keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Operaatio Pirimadonna, vaihe 2


Pirimadonna kaupungilla

Kun sain Pirimadonna-maalauksen valmiiksi, valokuvasin sen ja tulostin siitä n. 60 kuvaa valokuvapaperille. Päällystin kuvat kontaktimuovilla, jotta ne kestäisivät säätä. “Rikoskumppanini” (joka ei halua nimeään mainittavan tässä) päällysti osan kuvista. Kauniina lokakuisena iltapäivänä kolmen maissa iltapäivällä teippasimme kuvia Helsingin keskustan sähkökaappeihin, roskiksiin ja pylväisiin. Aloitimme Senaatintorin liepeiltä ja jatkoimme Kaisaniemen kautta Musiikkitalolle ja Eduskuntatalolle.


Kun olimme saaneet kuvat teipattua, lähetin vinkkejä Ilta-Sanomiin, Iltalehteen, Hesariin, HBL:ään, Kansan Uutisiin, Demariin ja Metroon. Yksikään lehti ei napannut juttua.

Lähetin  tietoa Pirimadonna-projektista myös Ensi- ja turvakotien liiton toimitusjohtajalle Ritva Karinsalolle.

Ensi- ja turvakotien liitto julkaisi tiedon Pirimadonnasta FB-sivuillaan ja kehotti ihmisiä lähettämään kuvia kaupungilla olevista kuvista. Kaksi kuvaa löysi tiensä sivuille.

Kaisaniemessä kaksi päivää tempauksen jälkeen liikkuessani huomasin, että lähes kaikki teipatut kuvat oli revitty irti. Liimasin kymmenkunta lisää.

Viikonloppuna Musiikkitalolle konserttiin mennessäni huomasin ilokseni, että pari kuvaa oli sittenkin vielä jäljellä.

Pirimadonna-projektin (alku)vaiheet olivat tällaiset. Taistelu päihdeäitien asianmukaisen hoidon ja kohtelun puolesta jatkuu.

Tähän uskon:

  • Päihderiippuvuus on sairaus. Ihminen, jolla on ns. normaali suhde esim. alkoholiin, ei voi käsittää päihderiippuvuutta. Ymmärtää voi silti, ja tuntea empatiaa – tai ainakin yrittää.
  • Päihderiippuvuutta sairastavat äidit eivät tieten tahtoen pahoinpitele lapsiaan – he sairastavat riippuvuutta, josta haluavat itsekin parantua.
  • Hoitoa, seurantaa ja tukea tarvitaan. Hyvässä hoidossa raskaudesta voi muodostua äideille – ja vauvoille – uusi mahdollisuus. Raskauden mukanaan tuomat hormonaaliset muutokset saavat aikaan jo luontaisesti sen, että monelle äidille tulee tarve suojella lastaan. Päihderiippuvainen äiti tarvitsee kuitenkin erityistä tukea tähän.
  • Äitien oikeusturvaa loukkaava (ja tarkemmin määrittelemätön) pakkohoito ei ole oikea ratkaisu – puhumattakaan siitä, että se olisi toimivin – tai edes yhteiskunnallisesti kustannustehokkain (sikäli, kun kaikki pitää mitata rahassa).
  • Pakkohoitolaki voisi johtaa tilanteeseen, jossa suuri osa päihteidenkäyttäjä-äideistä jättäytyisi pakkokeinoja ja laitokseen sulkemista pelätessään koko äitiyshuoltojärjestelmän ulkopuolelle, ts. jäisi ilman säännöllistä raskaudenseurantaa neuvolassa.
  • Raskaudenseurannan puuttuminen voisi johtaa paitsi entistä vaikeampiin päihteistä seuraaviin kehityshäiriöihin, myös mahdollisesti vakavien sairauksien, kuten HIV:n ja hepatiitti C:n tarttumisen syntyvään lapseen. Näiden sairauksien tarttuminen lapseen voidaan nykyään ehkäistä tehokkaasti äitiyshuollossa.
  • Päihdeongelmaisille äideille olisi tärkeää päästä myös eroon päihteidenkäytön maailmasta ja sen erilaisista lieveilmiöistä. Tässäkin olemassa oleva ensikotien ja avohoidon järjestelmä tukee päihdeäitejä parhaiten. Siihen tarvitaan lisää määrärahoja. 


Kuuntele Ritva Karinsalon haastattelu aiheesta täältä: http://yle.fi/puhe/ohjelmat/politiikkaradio/pakkohoidosta_on_turha_puhua_7916.html