lauantai 24. tammikuuta 2015

Mapping non-community art – yhteisötaiteen sudenkuoppa

Minulla oli hiljattain ilo suomentaa Pascal Gielenin yhteisötaidetta käsittelevä artikkeli “Mapping Community Art”. Aihe oli jo ennalta kiinnostava, koska olen ajatellut, että taiteen pitää vaikuttaa ja, jos vain mahdollista, puuttua yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Luettuani artikkelin en ole enää niin varma.
Artikkelissaan Gielen kritisoi sitä, miten yhteisötaideprojekteja käytetään paikkailemaan sokean kapitalismin jälkeensä jättämiä aukkoja. Hyvinvointiyhteiskunnan rakenteita on purettu: sairaaloita ja kirjastoja on lakkautettu, sosiaalitukea leikattu, koulujen ryhmäkokoja kasvatettu. Sitten keksitään yhteisötaiteellinen projekti “piristämään” lähiöiden elämää: kutsutaan joku taiteilija nälkäpalkalla tai ilmaiseksi vetämään zumbapajaa tai rakentamaan lähiötä koristavaa iloseinämonumenttia.
Taiteilija, jonka pyrkimykset ovat alunperin olleet vilpittömän hyvät, huomaakin yhtäkkiä olevansa sen koneiston palveluksessa, joka on kurjuuden aiheuttanut ja jota hän on taiteellaan halunnut kritisoida.  Huomio on musertava. Ja kun projekti on ohi, kaikki palaa ennalleen – tai huononee entisestään. Rakenteelliset ongelmat pysyvät, mutta monumentit rapistuvat.
Yhteisöllisestä tekemisestä kiinnostunut taiteilija on kummissaan: halu tehdä asioita, jotka vaikuttavat, sekoittuu epätietoisuuteen ja hämmennykseen. Voiko yhteisötaiteella – ainakaan sellaisella, joksi se tähän asti on tullut määriteltyä – saada aikaan aidosti vaikuttavia ja hyviä asioita?
Taiteilija on vaarassa vaipua kyynisyyteen ja luovuttaa: olisiko sittenkin parempi käpertyä itseensä, tehdä vain sitä, mikä on lähellä itseä, välittämättä lainkaan vaikuttamisesta, yhteisöllisyydestä, välittämättä muista? Tehdä itsekeskeistä taidetta ja katsoa sitten, antaako se itsekeskeinen taide joskus jotain jollekin yhteisölle.
Gielen totesi artikkelissaan, että ollakseen taidetta taiteen on aina oltava relationaalista, hakea suhdetta yleisöönsä. Riittäisikö siis aavistuksenomainen, intuitiivinen relationaalisuus? Se, että hääräilee mitä huvittaa ja julkaisee silloin tällöin naiivin tyhjäpäisiä blogitekstejä, joissa vatvoo itsestäänselvyyksiä ees ja taas? Miten tällaista taidetta nimittäisi sellainen taiteilija, joka kamppailee käpertymisen ja yhteisöllisen vaikuttamisen palon virittämien ristiriitaisten tunteiden kanssa? Non-community art?


 Ihmiset, lukekaa Gielenin artikkeli. Se on mielenkiintoinen. https://www.academia.edu/4861257/Gielen-2013-Mapping_Community_Art
Non-community art. Hääräsin tänään kotona maskikumin kanssa. Maskikumi on minulle uusi tuttavuus, ja eniten minulla meni aikaa silpun imuroimiseen lattialta. Imurimme on merkkiä Miele, ja se on 11 vuotta vanha. Olemme harkinneet uuden ostamista, mutta vielähän tuo toimii. Maskikumi ja akvarelli paperille 2015.