Avajaisten jälkeinen elämä

Osasin odottaa sitä etukäteen. Kun taulut olivat kehyksissä ja seinillä, oli yhtäkkiä vaikea lopettaa maalaaminen. 

Oikeastaan tyhjyyden tunne alkoi siitä hetkestä, kun tiesin, että kehystämö ei enää ehdi kehystää yhtään taulua näyttelyyn. Vanhan croupierin mielessä kaikui lohduton huuto: "Rien ne va plus!"

Kun on puolitoista kuukautta maalannut vimmaisesti, pitää vieroittaa itsensä vähitellen. Ei sitä voi noin vain lopettaa.

Jatkoin siis, ja pian huomasin, että olikin koittanut uudenlainen vapaus: enää ei tarvinut miettiä, mikä sopisi kirkon seinille, mikä näyttelyn teemaan, mikä olisi koherenttia. Sain maalata ihan ilman rajoja! (Eikä teosnimienkään tarvitse noudattaa mitään päähäni jumittunutta kaavaa, jos ei siltä tunnu ;))

No, tytöt olivat kuitenkin tulleet näyttelyn valmistelun myötä niin rakkaiksi, etten niistä osannut millään luopua. Kokoan tähän Melkein armas aika - näyttelyni ulkopuolelle jääneitä töitä. Samalla vilkutan maalauspajan opettajalleni Eevalle! <3

PS En jaksanut mitata töitä, joten tästä puuttuvat senttimetrit. Mutta on nää entiseen tapaan isoja tyttöjä.

I painted myself but it turned out to be Agneta from Abba. Akvarelli paperille 2015.

Can't seem to find the right lie. Akvarelli paperille 2015.

Christ, you know it ain't easy. Akvarelli paperille 2015.
(Naistenpäivän UN Women -järjestön teemaa "Joka kolmas on liikaa" ajatellen maalattu.)

Tried painting on a new kind of paper, but it turned out to be Frida from Abba. Akvarelli paperille 2015.

Flowers to Mr. Baudelaire. Akvarelli paperille 2015.
(Perustuu viime yönä näkemääni uneen.)