Sirkan aamu-uinti

Tällaisena syysaamuna

kukaan muu ei ole rannalla

Kaupunki nukkuu.

Sirkka laskostaa krymplenemekkonsa puun juureen,

siihen samaan paikkaan taas.

Sumun läpi aurinko kutsuu

ja kirkas merivesi

ja kuvajainen sen iloa läikkyvässä pinnassa

ja kimalteleva hiekka

ja näkinkengät hennoille nuorille jaloille

ja laineet, ne nuolevat Sirkan vartaloa.

Salaa

veteen

nyt

kun kukaan ei näe

Sirkka sukeltaa

ja vesi, veri, elämä kohisee korvissa!

-       Rouva!

-       Rouva!

-       Altaille ei saa tulla alasti!

Uimahallin valvojamies ottaa Sirkkaa lempeästi käsipuolesta

-       Mennään rouva pesuhuoneeseen. Onko teillä saattajaa?

-       Matti? Kysyy Sirkka.

-       Matti? Etkö sä taaskaan saanut unta?

-       Tulkaa rouva, saatan teidät pesuhuoneeseen.

-       Matti, oletko hukannut nallesi? Se on varmaan pudonnut sängyn alle, ei hätää, tule, äiti peittelee!

Seison tässä,

Kontulassa

matalassa päässä

näen kaiken,

Kontulassa

matalassa päässä.

Jokainen ihokarva

seuraa näytelmää.

Se hälvenee pian,

katoaa kaakeleiden taa.

Sirkka. Matti. Ruumis. Luomet. Roikkuva nahka. Kuvajainen.

Katoavat kaikki kaakeleiden taa.

Jään katsomaan,

Kontulassa,

matalassa päässä,

jään katsomaan

        syvään päähän.

Life won't carry you. Akvarelli paperille juuri äsken, eli 27.9.2015 klo 14.30.