Missä tunteet sijaitsevat?

Kielijuttuni "Missä tunteet sijaitsevat?", julkaistu useissa sanomalehdissä.

Olin hiljattain kuulemassa luentoa sotatoimialueilta tulleiden maahanmuuttajalasten traumaattisista kokemuksista. Luennon tarkoituksena oli avata meille kasvatustyötä tekeville, kuinka traumat voivat vaikuttaa lasten käyttäytymiseen ja koulunkäyntiin. Äärimmäisen tärkeä aihe siis.

Luennon alussa luennoitsija kertoi meille kuulijoille ällistyttävänä faktana, että somalin kielessä on vain viisi tunnesanaa. Hän totesi, että siitä johtuu, etteivät somalinkieliset välttämättä osaa ilmaista tunteitaan.

            Minulla meni kuppi nurin kuulijana heti luennon alkumetreillä. Voi olla, että luennon muu sisältö olisi ollut ihan hyväkin, mutten pystynyt siihen enää keskittymään. Keskityin somalin tunnesanojen ja tunteiden pohtimiseen.

            Ensinnäkin on selvää, että somalin kielessä on lukuisia tunnesanoja. Niihin voi tutustua vaikka selaamalla Kotimaisten kielten keskuksen suomi–somali-sanakirjaa. Sanakirja päivittyy koko ajan ja on jo edennyt aakkosväliin aakkonen–vavahtaa. 

Nopeasti hakemalla löysin sanakirjasta kymmeniä esimerkkejä, muiden muassa ”faraxsan” (iloinen), ”murugeysan” (onneton), ”caraysan” (pahantuulinen), ”daran” (raivokas), ”lahayn” (ikävä), ”fiican” (hauska), ”murugeysan” (surullinen). Löytyivätpä sieltä verbit ”jeclaan” eli rakastaa ja ”nicid” eli inhota. Enempää en jaksanut hakea.

            Toisekseen on melko outo ajatus, että tunteet sijaitsisivat yksittäisissä sanoissa tai niiden asiasisällössä. Mietitään vaikka verbiä ”rakastaa”. Lauseen ”minä rakastan sinua” voi sanoa monella tavoin. Jos sen sanoo lempeästi hymyillen, merkitys on hyvin erilainen kuin hampaiden välistä sanottuna tai raivokkaasti tiuskaistuna. 

            Merkitysten muodostuminen on monisäikeistä. Jonkin yksittäisen sanan loogisen asiasisällön lisäksi tärkeää on se, miten ja missä kontekstissa asia ilmaistaan. Millaiseksi piirtyy puhujan ja kuulijan – tai kirjoittajan ja lukijan suhde?

            Inhimilliseen elämään kuuluu tunteiden ilmaiseminen. Jokseenkin kulttuurisidonnaista voi olla esimerkiksi se, missä määrin tunteiden ilmaisemisen julkisissa yhteyksissä katsotaan olevan sopivaa. Tiedämme myös, että erot ovat suuria yksittäisten ihmisten välillä. 

Tunteiden ilmaisemisessa ei ole olemassa tarkkaan määrättyä ”normaalia”. On varsin arveluttavaa liittää tunteiden puute johonkin tiettyyn kieli- tai ihmisryhmään.

Sen sijaan, että pyrimme hakemaan ennalta asetettuja selityksiä ihmisten käyttäytymiselle, olisi aina parempi tutustua ihmiseen, kuhunkin yksilönä. Tämä on myös sotatoimialueilta tulevien lasten ja nuorten parissa työskenteleville ylivoimaisesti tärkein ohjenuora.

Learning to fly. Sekatekniikka paperille 2020.

Entistä parempi tekstilaji

Kielijuttuni "Entistä parempi tekstilaji", julkaistu useissa sanomalehdissä

On taas se aika vuodesta, jolloin asiat luistavat entistä paremmin! Ai mikä aika? No se aika, kun yritykset julkaisevat vuosiraporttejaan.

            Tekstilajina vuosiraportti on mielenkiintoinen: se kertaa, mitä edellisenä vuonna tuli tehtyä ja samalla suuntaa katseensa tulevaisuuteen. Vuosiraportin silmin tulevaisuus näyttää aina vain paremmalta, vuosiraportti on toiveikas tekstiotus.

            Toiveikkuutta vuosiraportti rummuttaa monin tavoin: kuvissa työntekijät hymyilevät niin, että hampaat näkyvät, asiakkaat hehkuvat tyytyväisyyttä, ja jopa toimitusjohtajan stressistä syöpyneet otsarypyt oikenevat, kun hän katsoo lukijaa silmiin vakuuttavasti hymyillen. On graafia taivaisiin nousevine pylväineen, on neliväripainettua piirakkadiagrammia ja sitaattilaatikkoa.

            Myös vuosiraportin kieli on posia pullollaan. Yksi erityinen myönteisyyttä hehkuttava piirre pomppii vuosiraportin lukijan silmille, jos ei ihan joka toiselta, niin ainakin joka neljänneltä riviltä. Se on adjektiivien vertailumuotona käytetty komparatiivi. 

            Vuosiraporttien mukaan yritykset toimivat yhä tehokkaammin ja vastuullisemmin. Ne saavuttavat yhä parempia tuloksia, niiden strateginen fokus on entistä korostuneempi, ne pystyvät vastaamaan haasteisiin entistä paremmin aiempaa kovemmassa kilpailutilanteessa ja aikovat kasvaa yhä merkittävämmiksi toimijoiksi. 

            Vuosiraporteissa yritykset pyrkivät jatkossa edelleen kehittämään entistä tehokkaampia toimintamalleja aiempaa asiakaslähtöisempien, luotettavampien ja kustannustehokkaampien liiketoimintojen suunnittelun tehostamisen varmistamiseksi. Vuosiraporttien tulevaisuus on aina aiempaa kirkkaampi!

            Kääntäjänä jään välillä miettimään, mihin näitä aiempaa parempia tekemisiä oikeastaan verrataan. Olen kääntänyt vuosiraportteja parikymmentä vuotta, ja edelleen ollaan komparatiivissa. Näyttää uhkaavasti siltä, ettei superlatiiviin päästä koko työurani aikana.

            Ehkä onkin niin, ettei vuosiraportin komparatiivi olekaan merkitykseltään aito komparatiivi. Kun vuosiraportissa sanotaan, että asiat hoidetaan entistä paremmin, halutaan myös osoittaa, että ”ei tämä mitään uutta ole, ollaan me ennenkin toimittu ihan ok”. 

Vuosiraportin komparatiivi tuo mieleen vertailuttoman komparatiivin, joka on tuttu sellaisista ilmauksista kuin ”vanhempi mies”, ”suurempi summa rahaa” ja ”iäkkäämpi rouvashenkilö”. Vuosiraportin komparatiivin voisi nimetä vaikka kannustuskomparatiiviksi. Sen tehtävänä on luoda uskoa.

            Yritän jatkossa suhtautua vuosiraportin komparatiiviin aiempaa vähemmän ärsyyntyneesti. Tsemppareitahan tässä yhä lannistavammassa maailmassa tarvitaan.

Trying on the graduation dress before staring to write the thesis, 2019

            

             

             

             

Jumalan nimeen Itä-Helsingissä

Kielijuttuni "Jumalan nimeen Itä-Helsingissä", julkaistu useissa sanomalehdissä.

Viime syksynä palasin juurilleni. Aloitin työt itähelsinkiläisessä peruskoulussa, samassa koulussa, jota aikoinani itse kävin. Koska kouluajoistani on vierähtänyt melkoinen tovi, osasin odottaa monen asian muuttuneen.

            Heti ensimmäisenä päivänä kouluun kävellessäni kiinnitin huomiota siihen, että kukaan ei polttanut tupakkaa. Itse vietin aikoinani jok’ikisen välitunnin röökipaikalla koulun takana. 

            Oppilaat ovat yhtä äänekkäitä kuin ennenkin, käytävillä kaikuvat sama nauru ja puhe. Sen peittää paikoittain alleen vain pelien ja videoiden räminä ja pimputus. Kännykät ovat kasvaneet osaksi nuoria. 

            Suurin muutos lienee kuitenkin se, että kielten kirjo ja kulttuurinen moninaisuus on valtaisaa. Kun kyselin opettajainhuoneessa aamulla, montako kieltä koulussamme puhutaan, kukaan ei osannut vastata. Ensiksi tulivat mieleen somali, arabia, viro, venäjä, romania, persia, farsi, englanti, espanja, italia, vietnam, albania, kiina ja thai.

            Kielen muutoksesta kiinnostuneelle tuskin olisikaan parempaa paikkaa kuin rakas itähelsinkiläinen yläasteeni. Silmiinpistävin – tai ehkä pikemminkin korviin osuvin – kielellinen piirre on se, miten lapset ja nuoret käyttävät erilaisia voima- ja vahvistussanoja. Omaan sanastooni kuului yläasteikäisenä etupäässä se kuuluisa välimerkinomainen v***u, harvemmin muutama muu perisuomalainen voimasana.

            V-sana toki elää ja voi hyvin edelleen. Se on kuitenkin saanut runsaasti uusia, ehkä siistimmältä korvaan kaikuvia kavereita.

            Bismillah, ”Jumalan nimeen” ja etenkin wallah, ”Vannon Jumalan nimeen” sujahtavat suomenkieliseenkin puheeseen. Wallahia käytetään esimerkiksi silloin, kun puhuja haluaa todistella jotain epäuskoiselle puhekumppanilleen.

”Wallah, mä oon tehny kotiläksyt, mut mun kirjat jäi kotiin” on ihan luonteva (joskaan ei aina aukottomasti uskottava) selitys. Se, joka ajattelee wallah-sanonnan olevan jumalineen jotenkin erityisen islamilainen, menee kuitenkin metsään.

Kyselin kasiluokkaiselta Oumarilta vahvistussanojen käytöstä tätä juttua varten. Oumar totesi, että wallahin rinnalla hän käyttää vähintään yhtä usein englanninkielistä vannomista: ”I swear to God, mä oon tehny mun kotiläksyt”. God ja Allah näyttäytyvät oppilaiden kielessä siis sulassa sovussa, yleisjumalana.

Suomen kielen kohtalosta huolestuneelle lukijalle voin sitä paitsi välittää ilosanoman: Allah ja God ovat saaneet seurakseen suomalaisen jumalan. Hätkähdin iloisesti, kun kuulin 15-vuotiaan maahanmuuttajataustaisen tytön huudahtavan: ”Jumalan nimeen, mä en haluu tehdä näin paljon tehtäviä!” 

Kun kieli muuttuu, se elää. Kun kieli elää, se muuttuu.

Noble cause, 2017

Kynttilä hänelle?

Kielikolmninin "Kynttilä hänelle?", julkaistu useissa sanomalehdissä.

Vuodenvaihteessa on aika pohtia, mitä vanhan vuoden aikana on tapahtunut. Kielessä tapahtumat näkyvät usein uudissanoina. Niin kuin maailmakin, kieli elää ja muuttuu, uusia sanoja tulee ja menee. Osa niistä jää kieleemme, osa poistuu yhtä nopeasti kuin on tullutkin.

                      Suomessa uusista sanoista lukua pitää Kotimaisten kielten keskus. Kielitoimiston sanakirjan toimittajat pitävät yllä uudissanalistaa. 

Suuri yleisökin voi osallistua sanojen kartuttamiseen, sillä Kotimaisten kielten keskuksen verkkosivuilla on paikka, jonne uusia sanoja voi ilmiantaa. Kuukausittain julkaistaan kuukauden sana ja vuoden lopussa lista vuoden sanapoiminnoista. Vuoden 2019 sanapoimintoihin kuuluvat curly girl -menetelmä, deepfake-video, funikulaari, hautaustahto, pussilounas ja valevegaani. 

                      Maailmallakin uudissanoja on kerätty pitkään. Ruotsissa vuoden uudissanojen julkaisu on odotettu tapahtuma. Ranskassa suuret sanakirjat Larousse ja Robert julkaisevat omat sanalistansa. 

                      Englannin sanakirja Merriam-Webster julistaa vuosittain vuoden sanan. Vuoden 2019 sana Merriam-Websterin mukaan on sukupuolisensitiivistä kielenkäyttöä edistävä pronomini ”they” (he). 

                      Jokainen englantia koulussa päntännyt muistanee, kuinka paljon päänvaivaa tuotti englannintaa teksti, jossa puhuttiin yksikön kolmannessa persoonassa ihmisestä, jonka sukupuoli ei ollut tiedossa. Pitäisikö ”hän” kääntää muotoon ”he” vai ”she”?

Oppikirjat ohjeistivat käyttämään miespuoliseen henkilöön viittaavaa pronominia ”he”. Usein teksteissä näki kankeahkoa muotoa ”he or she”. Jos kirjoittaja halusi korostaa kantaansa, hän saattoi käyttää ainoastaan naispuoliseen henkilöön viittaavaa pronominia ”she”. 

Merriam-Websterin vuoden sana they ei ole uusi keksintö. Sitä on käytetty jo satoja vuosia myös yksikössä, kun puheen aiheena olevan henkilön sukupuoli ei ole tekstiyhteydestä pääteltävissä. Etenkin viimeisten kymmenen vuoden aikana yksiköllisen theyn käyttö on kuitenkin lisääntynyt merkittävästi. They on vakiinnuttanut asemansa yksiköllisenä pronominina niin, että se on hyväksytty osaksi englannin yleiskieltä. 

Englannin käytänteet leviävät nopeasti. Kääntäjänä osasin jo odottaa, että yksiköllinen they putkahtaa suomeenkin jonkin suoran käännöksen kautta. 

Oli silti pieni järkytys, kun Facebookissa tuli vastaan imelä kuva kynttilänliekistä ja tekstistä: ”Jos sinäkin kaipaat jotakuta, joka on taivaassa, niin jaa tämä kynttilä kunnioittaaksesi heidän muistoaan”. 

Hän-pronomini oli siis korvattu monikollisella he-pronominilla englannin theyn mallin mukaan. No, yhden kuvan vuoksi ei ole onneksi vielä syytä sytytellä kynttilöitä hän-pronominin muistolle. 

Personae. Sekatekniikka paperille 2019.

Bläkkiä

Kielikolumnini "Bläkkiä", julkaistu useissa sanomalehdissä. 

Oletteko huomanneet, kuinka kaikki on viime aikoina tuntunut olevan mustaa? En puhu nyt Etelä-Suomen lumettomasta loppusyksystä, vaan ihan toisenlaisesta mustasta. Puhun bläkistä.

                      Marraskuun loppu näyttää saaneen uuden merkkipäivän: Black Fridayn. Black Friday sijoittuu marraskuun neljännen torstain jälkeiseen perjantaihin. Eikä yksin Black Friday ole musta. Se on saanut kaverikseen kokonaisen Black Weekin, jolle osuu monta Black Dayta. 

Bläkkiä ei tarvitse sen kummemmin suomentaa. Eikö olekin niin, että Black Friday Deals kuulostaa paljon jännemmältä kuin mustan perjantain tarjoukset? Sitä paitsi koko ilmiökin on amerikkalainen, ajankohtaa myöten. 

Black Fridayta edeltää Yhdysvalloissa kiitospäivä eli Thanksgiving. Kiitospäivä on vanha perinne, jota on Yhdysvalloissa juhlittu jo 1600-luvulta lähtien. Ensimmäistä amerikkalaista kiitospäivää juhli joukko Amerikan alkuperäisasukkaita ja Euroopasta tulleita siirtolaisia. Kiitoksen aiheena oli runsas sato ja siirtokunnan eloonjääminen uudella mantereella.

Black Friday on kiitospäivää tuoreempi ilmiö, vaikka sekin on ollut Yhdysvalloissa olemassa jo kymmeniä vuosia. Black Fridayn mustalle nimelle on esitetty ainakin kahta eri taustaa.

Monilla yhdysvaltalaisilla on tapana ottaa kiitospäivän jälkeinen perjantai vapaaksi. Vapaapäivänä suosittua ajankulua on ostoksille ryntääminen. Ennen kiitospäivää punaisella keikkunut myynti kipuaa Black Fridayna plussalle, ja kauppiaat saavat kirjata voittonsa mustana valkoiselle.

Toinen mahdollinen syy mustuudelle on, että ostosruuhkissa kolisee: tulee peräänajoja ja muita kolareita. Tämän selityksen mukaan perjantain olisivat ristineet mustaksi poliisit. 

Liikenneruuhkilta voi välttyä ostamalla lähes kaiken verkosta. Erityisen edullista verkko-ostelu on Black Fridayta seuraavana maanantaina, johon on viitattu vuodesta 2005 lähtien Cyber Monday -nimellä. 

Marraskuulle osuu myös sinkuille suunnattu Singles’ Day, jota verkossa tituleerataan universumin suurimmaksi ostospäiväksi. Singles’ Dayn idea on keksitty Kiinassa.

Tänä vuonna englanninkielisten teemapäivien perhe on saanut uuden jäsenen, White Mondayn. Kyseessä on kiertotalouden päivä, joka kannustaa käytetyn tavaran korjaamiseen ja kierrättämiseen. White Mondayn kerrotaan olevan ruotsalainen innovaatio, ja sen tarkoitus on toimia vastavoimana kulutusta hehkuttaville teemapäiville. 

Kielenkäytön ihmettelijää jää vaivaamaan (ainakin) yksi seikka: miksi päivien nimet on tuotu suomeen sellaisinaan? Mitä vikaa olisi mustassa perjantaissa? Olipa kyse kulutukseen kannustamisesta tai sen hillitsemisestä, tuotteiden lisäksi alennusmyynnissä näyttää olevan kieli.

Ce qui me manque. Mixed media on paper, 2019.

                      

                      

Mi(s)tä vastaava vastaa?

Kielikolumnini "Mi(s)tä vastaava vastaa?", julkaisu useissa sanomalehdissä.

Lokakuussa nousi pieni kohu, kun työpaikkailmoituksia välittävä sivusto julkaisi listan sukupuolineutraaleista ammattinimikkeistä. Lista on laadittu yhteistyössä Kotimaisten kielten keskuksen kanssa, ja sen päämääränä on muuttaa ammattinimikkeitä tasa-arvoisemmiksi.

                      Uudella listalla palomiehestä on tullut palopelastaja ja lentoemännästä matkustamotyöntekijä. Joukossa on myös jo vakiintuneita sukupuolineutraaleja nimityksiä, kuten asianajaja lakimiehen sijaan ja myyntiedustaja myyntimiehen sijaan. 

                      Tervehdin nimikkeiden muuttamista sukupuolineutraaleiksi suurella ilolla. Kielelliset valinnat kun eivät pelkästään heijastele todellisuutta vaan myös rakentavat sitä.

Toki voi viedä aikansa, ennen kuin lentoemot arkipuheessa muuttuvat matkustamotyöntekijöiksi. Uusien nimikkeiden käyttö virallisissa yhteyksissä vie kuitenkin varmasti kielenkäyttöämme ja sen mukana ajatteluamme tasa-arvoisempaan suuntaan. 

Kääntäjänä huolestuin silti hieman, kun luin uutisesta. Pelonsekaisin tuntein selasin listaa. Hain tiettyä nimikettä, joka tuottaa kääntäjäparalle aina tukon harmaita hiuksia. Nimike on ”vastaava”.

Kuten pelkäsin, ”vastaavia” on listalla paljon. On aamiaisvastaava, aulavastaava ja hankintavastaava. On kuljetusvastaava, saunavastaava, tiimivastaava ja vuorovastaava. 

Uudistusuutisessa kerrottiin, että pyrkimyksenä on ollut luoda työtehtäviä selkeästi kuvaavia nimikkeitä. Voidaan pohtia, vastaako vastaava-sana tätä tavoitetta. Mitä tarkoittaa se, että tiimivastaava vastaa tiimistä ja vuorovastaava vuorosta?

                      Kun vastaava-nimikettä yrittää kääntää, törmää ongelmiin. Valtioneuvoston kanslian kielipalvelu neuvoo, että vastaava olisi englanniksi manager tai coordinator. Nettisanakirja taas antaa selittävän käännöksen: person responsible for.

                      Titteleissä ei voi käyttää person responsible for -tyyppistä käännöstä. Jäljelle jäävät manager ja coordinator. Yksinkertaista, yhtälö on ratkaistu, vai onko?

                      Managerissä ja coordinatorissa piilee ongelma. Yrityksissä kun on tavallisesti myös päälliköitä, joita nimitetään managereiksi. Ja koordinaattoreita, joille on korvamerkitty nimike coordinator. Vastaava on usein jotakin ihan muuta.

                      Yritysten ja niissä työskentelevien vastaavien kanssa voi aina neuvotella, mikä olisi sopivin käännös. Joskus toimivat manager, leader tai supervisor. Joissakin toimenkuvissa voi olla kyse asiantuntijatehtävistä, jolloin käännös voisi olla specialist. 

                      Nimikkeitä kääntäessä on aina syytä olla tarkkana. Vastaava-nimikkeelle on turha hakea mitään yleisluontoista vastinetta. Käännösongelma on aina yhtä tapauskohtainen ja laaja kuin ”vastaavan” toimenkuva itsessään. 

Multiple. Mixed media 2018.

Kieliopintoja

(Kielijuttuni "Kieliopintoja", julkaistu useissa sanomalehdissä)

Olen aloittanut uuden kielen opiskelun. Tai no, uuden ja uuden. Vanhan tutun venäjän, ehkä neljättä kertaa. Uusi minulle on metodi, jolla yritän oppia. 

                      Aiemmin minulla on ollut käytössäni erilaisia itseopiskelukirjoja. Yhdessä lähdettiin liikkeelle kyrillisistä aakkosista. Toisessa drillattiin sanalistoja: katu, puisto, hapankaali, huopatossut. Kolmas lähti kunnianhimoisesti pohtimaan venäjän suhuäänteiden kirjoa. Intoni hyytyi heti alkuunsa.

Nyt kokeilemassani metodissa pelataan kuuloaistin varassa. Tekstikirjaa ei ole, ohjeet annetaan äänitteenä. Heti alussa opiskelijoita kielletään kirjoittamasta sanoja ja varoitetaan täydellisyyteen pyrkimisestä. Tärkeää on opetella päivittäin, tuottaa kieltä ja reagoida nopeasti.

                      Metodin oppitunti kestää 30 minuuttia. Opiskelijoita kielletään kuuntelemasta yhtä jaksoa enempää päivässä. Saman jakson kertaamista ei suositella. Aiemmin opittua nimittäin toistetaan uusilla oppitunneilla tiuhaan. 

                      Olen sitä ikäluokkaa, jolle kieli kouluaikoina näyttäytyi nippuna kieliopillisia sääntöjä, jotka on hallittava, ennen kuin voi edes harkita avaavansa suutaan. Ensin saatettiin esitellä jokin rakenne, vaikka futuuri, ja sitten kerrottiin, miten rakennetta käytetään. 

Kielenoppimiseen liittyi paljon metapuhetta. Rakenteista puhuttiin vierasperäisillä nimillä, jotka oli hallittava. Kokeessa piti tietää, mikä on subjunktiivi, deklinaatio ja konjugaatio. Opetuksella ei juuri tuntunut olevan yhteyksiä luokkahuoneen ulkopuoliseen maailmaan.

                      Mieleenpainuvimman kielenopetusmetodin, johon olen törmännyt, tarjosi eräs suomen kielen oppikirja. Se lähti liikkeelle sijamuodoista. Ensimmäisessä kappaleessa opeteltiin inessiivi. Kappaleen tekstiosuus alkoi näin: ”Pekka istui syvässä humalassa bussissa kädet taskussa…” 

Nykykoulussa kieli osataan nähdä voimavarana, joka palvelee ilmaisua eikä toisin päin. Opetus pyritään liittämään osaksi lasten omaa kokemuskenttää. Kieltä harjoitellaan laulujen ja leikkien, draaman ja piirtämisen avulla. Kielenopetuksen aloitusikääkin on varhennettu, jotta lasten luontainen kielellinen herkkyysikä tulisi hyödynnettyä. 

Minä olen herkkyysikäni jo aikoja sitten ohittanut, mutten aio luovuttaa. On hauskaa tutustua kieleen kuuntelemalla ja puhumalla, autuaan tietämättömänä vaikkapa kirjoitusasusta.

Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että tehokkaimmin kielen oppimista edistäisi aito vuorovaikutus, jossa opittu kytkeytyy itselle merkityksellisiin asioihin. Siis sellainen kielenopetus, johon nykykoulussa pyritään. Äänitteen kanssa kommunikoidessani olen oppinut parissa päivässä kertomaan olevani amerikkalainen ja kysymään, missä on Punainen tori.         

False pride. Sekatekniikka 2019.

                      

                      

Ystäväni Larry

Kielikolumnini "Ystäväni Larry", julkaistu useissa sanomalehdissä.

Kaikki alkoi siitä, kun Larry tuli meille. Ai kuka Larry? No lamppu-Larry tietenkin. Larry on uusi jalkalamppumme. Hän seisoo olohuoneemme nurkassa ja valaisee pimeneviä syysiltoja. Siitä minulla ei ole aavistustakaan, miksi hänen nimensä on Larry. 

Niin mukava kuin Larry onkin, en voi olla miettimättä häntä katsellessani, kuka ampui Dallasin J.R. Ewingia. Muistan, että J.R.:ää näytteli Larry Hagman, jonka kerrottiin olevan siviilissä ihan mukava mies. Pakko myöntää, että Larrya katsellessa käy mielessä sekin, millainen oli Larry Flyntin 70-luvulla lanseeraama aikuisviihdelehti Hustler.

Kun mietin, miksi jalkalamppua on rätkäisty nimellä Larry, olen alkanut herkistyä muillekin henkilönimen saaneille tuotteille. Larryn kohtalotovereita on alkanut pomppia silmille mainoslehtisistä ja kauppojen hyllyiltä. 

Puutarhavaja on saanut nimekseen Leif, jumppapallo on Jutta, rastasverkko Tarmo, varaava takka Teemu ja saippua-annostelija Joel. Ruostumattomattomasta teräksestä valmistetut tiskipöydän altaat on nimetty Ritvaksi ja Valtteriksi, auton perävaunu Akuksi, pikkuhousut Cleoksi, ja tuulitakki on saanut nimekseen Vesa. Vastaan ovat tulleet nilkkurit nimeltään Marja ja maidon suoramyyntiautomaatti nimeltään Risto.

Nimillä luodaan mielikuvia. On helppo ymmärtää, että nimien kuten Tarmo ja Valo, joilla on vastineensa yleisniminä, toivotaan herättävän ajatuksia tarmokkuudesta ja valosta. On myös luontevaa nimetä marjoja sisältävä tuote Marjaksi. 

Voi olla, että Jutta jumppapallon nimenä vie ajatukset fitness-maailmaan. Sauli-kotitossut jalassa voi kuvitella, miltä tuntuisi tepastella Mäntyniemessä, ja Elvis-keittiötuolissa muistaa ehkä olla syömättä epäterveellisesti. 

Entä ne nilkkurit nimeltään Marja? Tai kasvisproteiininugetit nimeltään Niilo? Sulanapitokaapeli nimeltään Ulla? Miten nimivalintoihin on päädytty? Väkisinkin mieleen tulee metodi, jossa pannaan silmät kiinni ja tökätään satunnaiseen kohtaan nimilistaa. 

Toisinaan tuntuu, että nimien taustalla on jopa ilkeilyä. Kuka on ollut nimenantajalla mielessä, kun hän on antanut kuivakäymälälle nimen Roope ja inkontinenssisuojalle nimen Carina?

Suomessa henkilönimiä säädellään etu- ja sukunimilailla. Sen mukaan nimeksi voidaan hyväksyä nimi tai nimikokonaisuus, joka ei ole omiaan aiheuttamaan pahennusta tai haittaa eikä ole etunimeksi ilmeisen soveltumaton. Lapselle ei siis voi antaa nimeksi mitä tahansa. 

Tuotteita voi sen sijaan ilmeisesti nimetä niin kuin lystittää. Larryyn tutustuttuani olen alkanut miettiä, kaipaisiko villinä versova tuotenimistökin sääntelyä. Olisiko aika suojella ihmis-Roopeja, -Teemuja ja -Ritvoja haittaa aiheuttavilta tuotenimiltä?

Materiality and Meaning, 2018.

Lukee kuin piru mainoksia

(Kielijuttuni "Lukee kuin piru mainoksia", julkaistu useissa sanomalehdissä)

On taas se aika vuodesta. Mainokset hehkuttavat paluuta arkeen: reppuja, penaaleita, ohjeita voileipien tekemiseen. On arkeen herkistymisen aika. 

                      Arkeen paluu herkistää myös minut, kielinillittäjän. Kun viestivirtaani pamahtaa mainos ”Sinä viet, arki vikisee!”, nillittäminen alkaa. Minulla on näet tapana lukea tällaisia viestejä kuin piru raamattua.

                      Erityisesti innostun mainoksista, joissa väännellään vanhoja sanontoja uuteen uskoon – usein ontuvasti. Miten arki vikisee? Vikiseekö se, koska siitä on ”otettu niskalenkki”, niin kuin toinen mainos kehottaa? Kuka edes muistaa, mihin taustalla oleva sananparsi ”Vie sie, mie vikisen” viittaa?

                      Arki vaatii kunnostustoimenpiteitä. Kun reput ja penaalit on saatu vikisemään, on aika katsahtaa sielun peiliin. Siis silmiin? Ei, vaan kenkiin. Suutariliikkeen mainoksessa lukee ”Kengät on sielun peili.”

Nillittäjältä pääsee parahdus. Lausahdus, jonka kerrotaan olevan peräisin ennen ajanlaskumme alkua eläneeltä Cicerolta ja joka on sittemmin vilahdellut eri muodoissa uskonnollisissa teksteissä ja Shakespearen näytelmissä, on otettu uusiokäyttöön. 

No jos ei laiteta kenkiä kuntoon, olisiko syytä tehdä ikääntyvien kasvojen iholle jotain? Poistaa pari häiritsevää luomea?

Some lukee ajatukseni ja paukauttaa virtaani mainoksen: ”Hiilidioksidilaser on usein miekkaa mahtavampi”. Mitä? Tarkoittaako se, että laserin sijaan lääkäri käyttää toisinaan miekkaa? 

Sanonta ”kynä on miekkaa mahtavampi” on peräisin 1800-luvulta, erään brittiläisen näytelmäkirjailijan mahtavasta kynästä. Sen idea on, että kirjallinen viesti on väkivaltaa vaikuttavampi. Mainostajalla on tainnut päästä kynä lipeämään lapasesta.   

En lämpene hammaslääkäriaseman ”Ole oman suusi seppä!” -iskulauseellekaan. En ole varma, olivatko antiikin roomalaiset oikeassa väittäessään, että jokainen on oman onnensa seppä. Siitä olen, etten ryhdy suutani takomaan, vaikka mainos kuinka yllyttäisi.

Kovin innostunut en ole jalkahoitolankaan mainoksesta, jossa kehotetaan poistamaan ”kiire kantapäistä”. Kiire kun tarkoittaa päälakea sanonnassa ”kiireestä kantapäähän”. En ole koskaan ollut erityisen notkea.

Ruokaa pitää arkenakin syödä. Siis arjen reseptejä, helppoa, mautonta, mutta täyttävää. Avukseni tulee ruokakauppa, jonka ”paras asiakas” olen. 

Jälleen on mainoskynäniekka lähtenyt sanontojen vääntelyyn. Mainokseen on ympätty hääperinne: ”jotain uutta, jotain vanhaa”. Se on saanut muodon ”jotain uutta, jotain tuttua”. No, vanhaa ruokaa en haluaisikaan. 

Sanontojen väännöksiin törmätessä käy mielessä, mihin mainoksilla pyritään. Ainakin minut ne saavat kiertämään kauppoja – kaukaa.

 

Ice cream. Sekatekniikka samettipaperille 2018.

                      

                      

Tekstilajeista pelottavin

Kielijuttuni "Tekstilajeista pelottavin", julkaistu useissa sanomalehdissä.

Kevät oli stressaavaa aikaa. Oli kaikenlaista hoidettavaa ja monenlaista arjen haastetta. Unet alkoivat kärsiä.

                      Kun olin valvoskellut muutaman viikon, hain unettomuuteen apua. Lääkäriltä sain reseptin lääkkeeseen, jonka oli määrä helpottaa nukkumista. 

                      Kotona avasin pakkauksen ottaakseni ensimmäisen tabletin. Käteeni osui ensiksi pakkausseloste, johon kehotettiin tutustumaan huolellisesti ennen lääkkeen aloittamista.

                      Pakkausselosteessa lueteltiin vaikuttava lista haittavaikutuksia. Hyvin yleisiä olivat ruokahalun lisääntyminen ja painon nousu, uneliaisuus, päänsärky ja suun kuivuminen. 

Yleisiä haittavaikutuksia olivat horros, heitehuimaus, vapina, pahoinvointi, ripuli, oksentelu, ummetus, ihottuma, kipu nivelissä tai lihaksissa, selkäkipu, pyörrytys, turvotus, vilkkaat unet,sekavuus, ahdistuneisuusja unihäiriöt. Muina haittavaikutuksina mainittiin levottomat jalat, painajaiset, aistiharhat, aggressiivisuus, haimatulehdus, koko kehon turvotus ja unissakävely. 

En toki ollut ensimmäistä kertaa lääkeselosteiden kanssa tekemisissä. Silti lista pisti miettimään, oliko unettomuuteni sittenkään niin hankalaa, että ottaisin riskin turvota, päätyä horrokseen tai kokea aistiharhoja. 

Lääkkeiden pakkausselosteet ovat kiintoisa tekstilaji. Tekstilajien ominaisuus on, että niillä on jokin viestinnällinen päämäärä – tai useampia. Tekstilajeilla pyritään päämääriin, tehdään asioita kielen keinoin.

Selosteeseen kehotetaan tutustumaan, koska ”se sisältää lääkkeen ottajan kannalta tärkeitä tietoja”. Tästä voisi päätellä, että selosteen viestinnällinen päämäärä olisi tarjota informaatiota. 

Kun kysyy terveydenhuoltoalan ammattilaisilta neuvoa, miten suhtautua selosteiden varoituksiin, saa kuitenkin usein vastauksen: älä lue niitä. Haittavaikutuslistat kun on laadittu vapauttamaan lääketehtaat vastuusta tapauksissa, joissa lääke tuo mukanaan ikäviä oireita. Vastuusta vapauttaminen saattaakin olla lääkeselostetekstilajin tärkein viestinnällinen päämäärä. 

Selosteista saa vaikutelman, että ne on kirjoitettu pikemminkin viestin lähettäjälle kuin vastaanottajalle. Lääkeseloste ei ole tässä mielessä aivan poikkeuksellinen. Sama asetelma toistuu esimerkiksi pankkien ja vakuutusyhtiöiden kirjeissä, joissa kerrotaan vaikkapa palveluehtojen muutoksista, mutta saatesanoina kerrotaan, ettei kirjeisiin tarvitse reagoida.

Punnitsin tilannettani ja päätin jättää lääkkeeni ottamatta, hain unta muin keinoin. Sitä jäin miettimään, että selosteiden tekstilajia olisi syytä uudistaa läpinäkyvämmäksi. Ainakin vastuuvapauspäämäärän voisi kirjoittaa auki heti selosteen alkuun, lukukehotuksen rinnalle. 

Only for a minute I want to change my mind. Akvarelli 2019.

                      

Munakoisoa hyväntahtoisesti

Kielijuttuni "Munakoisoa hyväntahtoisesti", julkaistu useissa sanomalehdissä.

Minulla on näppärä puhelin. En tarvitse lainkaan sanoja, kun viestitän, että kokkaan munakoisopastaa. Emojien mittavasta rivistöstä löydän spagetin ja munakoison kuvat. 

                      Kun haluan viestiä kiukkua, valitsen emojin, joka puuskuttaa höyryä sieraimistaan. Kun taas tulee vastoinkäymisiä, valitsen emojin, jolla on silmät vihaisina viiruina ja auki ammottavan suun pielet alaspäin. 

                      Valveutunut emojitietoinen lukija näkee kuvauksistani heti, että pahasti metsään menee. Munakoiso kun symboloi fallosta, puuskuttavat kasvot voimantuntoa ja suupielet alaspäin huokaileva emoji väsymystä. 

                      Emojitumpelon avuksi tulee onneksi internet. On sivustoja, joilla kerrotaan, mikä emojien ”oikea” merkitys on. On testejä, joiden avulla voi tarkistaa, kuinka hyvin tuntee emojit. On listoja, joissa varoitetaan ”yleisimmistä emojimokista”.

                      Listojen ja testien päämääränä on auttaa ”aloittelijoita” ja ”keski-ikäisiä” emojien käyttäjiä. Tein yhden testeistä ja sain noin kaksi kolmasosaa oikein, aika hyvin siis. Silti on helppo joutua emojihakoteille.

                      Merkitykset ovat mielenkiintoinen juttu. Niin kuin kirjoitetun kielen sanojen, myös emojien merkitykset perustuvat sopimuksiin. Tuoli tarkoittaa tuolia, koska niin on sovittu. ”Alkuperäiset” merkitykset kuitenkin muuntuvat kieltä käytettäessä, kielenkäyttäjien suussa ja kirjoituksessa. 

                      Kuvien kyseessä ollessa ”oikeiden” merkitysten määritteleminen voi olla perinteistä tekstiä vaikeampaa. Filosofi Roland Barthes on sanonut, että kuvat ovat liian polyseemisiä eli monimerkityksisiä antautuakseen analyyseille ja määrittelyille. 

                      Kuvien monitulkintaisuus johtaa myös monenkirjaviin konnotaatioihin eli sivumerkityksiin, kuten munakoisoemojin tapauksessa. Toisaalta muistan, että 70-luvulla, kun mummu kertoi panevansa tukkaansa papiljotit, ei naurusta ollut tulla loppua. Kyllä sanoillekin konnotaatioita löytyy. 

                      Mummun papiljoteista tulee mieleen toinen filosofinen ajatus: hyväntahtoisuuden periaate. Hyväntahtoisuuden periaatteella tarkoitetaan sitä, että tekstin sisältämiä ajatuksia ja ilmauksia on pidettävä mielekkäinä, jos tulkitsijalla ei ole syytä epäillä niiden mielekkyyttä. 

                      Kukaan meistä lapsista ei (nauruun tikahtumaisillaankaan) arvellut mummun viittaavan tukkapuheellaan alapääjuttuihin. Olenkin päättänyt, että sen sijaan, että yritän epätoivoisesti pysytellä alati kasvavan emojiston kyydissä, luotan viestieni vastaanottajien hyväntahtoisuuteen. 

                      Minun munakoisoihini saa kaikin mokomin soveltaa hyväntahtoisuuden periaatetta. Hihittelykään ei haittaa. 

                      

                      

Jubilee 2019

Asioinnin ihanuudesta

Kielijuttuni "Asioinnin ihanuudesta", julkaistu useissa sanomalehdissä.

Arvatkaa, mitä olen tänään, kauniina kesäkuisena päivänä, tehnyt? Olen asioinut.

                      Olen asioinut kirjastossa ja apteekissa. Kirjaston ja apteekin jälkeen asioin postissa. Posti on lähikaupan yhteydessä, ja samalla asioinkin kaupassa. 

Asioilta tullessani tapasin pihalla naapurin ja asioin hänen kanssaan. Kotona asioin vessassa ja verkkopankissa. Minulla on pankkiin sähköiset asiointitunnukset. 

Asiointitunnuksia käytin myös asioidessani lapseni koulun kanssa Wilma-palvelussa. Asiointitunnuksia minulla on niin paljon, että on vaikeaa muistaa kaikkia. 

Wilmassa asioituani ryhdyin töihin. Asioin asiakkaan kanssa. Asiakas oli toimittanut käännettäväkseni tekstin, jossa kerrottiin, että kuluttajien asiointikäyttäytyminen on muuttunut. Tuli mieleen toisen asiakkaan teksti, joka koski asiointikeskustelujen tutkimista. 

Töiden lomassa ajattelin, että olisi mukavaa käydä Kansalliskirjaston pelinäyttelyssä lapseni kanssa kesäloman aikana. Kirjaston verkkosivuilla asioidessa vastaan tuli alasvetovalikko, jonka otsikkona oli ASIOINTI. Alasvetovalikon alle oli ryhmitelty yhdeksän eri kirjastossa asioinnin tapaa.

Jäin pohtimaan asiointia. Se voi tarkoittaa melkein mitä vain. Voin asioida kaupassa, postissa, viranomaisessa, lääkärissä, apteekissa, vessassa, tuttavien, puolituttujen ja tuntemattomien kanssa, verkossa, kasvokkain, kirjeitse tai puhelimitse. 

Sitä minun ei tarvitse yksilöidä, mitä asioidessani teen. Asiointini voi olla käytännössä vaikka tätä: laskujen maksamista, ruoan ostamista, pihatalkoista keskustelua, poissaolomerkinnän kuittaamista, veroilmoituksen tekemistä, pakettien hakemista ja lähettämistä, kirjojen lainaamista, nenän puuteroimista.

Asioida on siis varsin kätevä ja monenmoista kattava verbi. Sitä on suuri ilo käyttää. On kuitenkin ainakin yksi mutta.

Kääntäjäparalle asioida-verbi voi aiheuttaa ahdistusta. Verbille kun ei helposti löydy napakkaa vastinetta. Suomi–englanti -verkkosanakirja lätkäisee ruutuun heti kymmenen eri vastinetta asioida-verbille, eikä lista ole lähelläkään täydellistä. 

Englannin vastineet ”run errands”, ”deal with” ja ”do business” sopivat joihinkin yhteyksiin. Toisiin eivät lainkaan. Kuluttajien asiointikäyttäytyminen esimerkiksi viittaa melko varmasti ostamiseen. Viranomaisessa asioinnissa ei taas ole yleensä kyse ostamisesta, vessassa asioinnista nyt puhumattakaan. 

Kääntäjän on pohdittava tapauskohtaisesti, millaisesta asioinnista on kyse. Aina sekään ei auta, sillä kaikkia asioinnin merkityksiä ei voi tekstin juoksua hankaloittamatta välittää. Niin ihanaa kuin asiointi onkin, kääntäjän on oltava sen kanssa asioidessaan tarkkana. 

 

Old dress, new face. Mixed media on velour paper 2019.

Yhteishaku

Yhteishaku

Olinko se minä joka kahmin älliä

Samalla kun tykitin ylähuuleen mälliä

Olinko se minä joka stipendit pokkasi

Vaatekaapin nurkassa kiljua kokkasi

Minäkö se olin joka turpaani otin

Minäkö se nappasin jättipotin

Minäkö se bisnesluokassa lensin

Ryömin pois mut puin päälle pikkarit ensin

Samalla kun darra vaati samppanjaa

Vedin jotain kv-tason kamppanjaa

Luinko mä tenttiin aina pössytellen

Peitinkö mä mustelmani naureskellen

Samalla kun kuolen melkein sisältä

Tulee mieleen viesti tää mun isältä

Faija sanoi etten tule työelämässä pärjää

Pää on sama vaikka kuinka sitä letin värjää

Oishan se edustusvaimo joku elämänura

Sen on valinnut moni muukin suttura

No en mä kyllä valinnut sitäkään tietä

Ohjeita on ollut vähän vaikee sietää

Työelämästä ennustus kai sujui nappiin

Jatkan vissiin sekavasti hamaan tappiin

Videoversio: https://vimeo.com/319489677

Pornojuttu

Kielijuttuni "Pornojuttu", julkaistu useissa sanomalehdissä.

Voi, kuinka liikuttavaa! Somen virrassa silmiini sattuu video, jossa kädetön ja jalaton mies pukee itse vaatteet päälle suullaan. Eikä siinä vielä kaikki: pukiessaan hän hymyilee. Onpas siinä reipas pikku ukkeli!  Ajatella, että olen itse surrut omia arjen vastoinkäymisiäni, vaikka ne tuohon verrattuna ovat niin pieniä! Kyllä tämän näkeminen taas osoittaa, että rajoitukset ovat vain omassa päässä ja asenne ratkaisee aina!

Tuntuuko tilanne tutulta? Oletko törmännyt tällaisiin videoihin verkossa? Veikkaanpa, että olet. Olet silloin ollut tekemisissä inspiraatiopornon kanssa. 

Inspiraatioporno-termin lanseerasi vammaisaktivisti Stella Young vuonna 2012. Kyseessä on pornon laji, jossa vammaiset ihmiset esitetään inspiraation lähteinä ”normaaleille” ihmisille. Heistä tehdään säälin kohteita, joiden avulla ”normaalit” ihmiset saavat kokea, etteivät heidän asiansa olekaan niin huonosti. 

Sana inspiraatio tulee prepositiosta in (sisällä, sisään) ja verbistä spirare (hengittää). Inspiraatiossa siis hengitetään sisään, yleensä jotakin voimaannuttavaa. Porno taas perustuu kreikkalaiseen sanaan ”porne”, joka on viitannut naispuolisen orjan myymiseen prostituoiduksi. Sanan juurten arvellaan olevan protoindoeurooppalaisessa myymistä tarkoittaneessa sanassa. 

Inspiraatioporno on monella tapaa ongelmallista. Sen lisäksi, että vammaiset esitetään siinä epäinhimillistettyinä inspiraation lähteinä, vammaisuus esitetään aina tragediana ja ”puutteena”, josta pitäisi päästä eroon. 

Vammaisuus on vammaisille henkilöille kuitenkin ”puute” usein vain siksi, että yhteiskuntamme rakenteet perustuvat ”normaalien” ihmisten tarpeisiin: on portaita ja ahtaita ovia, on normeja ja tasapäistäviä kapeita käsityksiä siitä, millaisia kaikkien pitää olla. Inspiraatiopornossa annetaan myös ymmärtää, että vaikeudet, jotka johtuvat ympäröivästä yhteiskunnasta, voidaan ”voittaa” hymyilemällä ja oikeanlaisella iloisella – ja etenkin kiitollisella – asenteella. 

Inspiraatiopornon sukulaisporno on sosiaaliporno. Kuten inspiraatioporno ja porno yleensä, sosiaalipornokin perustuu hyväksikäyttöön. Hyväksikäytön kohteina sosiaalipornossa eivät ole vammaiset, vaan muuten heikommassa asemassa olevat ihmiset. Köyhien, syrjäytyneiden ja muiden heikko-osaisten elämää kauhistellaan yläpuoliseen sävyyn. 

Sosiaalipornoa käytetään menestyksekkäästi rahankeruukampanjoissa. Mitä koskettavampi tositarina, sitä parempi tuotto. Pääasiassa tarinat kuitenkin johtavat vain moraaliseen närkästykseen ja runsaisiin somejakoihin. Samalla pornon käsite on laajentunut ja sanalla viitataan monenlaiseen hyväksikäyttöön. Mikähän on seuraava pornon laji?

Face reveal, 2019. Mixed media on paper.

Kesäksi kuntoon?

Kielijuttuni "Kesäksi kuntoon", julkaistu useissa sanomalehdissä.

Olen potenut inhaa virusta yli viikon. On ollut kuumetta, korvissa soi ja etoo koko ajan. Odotan kärsimättömästi, että pääsisin pian kuntoon. 

                      ”Kunto”tarkoittaa Kielitoimiston sanakirjan mukaan fyysistä tai henkistä kelpoisuutta, valmiutta tai kyvykkyyttä. Kun toivottavasti pian paranen taudistani, olen siis ehkä kyvykäs, valmis ja kelvollinen – jopa kunnollinen. 

                      Monet tavoittelevat kesän lähestyessä rantakuntoa. Rapakuntoinen kuntoilija hikoilee kuntosalilla saavuttaakseen kuntotavoitteensa. Kuntoon liittyy usein tietoinen toive tai tavoite, halu palata normaaliin tai päästä entistä parempaan. 

On kuitenkin myös kuntoutujia, joita kuntoutetaan. Kuntoutettavat ovat kuntoutustoimien kohteina. Kohteina ovat useimmiten erityisryhmät: vammaiset, mielenterveyskuntoutujat ja erityislapset. 

                      Kuten flunssasta toipuvan ja kuntoilijankin tapauksessa, erityisryhmien ”kuntoon saattamisessa” on kyse ihmisten tilan parantamisesta jollain tavoin. Kuntoutuksessa käytetään terapiaa ja lääkehoitoa, vammaisten ja mielenterveyskuntoutujien kohdalla myös kuntouttavaa työtoimintaa. 

                      Aiemmista esimerkeistämme erityisryhmien kuntoutus eroaa kuitenkin siinä mielessä, että kuntoutuksen tavoitteet asettaa usein joku muu kuin kuntoutettava itse. Kunnon käsite on ulkoapäin saneltu. Kuntoutus voi lähteä esimerkiksi ajatuksesta, että erityistä tukea tarvitseva lapsi pitää opettaa pois ”poikkeavista” tavoistaan, koska ne eivät asetu ympäristön normeihin. 

                      Useimmiten ympäristön normit, siis ”kunto”, johon kuntoutus tähtää, ovat ”normaalien ihmisten” määrittelemiä. Kuntoutuksen kohteelta harvoin edes kysytään, mitä hän kuntoutuksesta ja oletetuista ”poikkeavuuksistaan” ajattelee.

                      Kansalaisaktivisti Amu Urhonen kuvaa kirjassaan Kompastuksia – Vammaispoliittinen pamfletti, kuinka hän oppi aikuisena uimaan ja nauttimaan uimisesta, kun sai itse harjoitella sitä ylävartaloaan käyttämällä. Lapsena hänet oli pakotettu kuntoutusmielessä väkisin polskimaan jaloillaan, vaikka se oli tuottanut vaikeuksia. Kuurojen lasten vanhempia on neuvottu välttämään viittomakieltä - siis lapsen äidinkieltä -  ja keskittymään sen sijaan puheen harjoitteluun, jos lapselle on laitettu sisäkorvaistuke.

                      Kuntoutuksen käsitettä pitää tarkastella kriittisesti: mikä on se ”kunto”, johon pyritään? Ja etenkin: miksi? Miksi vammattomuutta pidetään aina ylivertaisena ja tavoiteltavana? Kuntoutuksen pitäisi lähteä siitä, että kuntoutettava ei jää toimenpiteiden kohteeksi, vaan hänelle taataan itsemääräämisoikeus. Onkin syytä pitää mielessä vammaisaktivismin ydinviesti: nothing about us without us – ei mitään meistä ilman meitä.

Tussilago and certain other springtime flowers. Sekatekniikka paperille 2019.