Suuria lupauksia

Kielijuttuni "Suuria lupauksia", julkaistu useissa sanomalehdissä.

Uusi vuosi on lupauksien aikaa. Kuntosalit täyttyvät uudenvuodenlupaajista, Alkon myyntiluvut romahtavat, sekatavarakauppojen hyllyille ilmestyy konvehtiröykkiöiden tilalle vaakoja, laihdutusvalmisteita ja käsipainoja.

Jotkut keuhkoavat elämänmuutoksista somessa: ”lupaan somettaa ensi vuonna vähemmän”.  Toiset lyövät lupausrumban läskiksi: ”lupaan, etten lupaa mitään”, ”lupaan jatkaa alkoholinkäyttöä myös tammikuussa”.

                      Kielitoimiston sanakirjan mukaan lupaus voi tarkoittaa vakuutusta tai sitoumusta, kuten sanoissa avioliittolupaus ja raittiuslupaus. Se voi olla myös kuvaus jostakusta tai jostain, joka herättää lupauksia: ”Ei enää pelkkä lupaus, vaan tosi ammattilainen”; ”Ilmassa on lupaus keväästä”. Lupaus ja lupaaminen eivät juuri nykyhetkeä koske, ne suuntautuvat aina tulevaan.

Lupauksen ja samaa perhettä olevien sanojen ”lupa” ja ”luvata” juuret ovat germaanisissa kielissä. Niiden pohjana oleva kantagermaaninen sana on viitannut ylistämiseen. Ruotsista tuttu samaa perua oleva ”lova” tarkoittaakin paitsi lupaamista myös ylistämistä. Lupa-sanalla on vastineensa myös suomen lähisukukielissä virossa (luba), inkerissä, karjalassa ja vatjassa (lupa). Lupauksia on siis ollut ilmassa pitkään ja laajalti. 

Lupauksiin liittyy aina varaus. ”Kahta ei tarvitse tehdä – luvata ja pitää”, on joku viisas sanonut. Kuntosalilla säilytyslokeroita alkaa vapautua jo helmikuun puolenvälin tienoilla, ja viimeistään pääsiäispöydän lammas kaipaa seurakseen tanakkaa punaviiniä. Nuori lupaus voi jäädä pelkäksi lupaukseksi, eikä avioliittolupauskaan aina pidä.

Myös poliitikkojen antamilla vaalilupauksilla on pitkät perinteet. Ääniä kalastellessaan ehdokkaat saattavat innostua lupailemaan asioita, joiden pitäminen osoittautuu vaikeaksi, jollei mahdottomaksi. Lunastamatta jääneitä lupauksia on demokratian historiassa luvattoman paljon!

Kuuluisimpia vaalilupauksia taitaa olla niin sanottu koulutuslupaus. Koulutuslupauksen keksivät viime eduskuntavaalien alla Suomen ylioppilaskuntien liitto ja Suomen opiskelijakuntien liitto. Lupausta markkinoitiin sosiaalisessa mediassa tunnisteella #koulutuslupaus, ja somessa laajasti levinneessä kuvassa tunnisteen takana seisovat tulevien hallituspuolueiden ehdokkaat leveästi hymyillen. Kun koulutuksesta sitten leikattiin, kuvasta muodostui sosiaalisen median meemi, jolle irvailtiin pitkään ja hartaasti. 

Vahingosta viisastuneina monet poliitikot ovat koulutuslupausfiaskon jälkeen alkaneet puhua lupausten sijaan ”tavoitteista” tai ”ohjelmista”. Vaalilupauksia tai ei, politiikan viihteestä nauttivalle vaalivuosi lupaa suurta viihdettä. Lupaan nauttia siitä täysin rinnoin.

Switch. Mixed media 2018.

Sisään ja ulos suljettuja

Kielikolumnini "Sisään ja ulos suljettuja", julkaistu useissa sanomalehdissä.

Kuulutko sinä harvojen ja valittujen etuoikeutettujen joukkoon? Minä kuulun. Tiedän sen siitä, että sain hiljattain ilmoituksen, jossa mainostettiin ”eksklusiivisia vaatemallistoja”.  

Eksklusiivinen on hirveän hieno sana. Kielitoimiston sanakirja antaa sille tällaisia merkityksiä: äärimmäisen vaativa, valikoiva, hieno, poissulkeva. Sana tulee latinan sanasta excludere (sulkea ulos, estää), joka puolestaan sisältää osat ex (ulkona, ulos) ja claudere (sulkea). 

Eksklusiivinen viittaa siis johonkin, jonne vain harvoilla ja valituilla on pääsy. Vanhaa latinistia kuitenkin hieman huvittaa ajatus vaikkapa eksklusiivisesta villapaidasta. Mukavampi olisi vaate, joka sulkisi sisäänsä eikä ulos. 

Pakko myöntää, etten myöskään taida olla ihan ainoa, jolle eksklusiivisia vaatemallistoja on markkinoitu. On käynyt niinkin, että olen törmännyt samanlaista poissulkevaa takkia kantavaan kanssaihmiseen. 

Eksklusiivisen vastakohta on inklusiivinen. Sekin tulee latinasta, osista in (sisään, sisällä) ja claudere (sulkea). Toisin kuin eksklusiivinen, inklusiivinen ei sulje ulos ketään.

Viime aikoina erityisopetusta on pyritty järjestelemään uudelleen. Erityisluokkia on vähennetty ja erityistä tukea tarvitsevia lapsia on sijoitettu ”inkluusioluokille”. Inkluusion ideana on, että kaikki oppilaat, jopa kaikkein vaikeimmin vammaiset, kävisivät samaa lähikoulua samoilla luokilla. 

Inkluusion ajatus on kaunis. Se perustuu yhdenvertaisuuteen, jota pidetään kansalaisoikeutena. Erilliskohtelua, esimerkiksi erityistä tukea tarvitsevien lasten sijoittamista erityisluokille tai erityiskouluihin, pidetään inkluusioajattelun mukaan syrjintänä. 

Yhteisissä ryhmissä opiskelun on todettu tutkimuksissa edistävän oppilaiden keskinäistä arvostusta ja lisäävän ystävyssuhteita yli diagnoosirajojen. On myös todettu, että yhteisissä ryhmissä opiskelevien oppilaiden itsetunto ja sosiaaliset taidot kehittyvät paremmiksi kuin vain samanlaisiksi ajateltujen kavereiden kanssa samoissa ryhmissä opiskelevien.

Onnistuakseen inkluusio kuitenkin vaatii resursseja. Kouluista on jo kuulunut hätähuutoja, kun opettajien ja avustajien voimat eivät riitä inkluusioluokkien opettamiseen. Eritystä tukea tarvitsevat oppilaat eivät saa enää tarvitsemaansa tukea, ja samalla yleisopetuksen piirissä olevat oppilaat jäävät heitteille. Moni opettaja onkin jo ottanut kantaa erityisluokkien puolesta.

Ennen kuin koulussa lisätään resursseja inkluusioon, eksklusiiviset erityisluokat olisivat siis edelleen paras vaihtoehto. Mitä vaatteisiin tulee, niiden soisi olevan sekä inklusiivisia että eksklusiivisia: lämmön ne sulkisivat sisään ja kylmän ulos. 

Exclusive practice. Sekatekniikka paperille 2018.

Uhattu kielemme

Kielijuttuni "Uhattu kielemme", julkaistu useissa sanomalehdissä.

Suomen kielen lautakunta otti lokakuun lopulla kantaa suomen kielen tilaan ja näkymiin. Lautakunnan mukaan Suomen kansalliskieliin, suomeen ja ruotsiin, kohdistuu vakava uhka. 

                      Suomi ja ruotsi eivät ole varsinaisesti kielinä uhanalaisia. Kielten puhujia riittää, toisin kuin esimerkiksi monilla Venäjällä puhuttavilla suomensukuisilla kielillä. Siellä vähemmistökieliä saattaa uhata kuolema.

                      Suomea ja ruotsia kohtaava uhka on toisenlainen. Kyse on kielten käyttöalan kaventumisesta. Englanti valtaa alaa kaikilla elämänalueilla. 

Monet suomalaisten vapaa-ajan harrastukset, pelit, sovellukset ja erilaiset sosiaalisen median kanavat, perustuvat englantiin. Englanti rynnistää voimakkaasti myös kouluihin: viime aikoina on jopa esitetty, että ylioppilastutkinnon voisi suorittaa kokonaan englanniksi.

                      Tällainen kehitys johtaa vähitellen siihen, että suomi jää kotikielen asemaan, siis kieleksi, jota puhutaan vain arkisissa yhteyksissä. Sen käyttö muilla elämän aloilla vähenee tai jopa loppuu. 

Tieteessä ja kaupan alalla suuntaus on ollut nähtävissä jo pitkään. 

Suomalaisissa yliopistoissa opetuskielenä on yhä useammin englanti. Esimerkiksi Aalto-yliopiston koulutusohjelmista yli puolet ovat pelkästään englanninkielisiä.

                      Törmäsin itse englannistumiseen konkreettisesti yliopiston tohtorikoulutusohjelmassa. Olin jo tottunut siihen, että kaikki luennot ja seminaarit pidettiin englanniksi. Erään luennon jälkeen sain kuitenkin hämmästyä toden teolla. Menin juttelemaan luennoitsijan kanssa käytännön asioista. Puhuttelin häntä suomeksi, molempien äidinkielellä. ”In English, please”, sain kalsean vastauksen. Siinä sitten sönkkäsimme englantia keskenämme, kaksi suomenkielistä.

                      Suomen kielen lautakunta toteaa kannanotossaan: ”Äidinkielen rooli ymmärtämisen ja tiedon tuottamisen välineenä on myös korvaamaton, ja sen syrjäyttäminen vieraalla kielellä heikentää tietotyön huippusuoritusten edellytyksiä.” 

Lautakunnan kantaan on helppo yhtyä. Kuinkahan monessa seminaarissa olen nähnyt osallistujien vaikenevan siksi, että asioita ei saa sanoa äidinkielellä, mutta englannistakaan ei löydy sanoja. Pahimmillaan englanti ei nimittäin ole englantia, vaan niin sanottua globishia, globaalienglantia. Globaalienglannille on ominaista se, että lauserakenteet ovat yksinkertaisia ja käytössä on vain noin 1 500 sanaa. Jos tieteellisen keskustelun ilmaisukeinot rajoittuvat tällaiseen kielimuotoon, on selvää, että tiedekään ei voi edetä.

Suomen kielen lautakunta toteaa, että Suomi tarvitsee pikaisesti kielipoliittisen ohjelman. Ohjelman, jolla pyritään takaamaan kansalliskielten käyttö jatkossakin kaikilla elämänalueilla.

Season's Greetings. Sekatekniikka paperille 2018.

                       

                      

Juhlapäivä

Ota sinä vesuri

minä otan kirveen

Elämä on taas niin täyttä

vetää naamaan irveen

Ei me mennä teatteriin

en mä jaksa istua

Mull on rampa oikee puoli

sulla särkee vasenta

Väliaikatarjoiluilla 

maistui lasi grappaa

Sievistely vituttaa nyt

sievistely tappaa.

Juhlapäivä tulee silti

Pinkit transsukorkkarit

kaivan esiin

ehkä äityy hallux valgus

pahaksi

Elämä on taas niin täyttä,

elämä on rajua

Bisnesluokan lennoista 

ei enää ole hajua.

Baletti

Ole sinä sutjakka Mikki Hiiri
tanssi minulle baletti
mulla on nivelet meriheinää
päätäni kiristää baretti

80-luku oli kovaa aikaa
mokkahapsut kengissä
Niiralankadun kioskilla merkkarit piti hengissä

Nyt on suuntana länsimetro
sillä ajan mestoille
olo on aina niin ihana retro
huokailen haaveiden kestoille.

(”Tekijä”) kirjoitti (”Jutun”)(”Lukijoille”)

Kielijuttuni (”Tekijä”) kirjoitti (”Jutun”)(”Lukijoille”), julkaistu useassa sanomalehdessä

Viime viikolla päivän lehdessä pisti silmään puolen aukeaman kokoinen ilmoitus. Se alkoi näin komeasti: ”Täten annetaan ilmoitus, että 20. heinäkuuta 2018 Hakijat ovat tehneet High Court of Justice in England and Wales -tuomioistuimelle (”Tuomioistuin”) Financial Services and Markets Act -lain (”Laki”) VII osan mukaisen hakemuksen (”Hakemus”) vakuutusliiketoiminnan siirtojärjestelyn (”Siirtojärjestely”) luvanvaraisuutta koskevien pykälien mukaisen päätöksen saamiseksi.”

                      Yrittämättäkään ottaa selvää siitä, mikä ilmoituksen viesti tai sisältö varsinaisesti oli (tai miksi se oli sanomalehteen painettu), kiinnitin tekstiniilona huomioni kirjaimiin. Alun jälkeen Hakija, Tuomioistuin, Laki, Hakemus ja Siirtojärjestely pomppivat silmille juoksevassa tekstissä tuon tuostakin, aina isoin alkukirjaimin kirjoitettuina.

                      Kääntäjälle isojen alkukirjainten viljely erilaisissa sopimus- ja tarjousteksteissä on tuttua. Sopimusten Osapuolet sitoutuvat erilaisiin Sitoumuksiin, Asiakas ostaa Tavarantoimittajalta Tuotteita. Lukijan osaksi sen sijaan jää voihkia tuskasta silmissä vilistävien kirjainkokojen kanssa. Isot kirjaimet keskellä lausetta eivät nimittäin suinkaan aina lisää lukemisen sujuvuutta.

                      Isojen kirjainten käytön sylttytehdas taitaa olla vanha tuttu: se on omittu suoraan englannista. Pyrkimyksenä on ilmeisesti saada tekstiin tarkkuutta. Isolla kirjoitettu Sopimus ja Juuri Tämä Sopimus eikä mikä tahansa sopimus. Asiakas (”Asiakas”) on nimenomaan se Asiakas, joka mainitaan tässä Sopimuksessa eikä siis jokin muu asiakas, joka mainitaan ehkä jossain muualla.

                      Usein pysähdyn kääntäjän työssäni miettimään, tarkentaako versaalien viljely termien merkitystä todella. Jäisikö jollekulle epäselväksi, mistä on kyse, jos tekstissä kerrottaisiin, että hakijat ovat tehneet tuomioistuimelle hakemuksen eikä että ”Hakijat ovat tehneet Tuomioistuimelle Hakemuksen”?

                      Asiatekstit eivät ole ainoa käyttöyhteys, josta isojen kirjainten liikakäytölle allergisoitunut saa näppylöitä. Yhä useammin näkee otsikoita, joissa jok’ikinen sana on kirjoitettu isolla alkukirjaimella. Niissäkin on mallia otettu englannista, jossa otsikoiden sanat usein kirjoitetaan isolla alkukirjaimella (”pikkusanoja” eli  esimerkiksi artikkeleita ja prepositioita lukuun ottamatta).

Hiljattain tuli somen virrassa vastaan klikkiotsikko ”Suomalaisen Isoäidin Viimeinen Kosto Kiittämättömille Lapsilleen On Nerokas”. En klikannut otsikkoa ottaakseni selvää, mikä Viimeinen Kosto oli. Kirjainkoosta arvelin kuitenkin, että Isoäiti oli ehkä HUUTANUT LAPSILLEEN KOSTOKSI KOVAAN ÄÄNEEN!

Parties to agreement. Akvarelli, hiili ja muste paperille 2018.

                     

                     

Hallinnan kieli

Kielijuttuni "Hallinnan kieli", julkaistu useissa sanomalehdissä.

Ihmiselo on usein arvaamatonta. Sen aikana tulee väistämättä vastaan asioita, jotka yllättävät ja joihin ei voi vaikuttaa omalla toiminnallaan. Tällaisia ovat muun muassa vakavat sairaudet.

                      Ihminen – nykyihminen ainakin – ajattelee usein, että elämää voi hallita, että sitä pitää hallita. Kun sairaus kohtaa, onkin usein tapana vedota sairastuneen omaan asenteeseen, elämänkatsomukseen ja erilaisiin hallinnan keinoihin. Kielellisissä valinnoissa pyrkimys hallintaan näkyy konkreettisesti.

                      Vakavasti masentunutta kehotetaan ottamaan itseään niskasta kiinni, kroonista migreeniä sairastavaa neuvotaan hakeutumaan raittiiseen ilmaan ja liikuntaharrastuksiin, syöpään sairastunutta kannustetaan taistelemaan.

                      Sairauksiin ja sairastaviin liitetyt kielikuvat ovat usein sotaisia. Taistelemisen lisäksi puhutaan syövän selättämisestä tai peittoamisesta, jopa kampittamisesta. Migreeni voitetaan, Parkinsonin tautia vastaan kamppaillaan. 

                      Kun  ”taistelu” vakavaan sairautta vastaan on ”voitettu”, syntyy sankaritarinoita. Syövän ”selättäjät” antavat toivoa lukijoille: elämänkulku on sittenkin lopulta omissa käsissä. Nettihaku antaa tuhansia osumia: ”Sharon Osbourne selätti syövän, stressin ja miehensä syrjähypyt”, ”Kitarasankari Eddie van Halen on voittanut taistelunsa syöpää vastaan”. Oli vastassa mikä tahansa ”vihollinen”, ”vahvat taistelijat” selviävät tilanteesta.

Kun vakavasti sairastunut ihminen kuolee, suru-uutisissa kerrotaan, kuinka hän on hävinnyt taistelun syöpää vastaan tai jopa antanut periksi syövälle. Sairaus ei kuitenkaan ei ole vihollinen, jolla on mieli, strategia ja päämäärä. 

Migreeni on neurologinen sairaus. Syöpäsolulla on oma mykkä logiikkansa. Usein minkäänlainen ”asenteenmuutos”, ”positiivinen ajattelu”, ”taistelu” tai ”paini” ei riitä, sillä kaikki ei vain ole hallittavissa. 

                      Moni vakavasti sairastunut kokee hyvää tarkoittavan taisteludiskurssin suorastaan loukkaavana. Vaikka sotaisien puheiden päämääränä olisi valaa sairastuneeseen uskoa, ne voivat riistää häneltä oikeuden näyttää tunteensa ja pelkonsa. Kun hoidot eivät tehoa ja sairaus pahenee, taistelupuhein kannustettu potilas saattaa kokea epäonnistuneensa. 

                      Elämää ei aina voi ennakoida. Joskus vastaan tulee asioita, jotka ovat hyvin raskaita ja surullisiakin. Vaikka kuinka yrittäisimme, emme voi aina hallita sitä, mitä joudumme kohtaamaan. Jos voisimme, vakavia sairauksia tuskin edes olisi. 

Sitä voimme kuitenkin hallita, millaisia kielellisiä valintoja teemme, kun puhumme elämästä. Voimme valita, miten puhumme vakavasti sairastuneista ja vakavasti sairastuneille.

 

Guardian angel's day off. 2018.

                      

                       

Rukous

Rakas Taivaan Isä

Olen nyt saanut lopullisen varmuuden siitä, 

ettet ole olemassa. 

Anna kaiken kuitenkin kääntyä paremmaksi.

Aamen.

Rukous. 2017.

Jarmo (D. Bowie: Andy Warhol)

Jarmo 

(sävel: D. Bowie: Andy Warhol, säkeistö 2)

Jarmo ui 

ja Jarmo soutaa 

Jarmo ottaa pienet tirsat 

Jarmo juoksee 

Lupaa poutaa 

Jarmo kaljat Lidlistä noutaa 

Jarmo oli pysäkillä

En mä mieti sitä pitkään 

Teen vaan näin et itsee käsken, 

Katseen alas aifouniin sihtaan 

Jarmon hahmo Hertsikassa 

Askeltaa takki auki 

Äskenhän se oli soutamassa 

Äyskärissä melkoinen hauki 

Jarmo katkoo nistin sormet 

En mä tahdo siitä tietää 

Mul on toisen polven polvet 

Totuutta vaikea on sietää 

Jarmon jätin kauan sitten 

Turhaan tässä sitä itken 

Vastuu muilla Jarmosta on 

Muistot nää nyt mielestäni kitken  

Jarmo soutaa Jarmo ui 

Jarmo hoi, ho-ho-hou, ho-ho-hou!

Jarmo soutaa Jarmo ui 

Jarmo hoi, ho-ho-hou, ho-ho-hou!

Videoversio: https://vimeo.com/294821838

Generation snowflake 2017.

Sanoin pilatut

Kielijuttuni "Sanoin pilatut", julkaistu useissa sanomalehdissä.

Etsiskelin hiljattain Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksella opetustilaa U121a. Tapani mukaan menin sisälle sisäänkäynnistä U, joka johtaa M-siiven tiloihin, ja selvisin sieltä Y-siiven läpi U-siipeen. U-siivessä seurasin numerointia. Löysin tilan U121b ja sen vieressä olevat tilat U119 ja U5, mutta etsimääni U121a-tilaa sain hakea. 

Kampuksella työskentelevät ohikulkijat pyörittelivät silmiään eivätkä osanneet neuvoa, minne päin minun kannattaisi lähteä. ”No kato, nää tilat on insinöörien suunnittelemia”, minulle todettiin. Asia selvä, ajattelin. 

Sana insinööri sai aikaan välittömän mielleyhtymän ihmisestä, jonka ajattelu on elämästä vieraantunutta. Tilojen logiikka ei ainakaan kaltaiselleni tavalliselle humanistille auennut.

Aloin miettiä, kuinka helposti yhdellä stereotypiaan perustuvalla luokittelulla selitetään asioita. Insinööri ja humanisti. Arkkitehdin suunnittelema. Nuoriso ja vanhukset. Suomalaiset ja ruotsalaiset. Kantasuomalaiset ja maahanmuuttajat. Tytöt ja pojat.

Luokittelu helpottaa elämää. Jos meiltä puuttuisi kyky yleistää, ajattelumme pirstaloituisi täysin. Olisi vaikeaa herätä uuteen aamuun ymmärtämättä, mikä aamu ylipäänsä on.

Luokittelu voi olla myös haitallista. Insinöörit eivät ole aina elämästä vieraantuneita putkiaivoja. Nuoriso ei ole yksi valtava harmaa massa, joka ajattelee ja toimii laumana. Ja onko edes olemassa ”kantasuomalaisia”? 

Sukupuoli, ikä, ammatti ja kansalaisuus tuntuvat olevan suosikkeja, kun stereotypioilla pelataan. Taannoin uutisoitiin television ohjelmatekstityksiä teettävien firmojen huonoista työehdoista. Kerrottiin, että firmat palkkaavat ”pätevien kääntäjien” sijaan ”kotiäitejä”. Tarkoituksena oli kai tuoda esille yritysten toiminnan epäkohtia, mutta siinä päädyttiin samalla lyömään kotiäitejä.

Erityisen kipeästi luokittelu kolahtaa, kun se osuu omaan virtuaaliseen nilkkaan. Minulle on käynyt niin, kun olen lukenut juttuja Facebookin suosion laskusta. ”Vain mummoni on Facebookissa”, kertoi eräs nuori haastattelussa. ”Facebook on enää keski-ikäisten ja iäkkäämpien naisten suosiossa”, kirjoitettiin lehtijutussa. Tilastollisesti ilmiö on varmasti totta, mutta uutisoinnin sävy on selkeästi alentuva.

Usein tuntuu, ettei tunnista itseään niistä luokitteluista, joihin vaikkapa sukupuolensa vuoksi kuuluisi. Väittämät ”jokainen nainen toivoo jännittävästi muotoiltuja kynsiä” ja ”keski-ikäiset naiset kiljuvat riemusta nähdessään muumimukeja” saavat minut epäilemään identiteettiäni. 

Pakko myöntää, että sorrun itsekin toisinaan uskomaan luokitteluja. Lapsiperheellisenä olen aina pyrkinyt välttämään ”lapsiperheiden suosimia lomakohteita”.

Chain of association. Sekatekniikka paperille 33 x 48 cm, 2018.

Onko unohdettu nimi enne?

Kielijuttuni "Onko unohdettu nimi enne?, julkaistu useissa sanomalehdissä.

Olen viime aikoina alkanut unohdella nimiä. Etenkin näyttelijöiden, poliitikkojen ja muiden julkisuuden henkilöiden nimet lipeävät mielestäni usein.

Minulle, joka olen aina muistanut liikaakin, nimien unohtaminen on uusi ilmiö. Vielä viisi vuotta sitten sellaista ei tapahtunut. 

Unohdusten hetkellä herää helposti harmistus ja huoli: Mitä minulle tapahtuu? Olenko dementoitumassa? 

Alanko pian unohtaa läheistenkin nimet, alanko muistuttaa edesmennyttä isomummoani Hildaa, joka vanhoilla päivillään huusi läpi koko suvun nimet, ennen kuin sai mieleen hakemansa? ”Mikkopekkatyttiyrjöhilkkaleenavappu…Heikki!” Olisiko nimien unohtaminen enne jostain vakavammasta?

Asiantuntijat rauhoittelevat, että kaikki unohtelevat toisinaan. Kyse ei ole heti dementiasta, jos jokin nimi ei tule mieleen. Esimerkiksi kiire ja stressi, joskus myös masentuneisuus tai muu sairaus voivat heikentää muistia tilapäisesti. Kovalevy täyttyy olennaisilla asioilla, pienille yksityiskohdille ei jää tilaa.

Hiljattain kohistiin siitä, kuinka presidentti Donald Trump oli kirjoittanut twiittiin vaimonsa Melanian nimen väärin, ”Melanie”. Julkisuuden kirkkaassa valokeilassa Trump oli päätynyt poistamaan twiittinsä välittömästi, koska pelkäsi sen johtavan epäedullisiin tulkintoihin. Tarpeeksi nopea hän ei kuitenkaan ollut, sillä huhut ja puheet siitä, kuinka Trump on välinpitämätön vaimoaan kohtaan, ehtivät jo lähteä liikkeelle. Stressiin tai kiireeseen vetoaminen ei tilanteessa auttanut.

Presidenttien lisäksi toimittajien odotetaan olevan tarkkoja, kun he nimeävät ihmisiä. Keväällä Helsingin Sanomissa uutisoitiin ”Mummodiskosta”, jossa ikäihmiset pääsevät pyörähtelemään populaarimusiikin tahdissa. Jutussa haastateltiin ”pyörätuolissa tanssilattialla kieppuvaa Leena Lahtista”. Kerrottiin, että ”Musiikiksi Lehtonen toivoo kovaa jytää”. Toimittaja jatkoi: ”Moni tuntuu jakavan Lehtisen kanssa saman toiveen miesseurasta”. Lahtinen, Lehtonen, Lehtinen, hmm. 

Lukijana mieleeni hiipi samanlainen aatos kuin monelle Trumpin twiitin jälkipuinneissa: toimittajan suhde haastateltavaan oli melko lepsu, ellei peräti välinpitämätön. Vai olisiko nimisekaannus ollut tässäkin tapauksessa kuitattavissa kiireellä ja stressillä? 

Hesarin tapaus voi tuntua vähäpätöiseltä. Virheitähän sattuu kaikille. Haastateltavalle ei kuitenkaan taatusti ole yhdentekevää, millä nimellä häntä kutsutaan. Kun pidin ensimmäisen taidenäyttelyni, odotin innoissani paikallislehteä, jossa julkaistiin ilmoitus näyttelystäni. Pakko myöntää, että hieman kyrsi, kun luin lehdestä, että ”Merja Heikkilän näyttely jatkuu koko maaliskuun ajan”. 
Marja Heikkinen, englannin ja ranskan maisteri, kielenkääntäjä, kuvataiteilija

Guardian Angel. Sekatekniikka paperille 2018.

Tärkeä teksti

Semmoinen juttu

että sukulaistyttöjen kanssa

istuttiin vaan saunan jälkeen juomassa kaljaa

Ollaan siis ihan tavallisia ihmisiä

Nuorin on CFO,

minä olen CEO, 

keskimmäinen on Senior Exxxecutive Vice President, 

Ihan tavallisia ihmisiä niin siis

meillä on parin miljoonan asuntolainat ja autot ja veneet niin kuin ihan kaikilla,

kaikilla on

Ja sitten mietin siinä kun

ihan vaan saunan jälkeen istuttiin juomassa kaljaa

Niin siinä sitten keksin

että joka ihmisellähän on neljä asiaa ja se on fakta että ne on nämä

Työ

Perhe

Omaisuus

ja Ystävät.

Mutta nyt tulee se tosi tärkeä juttu että

Minä muuten keksin tämmöisen uuden jutun ettei

kannata kuluttaa

Ei hei osallistuta kulutusjuhlaan

Minä sen keksin, että kannattaa karsia

Luovutaan turhasta, siis niin kuin daunshiftataan.

Ja sitten minä muuten vielä tajusin, että älypuhelimethan siis syö meidän aivot ja ajan

ja kohta me ei enää puhuta toisillemme

niin kuin ennen puhuttiin, aina muuten ennen puhuttiin

ja keskittymiskyky heikkenee ja Suomen pojat ei enää lue romaaneja ennen ne luki

nyt ne vaan silmäilee kännykkää ja mites sitten toi PISA ja kaikki

Ja eliökunta kuolee

tai ainakin suurin osa siitä kun me vaan

mietitään

Pirkko Arstilan hameenhelmoja

Ja samalla meidän kansallisaarre, siis toi metsä viedään kiinalaisten vessapaperiksi

Siis kiinalaisten!

Sillä aikaa kun me keskitytään epäolennaisuuksiin niin kuin

vaikka jalkapallon ämämmään

Mutta onneksi minä keksin sanoa tämän.

Nyt näet tiedätte, miten asiat on.

Tehkää nyt jotain, menkää edes viemään sille siilille se vesiastia

mutta ensin: jakakaa tämä teksti.

Synttärit. Lahjapaperimalli 2018.