Voi itku!

Kielijuttuni itkusta, julkaistu mm. Kainuun Sanomissa 16.11. 2014 (Kulttuuri, s. 19.)

Tunnustan: minusta on tullut oikea itkupilli. Silmänurkat kostuvat liikutuksesta, nyyhkytän, vollotan, vetistelen ja pillitän. Joskus suorastaan itken, harvemmin kuitenkaan parun, poraan tai uikutan. Riittää, kun lapsikuoro kajauttaa ilmoille suvivirren tai enkelitaivaan, minä niiskutan.

Itku on ollut valokeilassa tänä syksynä. ”Kyynel televisiossa on kuin siemenneste pornoelokuvassa”, väitti Helsingin Sanomatkin taannoin. Itkussa vetoaa siihen yhdistetty aitous, aitojen tunteiden ryöppyävä kontrolloimattomuus. Se on todiste.

Televisioissakin kyynelet tekevät tunteista totta. Ja tottahan se on: kun Loirin silmäkulmasta lähtee lähikuvassa noro Vain elämää -sarjassa, vain kivisydän voi olla liikuttumatta. Modernit itkuvirret koskettavat.

Itku-sanalla on vastineensa kaikissa suomen sukukielissä. Se ei ole sukua sanoille cry (englanti), gråta (ruotsi), weinen (saksa) tai pleurer (ranska). Itkussa tuntuu olevan alkukantainen maku.

Itkeä voi monella tapaa: voi inistä, kyynelehtiä, niiskuttaa, nyyhkiä tai vikistä. Voi pillittää, porata, tillittää, ulvoa, vetistellä, vollottaa, kiljua; voi jopa rääkyä.

Itku ei auta markkinoilla, ja maahan kaatunutta maitoa on todellakin turha itkeä. Itku saattaa seurata pitkästä ilosta. Mies ei oikein saisi itkeä, ja Iinestäkin kielletään itkemästä. Aina ei myöskään tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Ja voi itku, jos huomaamme jonkun itkevän krokotiilin kyyneleitä!

Jos itku on todiste aidosta tunteesta, latautuu itkeä-verbiin ja sen lukuisiin synonyymeihinkin paljon sivumerkityksiä. Millaista itkua ovat esimerkiksi pillittäminen, nyyhkiminen ja vetistely? Aivan niin, varsinaista itkupillien hommaa, vähäpätöistä ja jotenkin noloa. Kiljujan, ulvojan ja rääkyjän puolestaan soisi pitävän hieman pienempää ääntä itsestään, ehkä laskea volyymejään vetistelijän, tai ainakin niiskuttajan, tasolle.  

Kun puhutaan itkusta, ratkaisevaa on myös, kuka itkee. Lapsen itku on toista kuin aikuisen.

Helsingin Sanomien haastattelemien mediatutkijoiden mukaan naisen julkinen itku todistaa edelleen vain sen, että hän on nainen. Miehen itku on taas merkki jostain suuremmasta.  Lauluntekijöiden mukaan jotain suurta ja ihmeellistä on myös naisessa, joka saa miehen kyyneliin.

Julkinen itkeminen oli pitkään pannassa tai ainakin häpeällistä. Nyt siitä on tullut yleisen mielenkiinnon kohde ja jopa viihdettä.

Itkun uusi nousu ei ole välttämättä huono asia. Helsingin yliopiston folkloristiikan oppiaine, Äänellä itkijät ry ja SKS järjestivät syksyllä Itku-seminaarin. Siellä esiteltiin uusi itkuopas, elvytettiin itkuvirsiperinnettä ja lopuksi, niin, itkettiin loppuitku.