sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Voi hyvä tavallinen!

Kielijuttuni "Voi hyvä tavallinen", julkaistu useissa sanomalehdissä.

”Oletko tavallinen ihminen?” Näin kysyy erään kauppaketjun asiakaslehti. ”Nyt minusta tuli tavallinen ihminen”, totesi Paula Lehtomäki pudottuaan eduskunnasta. ”Nyt puhuvat tavalliset ihmiset: Tämän takia äänestin Teuvo Hakkaraista”, otsikoi Iltalehti. ”Jukka Poika on tähdistä tavallisin”, kirjoittaa Helsingin Sanomat kulttuurisivuillaan.
Tavallisuus tuntuu olevan nyt tapetilla. Siitä näyttää tulleen tavattoman suosittua. Mutta mitä tavallisuus oikein on?
Kielitoimiston sanakirja antaa tavalliselle mm. seuraavat merkitykset: jota esiintyy paljon tai yleisesti, yleinen, jokapäiväinen; joka on ryhmässään, lajissaan tms. yleisin, vakio-, normaalimuoto.
Sana tavallinen on johdos sanasta tapa, jonka Nykysuomen etymologinen sanakirja kertoo olevan joko balttilainen tai germaaninen laina.  Tavallinen on esiintynyt teksteissä jo Agricolan ajoista, tosin sitä käytettiin aluksi merkityksessä hyvätapainen. Tavallisella on siis ollut tapoja. Nykymerkityksessään tavallista kerrotaan käytetyn ensi kertaa palkollisia koskevassa asetuksessa 1686.
Tavallinen on siis kaikkea, mikä ei poikkea valtavirrasta. Kun jonkun todetaan olevan ihan tavallinen ihminen, viestiin liittyy usein myös ajatus tietynlaisesta hyväksyttävästä, jopa ihailtavasta vaatimattomuudesta.
Helsingin Sanomain jutussa Jukka Pojan kerrotaan avaavan kotinsa oven ”jalassaan meleeratun harmaat collegehousut”. Hakkaraisen äänestäjä puolestaan kertoo kaivanneensa eduskuntaan ”rehellistä maalaismiestä, joka sanoo asiat suoraan”.
Paula Lehtomäen tapauksessa tavallisuus taas merkitsi lähinnä erityisaseman menettämistä. Tavallisuus voi siis tarkoittaa myös sitä, että on samassa asemassa kuin enemmistö.
Vaalien jälkeen on puhuttu paljon kahtia jakautuneesta Suomesta: toisaalta taviksista eli tavallisista ihmisistä ja toisaalta punavihreässä kuplassa elävistä kalliolaishipstereistä. Kalliolaishipsterit eivät siis tämän määritelmän mukaan lukeudu tavallisiin ihmisiin.
Viimeaikaisessa keskustelussa tavallisuus näyttäisi selkeästi kokeneen kunnianpalautuksen. Se ei ole enää pelkkää tylsää keskinkertaisuutta. Se on snobismin vastakohta. Se on niin sanottua maalaisjärkeä.
On siis hyvä olla tavallinen, tavis. Tavallisuus näyttäisi jopa saaneen takaisin Agricolan aikaista hohdettaan!
Tavallisuuden arvostaminen tuntuisi olevan samaa juurta kuin jokin aika sitten muodissa ollut ”arki”. Samoissa yhteyksissä on käytetty myös nimitystä ”kansa”.
Kun media nostaa jalustalle tavallisista ihmisistä koostuvan kansan, joka elää arkeaan, tavallisuudesta tulee äkkiä tavoiteltavaa. Onnellisin on se, joka on suorastaan epätavallisen tavallinen.


Löytö kirjahyllystä, vaarin peruja. Varustettu omistuskirjoituksella, joka on kirjoitettu Kappelissa vuonna 1949.