Kuoltuaan Heikki-eno joutuikin kai
Neuvostoliittoon eikä helvettiin.
“Täällä on kaikki ihan hyvin, mutsi”, se
sanoi mummulle. “Rahaakin ois; ei vaan oo mitään ostettavaa.”
Mummu istui Käsityöläisentien parvekkeella
lukemassa Apua taitettavassa puutarhatuolissa. Sellaisessa kukikkaassa 70-luvun
tuolissa, johon saattoi kankaan haperruttua jäädä loukkuun. Mummukin jäi
kerran. Fanny-täti askarteli sellaisesta tuolista tee-se-itse -huussinistuimen
saareen. Reikä vain keskelle, ämpäri alle. Se oli käytännöllinen huussi. Sitten
rakennusvirasto karkoitti sen saaresta, tädin siis.
Fanny-tädin tuoli oli oranssi ja siinä oli
ruskeita ja keltaisia kukkia. Mummun tuoli oli oranssi ja siinä oli ruskeita ja
keltaisia kukkia.
Heikki-eno kiipesi Käsityöläisentien
parvekkeelle kolmanteen kerrokseen. Ensin näkyivät vain karvaiset merimiehen
kädet. Tatuoinnit: kaksi jättimäistä purjelaivaa seilaamassa
maksakirroosinkeltaisella valtamerellä.
“Täällä on kaikki ihan hyvin, mutsi”, se
sanoi mummulle. “Rahaakin ois; ei vaan oo mitään ostettavaa.”
 |
| Mummun keittiönverhot Käsityöläisentieltä. Postuumi löydös mökin vintiltä 2013. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti