On taas se aika vuodesta. Mainokset hehkuttavat paluuta arkeen: reppuja, penaaleita, ohjeita voileipien tekemiseen. On arkeen herkistymisen aika.
Arkeen paluu herkistää myös minut, kielinillittäjän. Kun viestivirtaani pamahtaa mainos ”Sinä viet, arki vikisee!”, nillittäminen alkaa. Minulla on näet tapana lukea tällaisia viestejä kuin piru raamattua.
Erityisesti innostun mainoksista, joissa väännellään vanhoja sanontoja uuteen uskoon – usein ontuvasti. Miten arki vikisee? Vikiseekö se, koska siitä on ”otettu niskalenkki”, niin kuin toinen mainos kehottaa? Kuka edes muistaa, mihin taustalla oleva sananparsi ”Vie sie, mie vikisen” viittaa?
Arki vaatii kunnostustoimenpiteitä. Kun reput ja penaalit on saatu vikisemään, on aika katsahtaa sielun peiliin. Siis silmiin? Ei, vaan kenkiin. Suutariliikkeen mainoksessa lukee ”Kengät on sielun peili.”
Nillittäjältä pääsee parahdus. Lausahdus, jonka kerrotaan olevan peräisin ennen ajanlaskumme alkua eläneeltä Cicerolta ja joka on sittemmin vilahdellut eri muodoissa uskonnollisissa teksteissä ja Shakespearen näytelmissä, on otettu uusiokäyttöön.
No jos ei laiteta kenkiä kuntoon, olisiko syytä tehdä ikääntyvien kasvojen iholle jotain? Poistaa pari häiritsevää luomea?
Some lukee ajatukseni ja paukauttaa virtaani mainoksen: ”Hiilidioksidilaser on usein miekkaa mahtavampi”. Mitä? Tarkoittaako se, että laserin sijaan lääkäri käyttää toisinaan miekkaa?
Sanonta ”kynä on miekkaa mahtavampi” on peräisin 1800-luvulta, erään brittiläisen näytelmäkirjailijan mahtavasta kynästä. Sen idea on, että kirjallinen viesti on väkivaltaa vaikuttavampi. Mainostajalla on tainnut päästä kynä lipeämään lapasesta.
En lämpene hammaslääkäriaseman ”Ole oman suusi seppä!” -iskulauseellekaan. En ole varma, olivatko antiikin roomalaiset oikeassa väittäessään, että jokainen on oman onnensa seppä. Siitä olen, etten ryhdy suutani takomaan, vaikka mainos kuinka yllyttäisi.
Kovin innostunut en ole jalkahoitolankaan mainoksesta, jossa kehotetaan poistamaan ”kiire kantapäistä”. Kiire kun tarkoittaa päälakea sanonnassa ”kiireestä kantapäähän”. En ole koskaan ollut erityisen notkea.
Ruokaa pitää arkenakin syödä. Siis arjen reseptejä, helppoa, mautonta, mutta täyttävää. Avukseni tulee ruokakauppa, jonka ”paras asiakas” olen.
Jälleen on mainoskynäniekka lähtenyt sanontojen vääntelyyn. Mainokseen on ympätty hääperinne: ”jotain uutta, jotain vanhaa”. Se on saanut muodon ”jotain uutta, jotain tuttua”. No, vanhaa ruokaa en haluaisikaan.
Sanontojen väännöksiin törmätessä käy mielessä, mihin mainoksilla pyritään. Ainakin minut ne saavat kiertämään kauppoja – kaukaa.
 |
| Ice cream. Sekatekniikka samettipaperille 2018. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti