Mi(s)tä vastaava vastaa?

Kielikolumnini "Mi(s)tä vastaava vastaa?", julkaisu useissa sanomalehdissä.

Lokakuussa nousi pieni kohu, kun työpaikkailmoituksia välittävä sivusto julkaisi listan sukupuolineutraaleista ammattinimikkeistä. Lista on laadittu yhteistyössä Kotimaisten kielten keskuksen kanssa, ja sen päämääränä on muuttaa ammattinimikkeitä tasa-arvoisemmiksi.

                      Uudella listalla palomiehestä on tullut palopelastaja ja lentoemännästä matkustamotyöntekijä. Joukossa on myös jo vakiintuneita sukupuolineutraaleja nimityksiä, kuten asianajaja lakimiehen sijaan ja myyntiedustaja myyntimiehen sijaan. 

                      Tervehdin nimikkeiden muuttamista sukupuolineutraaleiksi suurella ilolla. Kielelliset valinnat kun eivät pelkästään heijastele todellisuutta vaan myös rakentavat sitä.

Toki voi viedä aikansa, ennen kuin lentoemot arkipuheessa muuttuvat matkustamotyöntekijöiksi. Uusien nimikkeiden käyttö virallisissa yhteyksissä vie kuitenkin varmasti kielenkäyttöämme ja sen mukana ajatteluamme tasa-arvoisempaan suuntaan. 

Kääntäjänä huolestuin silti hieman, kun luin uutisesta. Pelonsekaisin tuntein selasin listaa. Hain tiettyä nimikettä, joka tuottaa kääntäjäparalle aina tukon harmaita hiuksia. Nimike on ”vastaava”.

Kuten pelkäsin, ”vastaavia” on listalla paljon. On aamiaisvastaava, aulavastaava ja hankintavastaava. On kuljetusvastaava, saunavastaava, tiimivastaava ja vuorovastaava. 

Uudistusuutisessa kerrottiin, että pyrkimyksenä on ollut luoda työtehtäviä selkeästi kuvaavia nimikkeitä. Voidaan pohtia, vastaako vastaava-sana tätä tavoitetta. Mitä tarkoittaa se, että tiimivastaava vastaa tiimistä ja vuorovastaava vuorosta?

                      Kun vastaava-nimikettä yrittää kääntää, törmää ongelmiin. Valtioneuvoston kanslian kielipalvelu neuvoo, että vastaava olisi englanniksi manager tai coordinator. Nettisanakirja taas antaa selittävän käännöksen: person responsible for.

                      Titteleissä ei voi käyttää person responsible for -tyyppistä käännöstä. Jäljelle jäävät manager ja coordinator. Yksinkertaista, yhtälö on ratkaistu, vai onko?

                      Managerissä ja coordinatorissa piilee ongelma. Yrityksissä kun on tavallisesti myös päälliköitä, joita nimitetään managereiksi. Ja koordinaattoreita, joille on korvamerkitty nimike coordinator. Vastaava on usein jotakin ihan muuta.

                      Yritysten ja niissä työskentelevien vastaavien kanssa voi aina neuvotella, mikä olisi sopivin käännös. Joskus toimivat manager, leader tai supervisor. Joissakin toimenkuvissa voi olla kyse asiantuntijatehtävistä, jolloin käännös voisi olla specialist. 

                      Nimikkeitä kääntäessä on aina syytä olla tarkkana. Vastaava-nimikkeelle on turha hakea mitään yleisluontoista vastinetta. Käännösongelma on aina yhtä tapauskohtainen ja laaja kuin ”vastaavan” toimenkuva itsessään. 

Multiple. Mixed media 2018.

Kieliopintoja

(Kielijuttuni "Kieliopintoja", julkaistu useissa sanomalehdissä)

Olen aloittanut uuden kielen opiskelun. Tai no, uuden ja uuden. Vanhan tutun venäjän, ehkä neljättä kertaa. Uusi minulle on metodi, jolla yritän oppia. 

                      Aiemmin minulla on ollut käytössäni erilaisia itseopiskelukirjoja. Yhdessä lähdettiin liikkeelle kyrillisistä aakkosista. Toisessa drillattiin sanalistoja: katu, puisto, hapankaali, huopatossut. Kolmas lähti kunnianhimoisesti pohtimaan venäjän suhuäänteiden kirjoa. Intoni hyytyi heti alkuunsa.

Nyt kokeilemassani metodissa pelataan kuuloaistin varassa. Tekstikirjaa ei ole, ohjeet annetaan äänitteenä. Heti alussa opiskelijoita kielletään kirjoittamasta sanoja ja varoitetaan täydellisyyteen pyrkimisestä. Tärkeää on opetella päivittäin, tuottaa kieltä ja reagoida nopeasti.

                      Metodin oppitunti kestää 30 minuuttia. Opiskelijoita kielletään kuuntelemasta yhtä jaksoa enempää päivässä. Saman jakson kertaamista ei suositella. Aiemmin opittua nimittäin toistetaan uusilla oppitunneilla tiuhaan. 

                      Olen sitä ikäluokkaa, jolle kieli kouluaikoina näyttäytyi nippuna kieliopillisia sääntöjä, jotka on hallittava, ennen kuin voi edes harkita avaavansa suutaan. Ensin saatettiin esitellä jokin rakenne, vaikka futuuri, ja sitten kerrottiin, miten rakennetta käytetään. 

Kielenoppimiseen liittyi paljon metapuhetta. Rakenteista puhuttiin vierasperäisillä nimillä, jotka oli hallittava. Kokeessa piti tietää, mikä on subjunktiivi, deklinaatio ja konjugaatio. Opetuksella ei juuri tuntunut olevan yhteyksiä luokkahuoneen ulkopuoliseen maailmaan.

                      Mieleenpainuvimman kielenopetusmetodin, johon olen törmännyt, tarjosi eräs suomen kielen oppikirja. Se lähti liikkeelle sijamuodoista. Ensimmäisessä kappaleessa opeteltiin inessiivi. Kappaleen tekstiosuus alkoi näin: ”Pekka istui syvässä humalassa bussissa kädet taskussa…” 

Nykykoulussa kieli osataan nähdä voimavarana, joka palvelee ilmaisua eikä toisin päin. Opetus pyritään liittämään osaksi lasten omaa kokemuskenttää. Kieltä harjoitellaan laulujen ja leikkien, draaman ja piirtämisen avulla. Kielenopetuksen aloitusikääkin on varhennettu, jotta lasten luontainen kielellinen herkkyysikä tulisi hyödynnettyä. 

Minä olen herkkyysikäni jo aikoja sitten ohittanut, mutten aio luovuttaa. On hauskaa tutustua kieleen kuuntelemalla ja puhumalla, autuaan tietämättömänä vaikkapa kirjoitusasusta.

Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että tehokkaimmin kielen oppimista edistäisi aito vuorovaikutus, jossa opittu kytkeytyy itselle merkityksellisiin asioihin. Siis sellainen kielenopetus, johon nykykoulussa pyritään. Äänitteen kanssa kommunikoidessani olen oppinut parissa päivässä kertomaan olevani amerikkalainen ja kysymään, missä on Punainen tori.         

False pride. Sekatekniikka 2019.

                      

                      

Ystäväni Larry

Kielikolumnini "Ystäväni Larry", julkaistu useissa sanomalehdissä.

Kaikki alkoi siitä, kun Larry tuli meille. Ai kuka Larry? No lamppu-Larry tietenkin. Larry on uusi jalkalamppumme. Hän seisoo olohuoneemme nurkassa ja valaisee pimeneviä syysiltoja. Siitä minulla ei ole aavistustakaan, miksi hänen nimensä on Larry. 

Niin mukava kuin Larry onkin, en voi olla miettimättä häntä katsellessani, kuka ampui Dallasin J.R. Ewingia. Muistan, että J.R.:ää näytteli Larry Hagman, jonka kerrottiin olevan siviilissä ihan mukava mies. Pakko myöntää, että Larrya katsellessa käy mielessä sekin, millainen oli Larry Flyntin 70-luvulla lanseeraama aikuisviihdelehti Hustler.

Kun mietin, miksi jalkalamppua on rätkäisty nimellä Larry, olen alkanut herkistyä muillekin henkilönimen saaneille tuotteille. Larryn kohtalotovereita on alkanut pomppia silmille mainoslehtisistä ja kauppojen hyllyiltä. 

Puutarhavaja on saanut nimekseen Leif, jumppapallo on Jutta, rastasverkko Tarmo, varaava takka Teemu ja saippua-annostelija Joel. Ruostumattomattomasta teräksestä valmistetut tiskipöydän altaat on nimetty Ritvaksi ja Valtteriksi, auton perävaunu Akuksi, pikkuhousut Cleoksi, ja tuulitakki on saanut nimekseen Vesa. Vastaan ovat tulleet nilkkurit nimeltään Marja ja maidon suoramyyntiautomaatti nimeltään Risto.

Nimillä luodaan mielikuvia. On helppo ymmärtää, että nimien kuten Tarmo ja Valo, joilla on vastineensa yleisniminä, toivotaan herättävän ajatuksia tarmokkuudesta ja valosta. On myös luontevaa nimetä marjoja sisältävä tuote Marjaksi. 

Voi olla, että Jutta jumppapallon nimenä vie ajatukset fitness-maailmaan. Sauli-kotitossut jalassa voi kuvitella, miltä tuntuisi tepastella Mäntyniemessä, ja Elvis-keittiötuolissa muistaa ehkä olla syömättä epäterveellisesti. 

Entä ne nilkkurit nimeltään Marja? Tai kasvisproteiininugetit nimeltään Niilo? Sulanapitokaapeli nimeltään Ulla? Miten nimivalintoihin on päädytty? Väkisinkin mieleen tulee metodi, jossa pannaan silmät kiinni ja tökätään satunnaiseen kohtaan nimilistaa. 

Toisinaan tuntuu, että nimien taustalla on jopa ilkeilyä. Kuka on ollut nimenantajalla mielessä, kun hän on antanut kuivakäymälälle nimen Roope ja inkontinenssisuojalle nimen Carina?

Suomessa henkilönimiä säädellään etu- ja sukunimilailla. Sen mukaan nimeksi voidaan hyväksyä nimi tai nimikokonaisuus, joka ei ole omiaan aiheuttamaan pahennusta tai haittaa eikä ole etunimeksi ilmeisen soveltumaton. Lapselle ei siis voi antaa nimeksi mitä tahansa. 

Tuotteita voi sen sijaan ilmeisesti nimetä niin kuin lystittää. Larryyn tutustuttuani olen alkanut miettiä, kaipaisiko villinä versova tuotenimistökin sääntelyä. Olisiko aika suojella ihmis-Roopeja, -Teemuja ja -Ritvoja haittaa aiheuttavilta tuotenimiltä?

Materiality and Meaning, 2018.

Lukee kuin piru mainoksia

(Kielijuttuni "Lukee kuin piru mainoksia", julkaistu useissa sanomalehdissä)

On taas se aika vuodesta. Mainokset hehkuttavat paluuta arkeen: reppuja, penaaleita, ohjeita voileipien tekemiseen. On arkeen herkistymisen aika. 

                      Arkeen paluu herkistää myös minut, kielinillittäjän. Kun viestivirtaani pamahtaa mainos ”Sinä viet, arki vikisee!”, nillittäminen alkaa. Minulla on näet tapana lukea tällaisia viestejä kuin piru raamattua.

                      Erityisesti innostun mainoksista, joissa väännellään vanhoja sanontoja uuteen uskoon – usein ontuvasti. Miten arki vikisee? Vikiseekö se, koska siitä on ”otettu niskalenkki”, niin kuin toinen mainos kehottaa? Kuka edes muistaa, mihin taustalla oleva sananparsi ”Vie sie, mie vikisen” viittaa?

                      Arki vaatii kunnostustoimenpiteitä. Kun reput ja penaalit on saatu vikisemään, on aika katsahtaa sielun peiliin. Siis silmiin? Ei, vaan kenkiin. Suutariliikkeen mainoksessa lukee ”Kengät on sielun peili.”

Nillittäjältä pääsee parahdus. Lausahdus, jonka kerrotaan olevan peräisin ennen ajanlaskumme alkua eläneeltä Cicerolta ja joka on sittemmin vilahdellut eri muodoissa uskonnollisissa teksteissä ja Shakespearen näytelmissä, on otettu uusiokäyttöön. 

No jos ei laiteta kenkiä kuntoon, olisiko syytä tehdä ikääntyvien kasvojen iholle jotain? Poistaa pari häiritsevää luomea?

Some lukee ajatukseni ja paukauttaa virtaani mainoksen: ”Hiilidioksidilaser on usein miekkaa mahtavampi”. Mitä? Tarkoittaako se, että laserin sijaan lääkäri käyttää toisinaan miekkaa? 

Sanonta ”kynä on miekkaa mahtavampi” on peräisin 1800-luvulta, erään brittiläisen näytelmäkirjailijan mahtavasta kynästä. Sen idea on, että kirjallinen viesti on väkivaltaa vaikuttavampi. Mainostajalla on tainnut päästä kynä lipeämään lapasesta.   

En lämpene hammaslääkäriaseman ”Ole oman suusi seppä!” -iskulauseellekaan. En ole varma, olivatko antiikin roomalaiset oikeassa väittäessään, että jokainen on oman onnensa seppä. Siitä olen, etten ryhdy suutani takomaan, vaikka mainos kuinka yllyttäisi.

Kovin innostunut en ole jalkahoitolankaan mainoksesta, jossa kehotetaan poistamaan ”kiire kantapäistä”. Kiire kun tarkoittaa päälakea sanonnassa ”kiireestä kantapäähän”. En ole koskaan ollut erityisen notkea.

Ruokaa pitää arkenakin syödä. Siis arjen reseptejä, helppoa, mautonta, mutta täyttävää. Avukseni tulee ruokakauppa, jonka ”paras asiakas” olen. 

Jälleen on mainoskynäniekka lähtenyt sanontojen vääntelyyn. Mainokseen on ympätty hääperinne: ”jotain uutta, jotain vanhaa”. Se on saanut muodon ”jotain uutta, jotain tuttua”. No, vanhaa ruokaa en haluaisikaan. 

Sanontojen väännöksiin törmätessä käy mielessä, mihin mainoksilla pyritään. Ainakin minut ne saavat kiertämään kauppoja – kaukaa.

 

Ice cream. Sekatekniikka samettipaperille 2018.

                      

                      

Tekstilajeista pelottavin

Kielijuttuni "Tekstilajeista pelottavin", julkaistu useissa sanomalehdissä.

Kevät oli stressaavaa aikaa. Oli kaikenlaista hoidettavaa ja monenlaista arjen haastetta. Unet alkoivat kärsiä.

                      Kun olin valvoskellut muutaman viikon, hain unettomuuteen apua. Lääkäriltä sain reseptin lääkkeeseen, jonka oli määrä helpottaa nukkumista. 

                      Kotona avasin pakkauksen ottaakseni ensimmäisen tabletin. Käteeni osui ensiksi pakkausseloste, johon kehotettiin tutustumaan huolellisesti ennen lääkkeen aloittamista.

                      Pakkausselosteessa lueteltiin vaikuttava lista haittavaikutuksia. Hyvin yleisiä olivat ruokahalun lisääntyminen ja painon nousu, uneliaisuus, päänsärky ja suun kuivuminen. 

Yleisiä haittavaikutuksia olivat horros, heitehuimaus, vapina, pahoinvointi, ripuli, oksentelu, ummetus, ihottuma, kipu nivelissä tai lihaksissa, selkäkipu, pyörrytys, turvotus, vilkkaat unet,sekavuus, ahdistuneisuusja unihäiriöt. Muina haittavaikutuksina mainittiin levottomat jalat, painajaiset, aistiharhat, aggressiivisuus, haimatulehdus, koko kehon turvotus ja unissakävely. 

En toki ollut ensimmäistä kertaa lääkeselosteiden kanssa tekemisissä. Silti lista pisti miettimään, oliko unettomuuteni sittenkään niin hankalaa, että ottaisin riskin turvota, päätyä horrokseen tai kokea aistiharhoja. 

Lääkkeiden pakkausselosteet ovat kiintoisa tekstilaji. Tekstilajien ominaisuus on, että niillä on jokin viestinnällinen päämäärä – tai useampia. Tekstilajeilla pyritään päämääriin, tehdään asioita kielen keinoin.

Selosteeseen kehotetaan tutustumaan, koska ”se sisältää lääkkeen ottajan kannalta tärkeitä tietoja”. Tästä voisi päätellä, että selosteen viestinnällinen päämäärä olisi tarjota informaatiota. 

Kun kysyy terveydenhuoltoalan ammattilaisilta neuvoa, miten suhtautua selosteiden varoituksiin, saa kuitenkin usein vastauksen: älä lue niitä. Haittavaikutuslistat kun on laadittu vapauttamaan lääketehtaat vastuusta tapauksissa, joissa lääke tuo mukanaan ikäviä oireita. Vastuusta vapauttaminen saattaakin olla lääkeselostetekstilajin tärkein viestinnällinen päämäärä. 

Selosteista saa vaikutelman, että ne on kirjoitettu pikemminkin viestin lähettäjälle kuin vastaanottajalle. Lääkeseloste ei ole tässä mielessä aivan poikkeuksellinen. Sama asetelma toistuu esimerkiksi pankkien ja vakuutusyhtiöiden kirjeissä, joissa kerrotaan vaikkapa palveluehtojen muutoksista, mutta saatesanoina kerrotaan, ettei kirjeisiin tarvitse reagoida.

Punnitsin tilannettani ja päätin jättää lääkkeeni ottamatta, hain unta muin keinoin. Sitä jäin miettimään, että selosteiden tekstilajia olisi syytä uudistaa läpinäkyvämmäksi. Ainakin vastuuvapauspäämäärän voisi kirjoittaa auki heti selosteen alkuun, lukukehotuksen rinnalle. 

Only for a minute I want to change my mind. Akvarelli 2019.

                      

Munakoisoa hyväntahtoisesti

Kielijuttuni "Munakoisoa hyväntahtoisesti", julkaistu useissa sanomalehdissä.

Minulla on näppärä puhelin. En tarvitse lainkaan sanoja, kun viestitän, että kokkaan munakoisopastaa. Emojien mittavasta rivistöstä löydän spagetin ja munakoison kuvat. 

                      Kun haluan viestiä kiukkua, valitsen emojin, joka puuskuttaa höyryä sieraimistaan. Kun taas tulee vastoinkäymisiä, valitsen emojin, jolla on silmät vihaisina viiruina ja auki ammottavan suun pielet alaspäin. 

                      Valveutunut emojitietoinen lukija näkee kuvauksistani heti, että pahasti metsään menee. Munakoiso kun symboloi fallosta, puuskuttavat kasvot voimantuntoa ja suupielet alaspäin huokaileva emoji väsymystä. 

                      Emojitumpelon avuksi tulee onneksi internet. On sivustoja, joilla kerrotaan, mikä emojien ”oikea” merkitys on. On testejä, joiden avulla voi tarkistaa, kuinka hyvin tuntee emojit. On listoja, joissa varoitetaan ”yleisimmistä emojimokista”.

                      Listojen ja testien päämääränä on auttaa ”aloittelijoita” ja ”keski-ikäisiä” emojien käyttäjiä. Tein yhden testeistä ja sain noin kaksi kolmasosaa oikein, aika hyvin siis. Silti on helppo joutua emojihakoteille.

                      Merkitykset ovat mielenkiintoinen juttu. Niin kuin kirjoitetun kielen sanojen, myös emojien merkitykset perustuvat sopimuksiin. Tuoli tarkoittaa tuolia, koska niin on sovittu. ”Alkuperäiset” merkitykset kuitenkin muuntuvat kieltä käytettäessä, kielenkäyttäjien suussa ja kirjoituksessa. 

                      Kuvien kyseessä ollessa ”oikeiden” merkitysten määritteleminen voi olla perinteistä tekstiä vaikeampaa. Filosofi Roland Barthes on sanonut, että kuvat ovat liian polyseemisiä eli monimerkityksisiä antautuakseen analyyseille ja määrittelyille. 

                      Kuvien monitulkintaisuus johtaa myös monenkirjaviin konnotaatioihin eli sivumerkityksiin, kuten munakoisoemojin tapauksessa. Toisaalta muistan, että 70-luvulla, kun mummu kertoi panevansa tukkaansa papiljotit, ei naurusta ollut tulla loppua. Kyllä sanoillekin konnotaatioita löytyy. 

                      Mummun papiljoteista tulee mieleen toinen filosofinen ajatus: hyväntahtoisuuden periaate. Hyväntahtoisuuden periaatteella tarkoitetaan sitä, että tekstin sisältämiä ajatuksia ja ilmauksia on pidettävä mielekkäinä, jos tulkitsijalla ei ole syytä epäillä niiden mielekkyyttä. 

                      Kukaan meistä lapsista ei (nauruun tikahtumaisillaankaan) arvellut mummun viittaavan tukkapuheellaan alapääjuttuihin. Olenkin päättänyt, että sen sijaan, että yritän epätoivoisesti pysytellä alati kasvavan emojiston kyydissä, luotan viestieni vastaanottajien hyväntahtoisuuteen. 

                      Minun munakoisoihini saa kaikin mokomin soveltaa hyväntahtoisuuden periaatetta. Hihittelykään ei haittaa. 

                      

                      

Jubilee 2019

Asioinnin ihanuudesta

Kielijuttuni "Asioinnin ihanuudesta", julkaistu useissa sanomalehdissä.

Arvatkaa, mitä olen tänään, kauniina kesäkuisena päivänä, tehnyt? Olen asioinut.

                      Olen asioinut kirjastossa ja apteekissa. Kirjaston ja apteekin jälkeen asioin postissa. Posti on lähikaupan yhteydessä, ja samalla asioinkin kaupassa. 

Asioilta tullessani tapasin pihalla naapurin ja asioin hänen kanssaan. Kotona asioin vessassa ja verkkopankissa. Minulla on pankkiin sähköiset asiointitunnukset. 

Asiointitunnuksia käytin myös asioidessani lapseni koulun kanssa Wilma-palvelussa. Asiointitunnuksia minulla on niin paljon, että on vaikeaa muistaa kaikkia. 

Wilmassa asioituani ryhdyin töihin. Asioin asiakkaan kanssa. Asiakas oli toimittanut käännettäväkseni tekstin, jossa kerrottiin, että kuluttajien asiointikäyttäytyminen on muuttunut. Tuli mieleen toisen asiakkaan teksti, joka koski asiointikeskustelujen tutkimista. 

Töiden lomassa ajattelin, että olisi mukavaa käydä Kansalliskirjaston pelinäyttelyssä lapseni kanssa kesäloman aikana. Kirjaston verkkosivuilla asioidessa vastaan tuli alasvetovalikko, jonka otsikkona oli ASIOINTI. Alasvetovalikon alle oli ryhmitelty yhdeksän eri kirjastossa asioinnin tapaa.

Jäin pohtimaan asiointia. Se voi tarkoittaa melkein mitä vain. Voin asioida kaupassa, postissa, viranomaisessa, lääkärissä, apteekissa, vessassa, tuttavien, puolituttujen ja tuntemattomien kanssa, verkossa, kasvokkain, kirjeitse tai puhelimitse. 

Sitä minun ei tarvitse yksilöidä, mitä asioidessani teen. Asiointini voi olla käytännössä vaikka tätä: laskujen maksamista, ruoan ostamista, pihatalkoista keskustelua, poissaolomerkinnän kuittaamista, veroilmoituksen tekemistä, pakettien hakemista ja lähettämistä, kirjojen lainaamista, nenän puuteroimista.

Asioida on siis varsin kätevä ja monenmoista kattava verbi. Sitä on suuri ilo käyttää. On kuitenkin ainakin yksi mutta.

Kääntäjäparalle asioida-verbi voi aiheuttaa ahdistusta. Verbille kun ei helposti löydy napakkaa vastinetta. Suomi–englanti -verkkosanakirja lätkäisee ruutuun heti kymmenen eri vastinetta asioida-verbille, eikä lista ole lähelläkään täydellistä. 

Englannin vastineet ”run errands”, ”deal with” ja ”do business” sopivat joihinkin yhteyksiin. Toisiin eivät lainkaan. Kuluttajien asiointikäyttäytyminen esimerkiksi viittaa melko varmasti ostamiseen. Viranomaisessa asioinnissa ei taas ole yleensä kyse ostamisesta, vessassa asioinnista nyt puhumattakaan. 

Kääntäjän on pohdittava tapauskohtaisesti, millaisesta asioinnista on kyse. Aina sekään ei auta, sillä kaikkia asioinnin merkityksiä ei voi tekstin juoksua hankaloittamatta välittää. Niin ihanaa kuin asiointi onkin, kääntäjän on oltava sen kanssa asioidessaan tarkkana. 

 

Old dress, new face. Mixed media on velour paper 2019.