keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Mummun muistolle


Mummu kuoli kaksi päivää vauvan syntymän jälkeen.

Syntymä ja kuolema, sekaisin ilosta ja surusta. Pelosta. Orastavasta toiveesta, että elämä sittenkin voittaa. Ja pelosta, että lopulta tulee kuolema.  

Miten selvitään vauvan nuhasta, miten se nenäpumppu toimii. Mikä riepu enää mahtuu päälleni hautajaisiin.  

Liikenneympyrässä vauva itkee, huutaa elämää vahvoilla keuhkoillaan. Mies ei tiedä, minne päin kääntyä. Missä se perkeleen kirkko on. Ja monelta meidän piti olla siellä.

Menen vauvan kanssa arkulle. Vauva on kaksi viikkoa vanha. Mummu kuoli kaksi viikkoa sitten. Lasken arkulle kimpun. Tytär tärisee nyyhkytyksestä. Minäkin alan.

“Hän oli kuitenkin jo iäkäs. Pääsi kotiin, taivaan isän luo.” Ja paskat. Mitä sä pappi siitä tiedät? Kuoli ihan ennen aikojaan, 89-vuotiaana. Et tuntenut mummua, mummu oli hengeltään nuorempi kuin sinun joskus syntyvät lapsenlapsenlapsesi. Ei se ollut oikein, ei se ollut helpotus. Se oli väärin. Mummun olisi pitänyt nähdä vauva.

Ehkä vauva sai mummun sielun, ehkä ne ovat yksi ja sama. Ehkä mummu ehti sittenkin kuulla syntymästä, pääsi rauhaan ja luovutti.

Taaksepäin katsoessa aika heittää. Olen varma, että mummu on kärrytellyt vauvan kanssa puistossa, laittanut leikki-ikäisen piirustuksia talteen, vienyt syöttämään sorsia, pelannut Unoa, ihastellut vauvan sinisiä silmiä, paijannut pyöreitä poskia. Moittinut minua, että olen liian muotitietoinen äiti, ostan liikaa erivärisiä potkupukuja. Hemmotellut sitten itse vauvan päästään pyörälle pehmoleluilla, helistimillä, kirjoilla, tarroilla, kindermunilla.

Aika heittää, kaikki sekoittuu. Elämä heittää, kuolema heittää, ei ole enää rajoja.

Mummu on läsnä, ei se mihinkään kuollut. Miten se olisi voinutkaan? Hautajaisista on aikaa, vauva täyttää kaksitoista. “Onpas se etevä kaveri, niin viisas, hyvät jutut, ajattelee syvällisesti, on taiteilija niin kuin äitinsäkin”, mummu sanoo, valitsee kaikki oikeat sanat.


Entä suru? Miten muka surraan sellaista, joka ei ole koskaan kuollut?

Isomummun kulta. Akvarelli paperille 2015. Kolmas versio, vaan ei viimeinen.