sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Tapaus Alisteinen


 Kaikki on itsestä kiinni. Yksilöllä on vastuu. Älä anna menneisyyden määrittää itseäsi. Menneisyys ei ole elinkautinen. Ajattele positiivisesti. Tyhjennä mielesi. Nuku hyvin. Panosta ruokavalioon. Panosta liikuntaan. Meditoi. Lähde lenkille. Väritä värityskirjaa.
                      Hallinta on muodikasta. Jos elämä ei ole muuten hallinnassa, siihen voi pyrkiä erilaisin silmänkääntötempuin. Käännetään ajatukset pois ikävistä asioista. Kehutaan peilikuvaamme. Ei pohdita, ei muistella, ei ajatella. Ei valiteta, ei narista. Ei tunneta. Aina on joku, jolla on asiat vielä huonommin. Nähdään hyvä kaikissa asioissa. Tyhjennetään mieli. Väritetään sitä värityskirjaa.
                      Jos joku saa helpotuksen värityskirjan värittämisestä, hyvä niin. Jos joku on selvinnyt vaikeista ajoista kehumalla peilikuvaansa, hyvä niin. Jos joku löytää rauhan meditaatiosta, hyvä niin. Mutta kaikki eivät löydä.
                      Menneisyyden tuskanhikisissä painajaisissa pyörivälle on turha korostaa unen tärkeyttä. Parisuhdeväkivallan uhrille on turha tarjota avuksi värityskirjaa. Hyväksikäytetylle, raiskatulle, hakatulle, alistetulle, poljetulle on turha sanoa, että kaikki paranee ruokavaliolla ja lenkillä. Näkymätöntä lasta on turha neuvoa kehumaan peilikuvaansa.
                      En osaa sanoa, mitä voisi tarjota hallinnan ja yksilönvastuun tilalle.  Toisista välittäminen, empatia, heikompien puolustaminen – kaikki ne ovat hienoja ajatuksia. Mutta kaltaiseltani ihmiseltä, joka hajoaa, jos törmää tuttuun paikallisbussissa tai kotipihalla, ne ovat teoreettista sanahelinää.
                      Ehkä jonkinlainen vaihtoehto olisi lopettaa hyssyttely. Olosuhteet voivat olla niin sietämättömät, lähtökohdat voivat olla niin huonot, että yksilö ei ole saanut edes mahdollisuutta olla oman elämänsä subjekti. Turha siinä on lässyttää vastuusta ja valinnoista, vitamiineista ja liikunnasta.
Jos tuntuu paskalta, on rikki, menneisyys painaa, ei nuku, kärsii, antaa mennä vaan. Tuodaan se julki. Se ei ehkä tuo päähän potkitun elämään ratkaisua, mutta fasadien purkaminen ja teeskentelyn lopettaminen voi tehdä elämästä edes hieman enemmän elämisen arvoista.
Tähän pyrin myös teoksessani Tapaus Alisteinen.
I don't let fear rule my life - it does so without my permission. Akvarelli ja akryyli paperille 2016.

                       
                     

                     

                      

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti