Minun taloni

Minun taloni on hatara, myyrä kuseksii sen nurkkiin.

Lahottajamuurahaiset

auraavat seiniin

omia reittejään.

Viima sivaltaa laudoista läpi!

Minun taloni ei ole minun, voiko mitään omistaa? Yritän ajatella, että ei voi, vaikka tahtoisi. Yritän ajatella, että maailmalla ei ole seiniä eikä kattoja, jotka voi omistaa, vaikka tahtoisi. Yritän ajatella, että on turhamaista rakentaa seiniä, muureja, vetää rajoja, nostaa paikoilleen kattoja. Yritän ajatella, että katot ovat vain turhia esteitä, lasikatot, vesikatot, korkokatot, lainakatot, velkakatot, maksukatot, luottokatot, saldokatot, olkikatot, peltikatot, lautakatot, rautakatot, huopakatot, katot, joille on kiellettyä kiivetä, katot, jotka vuotavat, katot, joilta pudotaan, katot, joilta tippuu tappava lumikuorma viattoman niskaan.

Minun talossani ei ole kattoa, johon vetää raja. Minun talossani katonrajasta vetää, seinät luisuvat, kaatuvat, murenevat. Minun talossani tapetin kuosi on viime vuoden mallistosta, tapetin kuosi menee ja tulee muodista muotiin ja pois.

Minun taloni on mielikuvitukseton klisee, symbolinakin säälittävä. Kuse, myyrä, kliseen nurkkiin, ruiski se puumalaviruksesta pyörryksiin. Auraa, murkku, kerralla motari, älä tyydy mitättömiin pikkukujiin.

Ja viima,

vedä vaan ihan kaikista raoista,

lennätä seinät ilmansuuntiin, älä anna katon olla rajana, minun talossani

Juhannuksena ennen mielen hajoamista.
Akryyli paperille 2014.