keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Aisaa lyöntivihreistä

Kielikolumnini "Aisaa lyöntivihreistä", julkaistu useissa sanomalehdissä.

Poika sai hiljattain kutsun tutustumiskänneille itä-helsinkiläiselle nuorisotalolle. Nykyään mennäänkin näköjään suoraan asiaan. Kun minä olin nuori, kännit piti vetää puskassa nuorisotalon takana niin, etteivät talon aikuiset nähneet.
                      Oikeasti ei tietenkään ollut kyse känneistä, vaan käynneistä, toisin sanoen lyöntivirheestä. Lyöntivihreitä – anteeksi siis lyöntivirheitä – sattuu itse kullekin näppiksen käyttäjälle. Niitä syntyy helposti, kun kirjoittaa nopeasti, kieli on tuttu ja sisältö on muotoa tärkeämpi.
                      Useimmiten lyöntivihreillä ei ole kummoista merkitystä. Suopeasti suhtautuva lukija tunnistaa kyllä, onko kyse känneistä vai käynneistä.
Kirjoittajan apuna ovat myös oikolukuohjelmat, jotka korjaavat pahimmat mokat. Nopeassa työskentelyssä usein toistuvat ohilyönnit, kuten kilapilu (kilpailu), saavat alleen nopeasti punaisen viivan. Toinen suosikkimokani, ratakisu (ratkaisu), ei punaviivaa kuitenkaan saa. Ohjelmat kun eivät kuitenkaan tunnista virheiksi merkkijonoja, jotka ovat oikeita sanoja, vaikka ne eivät olisikaan ihan sitä, mitä kirjoittaja on halunnut.
                      Iloakin lyöntivihreistä irtoaa. Itse olen ylpeästi kirjoittanut ansioluettelooni, että aiempia työnantajiani ovat olleet muun muassa Kanainvälisen kaupan koulutuskeskus ja Viekkaus. Onneksi oli tarkkasilmäinen oikolukija, joka pisti kirjaimet oikeaan järjestykseen ennen tekstin lähettämistä eteenpäin.
                      Edes kielen vaihtaminen ei aina auta. Englannin kääntäjänä olen kirjoittanut työpaikkakulttuurin (workplace culture) sijaan työpaikan korppikotkista (workplace vulture), c- ja v-kirjaimet kun ovat ihan vierekkäin näppiksessäni. Public distribution (julkinen jakaminen) on saanut muodon pubic distribution (tätä en käännä, ilmauksen voi vaikka googlettaa).
                      Mutta hupi sikseen. On tilanteita, joissa lyöntivirhe voi olla harmillinen, jopa fataali juttu. Ensiksi tulee mieleen pilkku rahasumman väärässä kohdassa tai yksi nolla liikaa lääkärin kirjoittamassa lääkemääräyksessä.
                      Heräsin miettimään, oliko lyöntivihreitä ennen näppisaikaa – siis aikana, jolloin kaikki kirjoitettiin käsin. Voiko virhelyönneistäkin syyttää digitalisaatiota? No kyllähän niitä oli, tosin kenties erilaisia. Muistan itse, että ällät saivat usein ylimääräiset teen viivat, oot ja aat muuttuivat äiksi ja öiksi. Käden ja mielen yhteistyö ei siis taida olla välineestä kiinni. 
                      Kaikille sattuu virheitä, ja yleensä virheet eivät satuta ketään. Kielenkäytössä tärkeintä on viestin perille meneminen ja ymmärrettävyys. Yhteistyö meidän lyöntivihreitä tekevien ihmisten välillä on aisan ydin.

     
Self-portrait before salon treatment. Pastelli pastellikartongille 2018.