Hallinta
on muodikasta. Jos elämä ei ole muuten hallinnassa, siihen voi pyrkiä erilaisin
silmänkääntötempuin. Käännetään ajatukset pois ikävistä asioista. Kehutaan
peilikuvaamme. Ei pohdita, ei muistella, ei ajatella. Ei valiteta, ei narista.
Ei tunneta. Aina on joku, jolla on asiat vielä huonommin. Nähdään hyvä kaikissa
asioissa. Tyhjennetään mieli. Väritetään sitä värityskirjaa.
Jos
joku saa helpotuksen värityskirjan värittämisestä, hyvä niin. Jos joku on
selvinnyt vaikeista ajoista kehumalla peilikuvaansa, hyvä niin. Jos joku löytää
rauhan meditaatiosta, hyvä niin. Mutta kaikki eivät löydä.
Menneisyyden
tuskanhikisissä painajaisissa pyörivälle on turha korostaa unen tärkeyttä.
Parisuhdeväkivallan uhrille on turha tarjota avuksi värityskirjaa.
Hyväksikäytetylle, raiskatulle, hakatulle, alistetulle, poljetulle on turha
sanoa, että kaikki paranee ruokavaliolla ja lenkillä. Näkymätöntä lasta on
turha neuvoa kehumaan peilikuvaansa.
En
osaa sanoa, mitä voisi tarjota hallinnan ja yksilönvastuun tilalle. Toisista välittäminen, empatia, heikompien
puolustaminen – kaikki ne ovat hienoja ajatuksia. Mutta kaltaiseltani
ihmiseltä, joka hajoaa, jos törmää tuttuun paikallisbussissa tai kotipihalla,
ne ovat teoreettista sanahelinää.
Ehkä
jonkinlainen vaihtoehto olisi lopettaa hyssyttely. Olosuhteet voivat olla niin sietämättömät,
lähtökohdat voivat olla niin huonot, että yksilö ei ole saanut edes
mahdollisuutta olla oman elämänsä subjekti. Turha siinä on lässyttää vastuusta
ja valinnoista, vitamiineista ja liikunnasta.
Jos tuntuu paskalta, on rikki,
menneisyys painaa, ei nuku, kärsii, antaa mennä vaan. Tuodaan se julki. Se ei
ehkä tuo päähän potkitun elämään ratkaisua, mutta fasadien purkaminen ja
teeskentelyn lopettaminen voi tehdä elämästä edes hieman enemmän elämisen
arvoista.
Tähän pyrin myös teoksessani Tapaus Alisteinen.
 |
| I don't let fear rule my life - it does so without my permission. Akvarelli ja akryyli paperille 2016. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti