Mielikuvaharjoitus

Kielikolumnini "Mielikuvaharjoitus", julkaistu useissa sanomalehdissä.

Hyvä lukija, pyydän sinua ottamaan hyvän asennon. Jos mahdollista, himmennä valoja. Istu alas, paina silmät kiinni. Tunne, kuinka jäsenesi rentoutuvat. Aseta kätesi syliin kämmenet avoinna, niin kuin odottaisit, että sinulle annetaan lahja. 

                      Nyt kuulet ääneni. Kerron, mitä laitan käteesi. Älä avaa silmiäsi, anna minun asettaa käteesi esineitä, luota minuun. 

                      Ensiksi annan sinulle kissanpennun.  Tunnustele sitä käsissäsi. Huomaatko, miltä se tuntuu? Onko se pörröinen? Pehmeä? Lämmin? Vai jotain ihan muuta? Oletko allerginen kissoille? Alkaako sinua aivastuttaa?

                      Sitten annan sinulle kylmän limaisen kalan. Miltä kala tuntuu? Haluatko tunnustella sitä pitkään käsissäsi, rimpuileeko se? Haluatko tiputtaa  sen äkkiä pois?

                      Jatketaan vielä. Seuraavaksi saat käsiisi kolikoita, kakkavaipan, hämähäkkejä, ja lopuksi nokkosia. Miten tuntemuksesi muuttuvat?

                      Olen viime aikoina seurannut keskustelua tajunnan ja kehon yhteydestä. Kielen katsotaan kuuluvan voimakkaasti ihmisen tietoiseen, tajunnalliseen puoleen. Sen yhteys kehoon ja aisteihin tunnustetaan, mutta usein niin, että ihmisen todetaan kielellistävän aistituntemuksiaan. 

Inhottavan pistävä tunne niskassa kielellistyy teräväreunaiseksi pesulapuksi. Vatsan kurina sanallistuu näläksi, varpaiden nipistely pakkasella palelemiseksi. Kun aistituntemukset hahmottuvat kieleksi, asioita on helppo korjata: leikata pesulappu pois, nauttia lounasta, laittaa villasukat jalkaan. Tämä ajatus lienee helppo hyväksyä.

Mutta toimiiko kielen ja kehon suhde toisin päin? Voiko kielellisesti ilmaistuista käsitteistä tulla kehollisia tuntemuksia? Miten sinä koit äskeisen harjoituksen?

Monille harjoituksen tekeville – sikäli kuin harjoituksen olosuhteet ovat olleet melko rauhalliset – ääneen sanotut sanat saavat aikaan kehollisia tuntemuksia. Kylmänniljakas kala aiheuttaa inhon värityksiä, pörröinen kissanpentu tuottaa miellyttävän aistimuksen, saattaapa kakkavaippa alkaa haista niin, että siitä on päästävä äkkiä eroon. 

Usein näkee edelleen väitettävän, että puhe on vain puhetta eivätkä sanat voi aidosti satuttaa. Ja jos myönnetäänkin, että sanat voivat satuttaa, viitataan usein tajunnan tasolla tapahtuvaan – ei kehossa tuntuvaan – mielen pahoittamiseen. Jo pieni leikkimielinen mielikuvaharjoituksemme osoittaa kuitenkin muuta. 

Kehon ja mielen, aistien ja kielen, välillä oleva yhteys ei ole yksisuuntainen. Vihapuheen, loukkausten, ”läppänä” heitettyjen ilkeyksien vaikutuksia ei voi järkeilemällä selittää pois. Ne läpäisevät koko ihmisyyden, mielestä kehoon. Hyvä lukija, naiiviudenkin uhalla ehdotan, että tästedes annamme toisillemme lahjaksi helliviä sanoja.

 

Lucky. Sekatekniikka paperille 2018.