Missä tunteet sijaitsevat?

Kielijuttuni "Missä tunteet sijaitsevat?", julkaistu useissa sanomalehdissä.

Olin hiljattain kuulemassa luentoa sotatoimialueilta tulleiden maahanmuuttajalasten traumaattisista kokemuksista. Luennon tarkoituksena oli avata meille kasvatustyötä tekeville, kuinka traumat voivat vaikuttaa lasten käyttäytymiseen ja koulunkäyntiin. Äärimmäisen tärkeä aihe siis.

Luennon alussa luennoitsija kertoi meille kuulijoille ällistyttävänä faktana, että somalin kielessä on vain viisi tunnesanaa. Hän totesi, että siitä johtuu, etteivät somalinkieliset välttämättä osaa ilmaista tunteitaan.

            Minulla meni kuppi nurin kuulijana heti luennon alkumetreillä. Voi olla, että luennon muu sisältö olisi ollut ihan hyväkin, mutten pystynyt siihen enää keskittymään. Keskityin somalin tunnesanojen ja tunteiden pohtimiseen.

            Ensinnäkin on selvää, että somalin kielessä on lukuisia tunnesanoja. Niihin voi tutustua vaikka selaamalla Kotimaisten kielten keskuksen suomi–somali-sanakirjaa. Sanakirja päivittyy koko ajan ja on jo edennyt aakkosväliin aakkonen–vavahtaa. 

Nopeasti hakemalla löysin sanakirjasta kymmeniä esimerkkejä, muiden muassa ”faraxsan” (iloinen), ”murugeysan” (onneton), ”caraysan” (pahantuulinen), ”daran” (raivokas), ”lahayn” (ikävä), ”fiican” (hauska), ”murugeysan” (surullinen). Löytyivätpä sieltä verbit ”jeclaan” eli rakastaa ja ”nicid” eli inhota. Enempää en jaksanut hakea.

            Toisekseen on melko outo ajatus, että tunteet sijaitsisivat yksittäisissä sanoissa tai niiden asiasisällössä. Mietitään vaikka verbiä ”rakastaa”. Lauseen ”minä rakastan sinua” voi sanoa monella tavoin. Jos sen sanoo lempeästi hymyillen, merkitys on hyvin erilainen kuin hampaiden välistä sanottuna tai raivokkaasti tiuskaistuna. 

            Merkitysten muodostuminen on monisäikeistä. Jonkin yksittäisen sanan loogisen asiasisällön lisäksi tärkeää on se, miten ja missä kontekstissa asia ilmaistaan. Millaiseksi piirtyy puhujan ja kuulijan – tai kirjoittajan ja lukijan suhde?

            Inhimilliseen elämään kuuluu tunteiden ilmaiseminen. Jokseenkin kulttuurisidonnaista voi olla esimerkiksi se, missä määrin tunteiden ilmaisemisen julkisissa yhteyksissä katsotaan olevan sopivaa. Tiedämme myös, että erot ovat suuria yksittäisten ihmisten välillä. 

Tunteiden ilmaisemisessa ei ole olemassa tarkkaan määrättyä ”normaalia”. On varsin arveluttavaa liittää tunteiden puute johonkin tiettyyn kieli- tai ihmisryhmään.

Sen sijaan, että pyrimme hakemaan ennalta asetettuja selityksiä ihmisten käyttäytymiselle, olisi aina parempi tutustua ihmiseen, kuhunkin yksilönä. Tämä on myös sotatoimialueilta tulevien lasten ja nuorten parissa työskenteleville ylivoimaisesti tärkein ohjenuora.

Learning to fly. Sekatekniikka paperille 2020.

Entistä parempi tekstilaji

Kielijuttuni "Entistä parempi tekstilaji", julkaistu useissa sanomalehdissä

On taas se aika vuodesta, jolloin asiat luistavat entistä paremmin! Ai mikä aika? No se aika, kun yritykset julkaisevat vuosiraporttejaan.

            Tekstilajina vuosiraportti on mielenkiintoinen: se kertaa, mitä edellisenä vuonna tuli tehtyä ja samalla suuntaa katseensa tulevaisuuteen. Vuosiraportin silmin tulevaisuus näyttää aina vain paremmalta, vuosiraportti on toiveikas tekstiotus.

            Toiveikkuutta vuosiraportti rummuttaa monin tavoin: kuvissa työntekijät hymyilevät niin, että hampaat näkyvät, asiakkaat hehkuvat tyytyväisyyttä, ja jopa toimitusjohtajan stressistä syöpyneet otsarypyt oikenevat, kun hän katsoo lukijaa silmiin vakuuttavasti hymyillen. On graafia taivaisiin nousevine pylväineen, on neliväripainettua piirakkadiagrammia ja sitaattilaatikkoa.

            Myös vuosiraportin kieli on posia pullollaan. Yksi erityinen myönteisyyttä hehkuttava piirre pomppii vuosiraportin lukijan silmille, jos ei ihan joka toiselta, niin ainakin joka neljänneltä riviltä. Se on adjektiivien vertailumuotona käytetty komparatiivi. 

            Vuosiraporttien mukaan yritykset toimivat yhä tehokkaammin ja vastuullisemmin. Ne saavuttavat yhä parempia tuloksia, niiden strateginen fokus on entistä korostuneempi, ne pystyvät vastaamaan haasteisiin entistä paremmin aiempaa kovemmassa kilpailutilanteessa ja aikovat kasvaa yhä merkittävämmiksi toimijoiksi. 

            Vuosiraporteissa yritykset pyrkivät jatkossa edelleen kehittämään entistä tehokkaampia toimintamalleja aiempaa asiakaslähtöisempien, luotettavampien ja kustannustehokkaampien liiketoimintojen suunnittelun tehostamisen varmistamiseksi. Vuosiraporttien tulevaisuus on aina aiempaa kirkkaampi!

            Kääntäjänä jään välillä miettimään, mihin näitä aiempaa parempia tekemisiä oikeastaan verrataan. Olen kääntänyt vuosiraportteja parikymmentä vuotta, ja edelleen ollaan komparatiivissa. Näyttää uhkaavasti siltä, ettei superlatiiviin päästä koko työurani aikana.

            Ehkä onkin niin, ettei vuosiraportin komparatiivi olekaan merkitykseltään aito komparatiivi. Kun vuosiraportissa sanotaan, että asiat hoidetaan entistä paremmin, halutaan myös osoittaa, että ”ei tämä mitään uutta ole, ollaan me ennenkin toimittu ihan ok”. 

Vuosiraportin komparatiivi tuo mieleen vertailuttoman komparatiivin, joka on tuttu sellaisista ilmauksista kuin ”vanhempi mies”, ”suurempi summa rahaa” ja ”iäkkäämpi rouvashenkilö”. Vuosiraportin komparatiivin voisi nimetä vaikka kannustuskomparatiiviksi. Sen tehtävänä on luoda uskoa.

            Yritän jatkossa suhtautua vuosiraportin komparatiiviin aiempaa vähemmän ärsyyntyneesti. Tsemppareitahan tässä yhä lannistavammassa maailmassa tarvitaan.

Trying on the graduation dress before staring to write the thesis, 2019

            

             

             

             

Jumalan nimeen Itä-Helsingissä

Kielijuttuni "Jumalan nimeen Itä-Helsingissä", julkaistu useissa sanomalehdissä.

Viime syksynä palasin juurilleni. Aloitin työt itähelsinkiläisessä peruskoulussa, samassa koulussa, jota aikoinani itse kävin. Koska kouluajoistani on vierähtänyt melkoinen tovi, osasin odottaa monen asian muuttuneen.

            Heti ensimmäisenä päivänä kouluun kävellessäni kiinnitin huomiota siihen, että kukaan ei polttanut tupakkaa. Itse vietin aikoinani jok’ikisen välitunnin röökipaikalla koulun takana. 

            Oppilaat ovat yhtä äänekkäitä kuin ennenkin, käytävillä kaikuvat sama nauru ja puhe. Sen peittää paikoittain alleen vain pelien ja videoiden räminä ja pimputus. Kännykät ovat kasvaneet osaksi nuoria. 

            Suurin muutos lienee kuitenkin se, että kielten kirjo ja kulttuurinen moninaisuus on valtaisaa. Kun kyselin opettajainhuoneessa aamulla, montako kieltä koulussamme puhutaan, kukaan ei osannut vastata. Ensiksi tulivat mieleen somali, arabia, viro, venäjä, romania, persia, farsi, englanti, espanja, italia, vietnam, albania, kiina ja thai.

            Kielen muutoksesta kiinnostuneelle tuskin olisikaan parempaa paikkaa kuin rakas itähelsinkiläinen yläasteeni. Silmiinpistävin – tai ehkä pikemminkin korviin osuvin – kielellinen piirre on se, miten lapset ja nuoret käyttävät erilaisia voima- ja vahvistussanoja. Omaan sanastooni kuului yläasteikäisenä etupäässä se kuuluisa välimerkinomainen v***u, harvemmin muutama muu perisuomalainen voimasana.

            V-sana toki elää ja voi hyvin edelleen. Se on kuitenkin saanut runsaasti uusia, ehkä siistimmältä korvaan kaikuvia kavereita.

            Bismillah, ”Jumalan nimeen” ja etenkin wallah, ”Vannon Jumalan nimeen” sujahtavat suomenkieliseenkin puheeseen. Wallahia käytetään esimerkiksi silloin, kun puhuja haluaa todistella jotain epäuskoiselle puhekumppanilleen.

”Wallah, mä oon tehny kotiläksyt, mut mun kirjat jäi kotiin” on ihan luonteva (joskaan ei aina aukottomasti uskottava) selitys. Se, joka ajattelee wallah-sanonnan olevan jumalineen jotenkin erityisen islamilainen, menee kuitenkin metsään.

Kyselin kasiluokkaiselta Oumarilta vahvistussanojen käytöstä tätä juttua varten. Oumar totesi, että wallahin rinnalla hän käyttää vähintään yhtä usein englanninkielistä vannomista: ”I swear to God, mä oon tehny mun kotiläksyt”. God ja Allah näyttäytyvät oppilaiden kielessä siis sulassa sovussa, yleisjumalana.

Suomen kielen kohtalosta huolestuneelle lukijalle voin sitä paitsi välittää ilosanoman: Allah ja God ovat saaneet seurakseen suomalaisen jumalan. Hätkähdin iloisesti, kun kuulin 15-vuotiaan maahanmuuttajataustaisen tytön huudahtavan: ”Jumalan nimeen, mä en haluu tehdä näin paljon tehtäviä!” 

Kun kieli muuttuu, se elää. Kun kieli elää, se muuttuu.

Noble cause, 2017

Kynttilä hänelle?

Kielikolmninin "Kynttilä hänelle?", julkaistu useissa sanomalehdissä.

Vuodenvaihteessa on aika pohtia, mitä vanhan vuoden aikana on tapahtunut. Kielessä tapahtumat näkyvät usein uudissanoina. Niin kuin maailmakin, kieli elää ja muuttuu, uusia sanoja tulee ja menee. Osa niistä jää kieleemme, osa poistuu yhtä nopeasti kuin on tullutkin.

                      Suomessa uusista sanoista lukua pitää Kotimaisten kielten keskus. Kielitoimiston sanakirjan toimittajat pitävät yllä uudissanalistaa. 

Suuri yleisökin voi osallistua sanojen kartuttamiseen, sillä Kotimaisten kielten keskuksen verkkosivuilla on paikka, jonne uusia sanoja voi ilmiantaa. Kuukausittain julkaistaan kuukauden sana ja vuoden lopussa lista vuoden sanapoiminnoista. Vuoden 2019 sanapoimintoihin kuuluvat curly girl -menetelmä, deepfake-video, funikulaari, hautaustahto, pussilounas ja valevegaani. 

                      Maailmallakin uudissanoja on kerätty pitkään. Ruotsissa vuoden uudissanojen julkaisu on odotettu tapahtuma. Ranskassa suuret sanakirjat Larousse ja Robert julkaisevat omat sanalistansa. 

                      Englannin sanakirja Merriam-Webster julistaa vuosittain vuoden sanan. Vuoden 2019 sana Merriam-Websterin mukaan on sukupuolisensitiivistä kielenkäyttöä edistävä pronomini ”they” (he). 

                      Jokainen englantia koulussa päntännyt muistanee, kuinka paljon päänvaivaa tuotti englannintaa teksti, jossa puhuttiin yksikön kolmannessa persoonassa ihmisestä, jonka sukupuoli ei ollut tiedossa. Pitäisikö ”hän” kääntää muotoon ”he” vai ”she”?

Oppikirjat ohjeistivat käyttämään miespuoliseen henkilöön viittaavaa pronominia ”he”. Usein teksteissä näki kankeahkoa muotoa ”he or she”. Jos kirjoittaja halusi korostaa kantaansa, hän saattoi käyttää ainoastaan naispuoliseen henkilöön viittaavaa pronominia ”she”. 

Merriam-Websterin vuoden sana they ei ole uusi keksintö. Sitä on käytetty jo satoja vuosia myös yksikössä, kun puheen aiheena olevan henkilön sukupuoli ei ole tekstiyhteydestä pääteltävissä. Etenkin viimeisten kymmenen vuoden aikana yksiköllisen theyn käyttö on kuitenkin lisääntynyt merkittävästi. They on vakiinnuttanut asemansa yksiköllisenä pronominina niin, että se on hyväksytty osaksi englannin yleiskieltä. 

Englannin käytänteet leviävät nopeasti. Kääntäjänä osasin jo odottaa, että yksiköllinen they putkahtaa suomeenkin jonkin suoran käännöksen kautta. 

Oli silti pieni järkytys, kun Facebookissa tuli vastaan imelä kuva kynttilänliekistä ja tekstistä: ”Jos sinäkin kaipaat jotakuta, joka on taivaassa, niin jaa tämä kynttilä kunnioittaaksesi heidän muistoaan”. 

Hän-pronomini oli siis korvattu monikollisella he-pronominilla englannin theyn mallin mukaan. No, yhden kuvan vuoksi ei ole onneksi vielä syytä sytytellä kynttilöitä hän-pronominin muistolle. 

Personae. Sekatekniikka paperille 2019.

Bläkkiä

Kielikolumnini "Bläkkiä", julkaistu useissa sanomalehdissä. 

Oletteko huomanneet, kuinka kaikki on viime aikoina tuntunut olevan mustaa? En puhu nyt Etelä-Suomen lumettomasta loppusyksystä, vaan ihan toisenlaisesta mustasta. Puhun bläkistä.

                      Marraskuun loppu näyttää saaneen uuden merkkipäivän: Black Fridayn. Black Friday sijoittuu marraskuun neljännen torstain jälkeiseen perjantaihin. Eikä yksin Black Friday ole musta. Se on saanut kaverikseen kokonaisen Black Weekin, jolle osuu monta Black Dayta. 

Bläkkiä ei tarvitse sen kummemmin suomentaa. Eikö olekin niin, että Black Friday Deals kuulostaa paljon jännemmältä kuin mustan perjantain tarjoukset? Sitä paitsi koko ilmiökin on amerikkalainen, ajankohtaa myöten. 

Black Fridayta edeltää Yhdysvalloissa kiitospäivä eli Thanksgiving. Kiitospäivä on vanha perinne, jota on Yhdysvalloissa juhlittu jo 1600-luvulta lähtien. Ensimmäistä amerikkalaista kiitospäivää juhli joukko Amerikan alkuperäisasukkaita ja Euroopasta tulleita siirtolaisia. Kiitoksen aiheena oli runsas sato ja siirtokunnan eloonjääminen uudella mantereella.

Black Friday on kiitospäivää tuoreempi ilmiö, vaikka sekin on ollut Yhdysvalloissa olemassa jo kymmeniä vuosia. Black Fridayn mustalle nimelle on esitetty ainakin kahta eri taustaa.

Monilla yhdysvaltalaisilla on tapana ottaa kiitospäivän jälkeinen perjantai vapaaksi. Vapaapäivänä suosittua ajankulua on ostoksille ryntääminen. Ennen kiitospäivää punaisella keikkunut myynti kipuaa Black Fridayna plussalle, ja kauppiaat saavat kirjata voittonsa mustana valkoiselle.

Toinen mahdollinen syy mustuudelle on, että ostosruuhkissa kolisee: tulee peräänajoja ja muita kolareita. Tämän selityksen mukaan perjantain olisivat ristineet mustaksi poliisit. 

Liikenneruuhkilta voi välttyä ostamalla lähes kaiken verkosta. Erityisen edullista verkko-ostelu on Black Fridayta seuraavana maanantaina, johon on viitattu vuodesta 2005 lähtien Cyber Monday -nimellä. 

Marraskuulle osuu myös sinkuille suunnattu Singles’ Day, jota verkossa tituleerataan universumin suurimmaksi ostospäiväksi. Singles’ Dayn idea on keksitty Kiinassa.

Tänä vuonna englanninkielisten teemapäivien perhe on saanut uuden jäsenen, White Mondayn. Kyseessä on kiertotalouden päivä, joka kannustaa käytetyn tavaran korjaamiseen ja kierrättämiseen. White Mondayn kerrotaan olevan ruotsalainen innovaatio, ja sen tarkoitus on toimia vastavoimana kulutusta hehkuttaville teemapäiville. 

Kielenkäytön ihmettelijää jää vaivaamaan (ainakin) yksi seikka: miksi päivien nimet on tuotu suomeen sellaisinaan? Mitä vikaa olisi mustassa perjantaissa? Olipa kyse kulutukseen kannustamisesta tai sen hillitsemisestä, tuotteiden lisäksi alennusmyynnissä näyttää olevan kieli.

Ce qui me manque. Mixed media on paper, 2019.

                      

                      

Mi(s)tä vastaava vastaa?

Kielikolumnini "Mi(s)tä vastaava vastaa?", julkaisu useissa sanomalehdissä.

Lokakuussa nousi pieni kohu, kun työpaikkailmoituksia välittävä sivusto julkaisi listan sukupuolineutraaleista ammattinimikkeistä. Lista on laadittu yhteistyössä Kotimaisten kielten keskuksen kanssa, ja sen päämääränä on muuttaa ammattinimikkeitä tasa-arvoisemmiksi.

                      Uudella listalla palomiehestä on tullut palopelastaja ja lentoemännästä matkustamotyöntekijä. Joukossa on myös jo vakiintuneita sukupuolineutraaleja nimityksiä, kuten asianajaja lakimiehen sijaan ja myyntiedustaja myyntimiehen sijaan. 

                      Tervehdin nimikkeiden muuttamista sukupuolineutraaleiksi suurella ilolla. Kielelliset valinnat kun eivät pelkästään heijastele todellisuutta vaan myös rakentavat sitä.

Toki voi viedä aikansa, ennen kuin lentoemot arkipuheessa muuttuvat matkustamotyöntekijöiksi. Uusien nimikkeiden käyttö virallisissa yhteyksissä vie kuitenkin varmasti kielenkäyttöämme ja sen mukana ajatteluamme tasa-arvoisempaan suuntaan. 

Kääntäjänä huolestuin silti hieman, kun luin uutisesta. Pelonsekaisin tuntein selasin listaa. Hain tiettyä nimikettä, joka tuottaa kääntäjäparalle aina tukon harmaita hiuksia. Nimike on ”vastaava”.

Kuten pelkäsin, ”vastaavia” on listalla paljon. On aamiaisvastaava, aulavastaava ja hankintavastaava. On kuljetusvastaava, saunavastaava, tiimivastaava ja vuorovastaava. 

Uudistusuutisessa kerrottiin, että pyrkimyksenä on ollut luoda työtehtäviä selkeästi kuvaavia nimikkeitä. Voidaan pohtia, vastaako vastaava-sana tätä tavoitetta. Mitä tarkoittaa se, että tiimivastaava vastaa tiimistä ja vuorovastaava vuorosta?

                      Kun vastaava-nimikettä yrittää kääntää, törmää ongelmiin. Valtioneuvoston kanslian kielipalvelu neuvoo, että vastaava olisi englanniksi manager tai coordinator. Nettisanakirja taas antaa selittävän käännöksen: person responsible for.

                      Titteleissä ei voi käyttää person responsible for -tyyppistä käännöstä. Jäljelle jäävät manager ja coordinator. Yksinkertaista, yhtälö on ratkaistu, vai onko?

                      Managerissä ja coordinatorissa piilee ongelma. Yrityksissä kun on tavallisesti myös päälliköitä, joita nimitetään managereiksi. Ja koordinaattoreita, joille on korvamerkitty nimike coordinator. Vastaava on usein jotakin ihan muuta.

                      Yritysten ja niissä työskentelevien vastaavien kanssa voi aina neuvotella, mikä olisi sopivin käännös. Joskus toimivat manager, leader tai supervisor. Joissakin toimenkuvissa voi olla kyse asiantuntijatehtävistä, jolloin käännös voisi olla specialist. 

                      Nimikkeitä kääntäessä on aina syytä olla tarkkana. Vastaava-nimikkeelle on turha hakea mitään yleisluontoista vastinetta. Käännösongelma on aina yhtä tapauskohtainen ja laaja kuin ”vastaavan” toimenkuva itsessään. 

Multiple. Mixed media 2018.

Kieliopintoja

(Kielijuttuni "Kieliopintoja", julkaistu useissa sanomalehdissä)

Olen aloittanut uuden kielen opiskelun. Tai no, uuden ja uuden. Vanhan tutun venäjän, ehkä neljättä kertaa. Uusi minulle on metodi, jolla yritän oppia. 

                      Aiemmin minulla on ollut käytössäni erilaisia itseopiskelukirjoja. Yhdessä lähdettiin liikkeelle kyrillisistä aakkosista. Toisessa drillattiin sanalistoja: katu, puisto, hapankaali, huopatossut. Kolmas lähti kunnianhimoisesti pohtimaan venäjän suhuäänteiden kirjoa. Intoni hyytyi heti alkuunsa.

Nyt kokeilemassani metodissa pelataan kuuloaistin varassa. Tekstikirjaa ei ole, ohjeet annetaan äänitteenä. Heti alussa opiskelijoita kielletään kirjoittamasta sanoja ja varoitetaan täydellisyyteen pyrkimisestä. Tärkeää on opetella päivittäin, tuottaa kieltä ja reagoida nopeasti.

                      Metodin oppitunti kestää 30 minuuttia. Opiskelijoita kielletään kuuntelemasta yhtä jaksoa enempää päivässä. Saman jakson kertaamista ei suositella. Aiemmin opittua nimittäin toistetaan uusilla oppitunneilla tiuhaan. 

                      Olen sitä ikäluokkaa, jolle kieli kouluaikoina näyttäytyi nippuna kieliopillisia sääntöjä, jotka on hallittava, ennen kuin voi edes harkita avaavansa suutaan. Ensin saatettiin esitellä jokin rakenne, vaikka futuuri, ja sitten kerrottiin, miten rakennetta käytetään. 

Kielenoppimiseen liittyi paljon metapuhetta. Rakenteista puhuttiin vierasperäisillä nimillä, jotka oli hallittava. Kokeessa piti tietää, mikä on subjunktiivi, deklinaatio ja konjugaatio. Opetuksella ei juuri tuntunut olevan yhteyksiä luokkahuoneen ulkopuoliseen maailmaan.

                      Mieleenpainuvimman kielenopetusmetodin, johon olen törmännyt, tarjosi eräs suomen kielen oppikirja. Se lähti liikkeelle sijamuodoista. Ensimmäisessä kappaleessa opeteltiin inessiivi. Kappaleen tekstiosuus alkoi näin: ”Pekka istui syvässä humalassa bussissa kädet taskussa…” 

Nykykoulussa kieli osataan nähdä voimavarana, joka palvelee ilmaisua eikä toisin päin. Opetus pyritään liittämään osaksi lasten omaa kokemuskenttää. Kieltä harjoitellaan laulujen ja leikkien, draaman ja piirtämisen avulla. Kielenopetuksen aloitusikääkin on varhennettu, jotta lasten luontainen kielellinen herkkyysikä tulisi hyödynnettyä. 

Minä olen herkkyysikäni jo aikoja sitten ohittanut, mutten aio luovuttaa. On hauskaa tutustua kieleen kuuntelemalla ja puhumalla, autuaan tietämättömänä vaikkapa kirjoitusasusta.

Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että tehokkaimmin kielen oppimista edistäisi aito vuorovaikutus, jossa opittu kytkeytyy itselle merkityksellisiin asioihin. Siis sellainen kielenopetus, johon nykykoulussa pyritään. Äänitteen kanssa kommunikoidessani olen oppinut parissa päivässä kertomaan olevani amerikkalainen ja kysymään, missä on Punainen tori.         

False pride. Sekatekniikka 2019.