltä se tuntuu? Onko se pörröinen? Pehmeä? Lämmin? Vai jotain ihan muuta? Oletko allerginen kissoille? Alkaako sinua aivastuttaa?

                      Sitten annan sinulle kylmän limaisen kalan. Miltä kala tuntuu? Haluatko tunnustella sitä pitkään käsissäsi, rimpuileeko se? Haluatko tiputtaa  sen äkkiä pois?

                      Jatketaan vielä. Seuraavaksi saat käsiisi kolikoita, kakkavaipan, hämähäkkejä, ja lopuksi nokkosia. Miten tuntemuksesi muuttuvat?

                      Olen viime aikoina seurannut keskustelua tajunnan ja kehon yhteydestä. Kielen katsotaan kuuluvan voimakkaasti ihmisen tietoiseen, tajunnalliseen puoleen. Sen yhteys kehoon ja aisteihin tunnustetaan, mutta usein niin, että ihmisen todetaan kielellistävän aistituntemuksiaan. 

Inhottavan pistävä tunne niskassa kielellistyy teräväreunaiseksi pesulapuksi. Vatsan kurina sanallistuu näläksi, varpaiden nipistely pakkasella palelemiseksi. Kun aistituntemukset hahmottuvat kieleksi, asioita on helppo korjata: leikata pesulappu pois, nauttia lounasta, laittaa villasukat jalkaan. Tämä ajatus lienee helppo hyväksyä.

Mutta toimiiko kielen ja kehon suhde toisin päin? Voiko kielellisesti ilmaistuista käsitteistä tulla kehollisia tuntemuksia? Miten sinä koit äskeisen harjoituksen?

Monille harjoituksen tekeville – sikäli kuin harjoituksen olosuhteet ovat olleet melko rauhalliset – ääneen sanotut sanat saavat aikaan kehollisia tuntemuksia. Kylmänniljakas kala aiheuttaa inhon värityksiä, pörröinen kissanpentu tuottaa miellyttävän aistimuksen, saattaapa kakkavaippa alkaa haista niin, että siitä on päästävä äkkiä eroon. 

Usein näkee edelleen väitettävän, että puhe on vain puhetta eivätkä sanat voi aidosti satuttaa. Ja jos myönnetäänkin, että sanat voivat satuttaa, viitataan usein tajunnan tasolla tapahtuvaan – ei kehossa tuntuvaan – mielen pahoittamiseen. Jo pieni leikkimielinen mielikuvaharjoituksemme osoittaa kuitenkin muuta. 

Kehon ja mielen, aistien ja kielen, välillä oleva yhteys ei ole yksisuuntainen. Vihapuheen, loukkausten, ”läppänä” heitettyjen ilkeyksien vaikutuksia ei voi järkeilemällä selittää pois. Ne läpäisevät koko ihmisyyden, mielestä kehoon. Hyvä lukija, naiiviudenkin uhalla ehdotan, että tästedes annamme toisillemme lahjaksi helliviä sanoja.

 

Lucky. Sekatekniikka paperille 2018.

Kuri ja järjestys

Kielikolumnini "Kuri ja järjestys", julkaisu useissa sanomalehdissä.

”Mutta tuo, jota te nimitätte pokkuroinniksi, on kurin ulkonainen tunnus, ja sen puuttuminen merkitsee kurin puuttumista.” Näin moittii Rokkaa majuri Sarastie Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa. Rokka on juuri kieltäytynyt tottelemasta luutnantti Lammion käskyä asetella rangaistukseksi pieniä pyöreitä kiviä polun varteen.

                      Olen ollut tammikuun ajan opetusharjoittelussa peruskoulun yläasteella. Kuri, järjestys, tai niiden puute, ovat tulleet niin sanotusti iholle. Olen alkanut pohtia, mitä kuri ja järjestys oikeastaan tarkoittavat. 

                      Sanakirjan mukaan kuri saattaa juontaa juurensa sanasta kuru, joka on tarkoittanut kapeikkoa. Kuri-sanan käyttö kapeikon merkityksessä on tuttu navetoista. Kuri on ollut aidattu alue, joka ohjaa lehmät laitumelta navettaan. Kuri on siis kapeaan tilaan asettamista: siinä pysytään rajojen sisällä.

                      Järjestys puolestaan on johdos sanasta järki, eikä sen merkitys ole muinoin viitannut henkisiin prosesseihin. Sen sijaan se on tarkoittanut riviä. Näin ajatellen kurin ja järjestyksen yhteys on ilmeinen: kurin kapeikossa pysyttäessä pysytään myös rivissä, siis järjestyksessä.

                      Julkisessa keskustelussa kurista, etenkin siitä, miten se kouluissa toteutuu, on tullut kiistakapula. Kuri koetaan usein kielteisenä, turhana pokkurointina. Toisaalta kurin perään myös haikaillaan. Nettihaku antaa tällaisia osumia: Ennen vanhaan kuri pysyi kouluissa pitämättäkin. Nykyään kouluissa on liian löysä kuri.

                      Oma jaksoni yläasteella on saanut pohtimaan kuria siinä mielessä, millaisia valtasuhteita se pitää sisällään. Kurihan on ylhäältä asetettua. Kapean tilan määrittelee se, jolla on käsissään valta. Tilaan asetetut ovat vallankäytön kohteita. Pokkuroinniksi mielletyt käytännöt herättävät kohteissa kapinaa, etenkin aikoina, jolloin koulun pyrkimyksenä ei ole vain järjestyksen omaksuminen vaan myös kriittiseen ajatteluun kannustaminen. 

                      Jonkinlaista järjestystä olisi kuitenkin hyvä pitää yllä. Anarkistinen kaaos kolmenkymmenen oppilaan ryhmissä ei ole kenenkään etu.

                      Tuomas Nevanlinna kirjoitti hiljattain kolumnissaan, että kun kurinpito päättyy, auktoriteetti voi alkaa. Kurin sijaan opettajan auktoriteetti voisi siis saada oppilaat toimimaan mielekkäästi. 

                      Auktoriteetti tulee latinan sanasta auctor, ’tekijä’, ’mestari’. Tekijän seuraaminen tuntuukin luontevammalta kuin kurinpitäjälle pokkurointi. Tuntemattomassa vänrikki Koskela nautti auktoriteetin tuomaa arvostusta, siinä missä Lammio menetti omansa kurittamalla. 

                      Myös yläasteella tekijää kuunnellaan. Mikä ilo onkaan nähdä lasten työskentelevän innostuneina kohti omaa tekijyyttään, vailla kurin kuristavaa otetta.

Symbiotic. Hiili, vesiväri ja akryyli paperille 2018.