lauantai 30. huhtikuuta 2016

Hyvää koiranpäivää!

(Kielijuttuni Hyvää koiranpäivää!, julkaistu useissa sanomalehdissä)

Kun kirjoitan tätä, eletään valtakunnallista koiranpäivää. Kuten kaikki tiedämme, koiranpäivä sijoittuu kansainvälisen maan päivän ja WHO:n maailman malarianpäivän väliin.
Samalla viikolla juhlitaan huonon runouden päivää ja kansainvälistä tekijänoikeuspäivää. Ja niitä edeltävillä muiden muassa kansainvälistä puolipisteen päivää.
Kaikki nämä teemapäivät sattuvat huhtikuulle, joka on maailman autismitietoisuuden kuukausi. Autismitietoisuuden päivähän oli huhtikuun toinen päivä. Sinä päivänä teemavärinä oli sininen.
Minäkin kaivoin kaapistani sinisen paidan.  Olin juuri laittanut pyykkikoriin sateenkaaren värisen hameen, jolla olin halunnut osoittaa sympatiaa maailman transsukupuolisuustietoisuuden päivänä.
Sitä edellinen päivä oli kaksisuuntaisen mielialahäiriön tietoisuuden päivä, joka sattui juuri syömishäiriötietoisuuden viikon loppuun. En ollut varma teemaväreistä, joten pukeuduin varovaisesti mustaan. Syksyllä kyllä muistin pukeutua pinkkiin ja oranssiin Rosa nauha -päivänä ja naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisena päivänä.
Jos värikoodit ovat mielikuvituksellisia, ei teemapäivien nimeämisestäkään väriä puutu. Ne vaihtelevat virallisen oloisista hullutteleviin. Peräkkäin kalenterissa komeilevat Euroopan epilepsiapäivä, Hätä on tämän näköinen -päivä ja Opiskelijan omppupäivä.
Tuntuu, että teemapäivät ovat lisääntyneet liki räjähdysmäisesti. En muista lapsuudestani 70-luvulta kovinkaan monta. No, ehkä silloinkin juhlittiin YK:n päivää ja jännitettiin, kuka nukkuu pommiin unikeon päivänä.  
Teema on terminä on tullut sanakirjan mukaan muinaiskreikasta, jossa se tarkoitti jonkin asettamista paikalleen. Jo 1300-luvun ranskassa se tunnettiin merkityksessä ”aihe, josta kirjoitetaan tai puhutaan”.
Sosiaalisen median aikana teemapäivät nousevat tietoisuuteemme entistä tehokkaammin. Facebookin ja Twitterin uutisvirrassa niille on mahdollista saada mittavaa huomiota. Samalla tuntuu kuin teema olisi käsitteenä palannut takaisin muinaisille juurilleen: teemoja asetellaan somessa paikoilleen seuraajien kalenteriin. En minäkään olisi koirattomana tiennyt, että tänään on koiranpäivä, jollen olisi Facebookia avannut.
Teemapäivät ovat järjestöille tärkeä tapa saada asialleen näkyvyyttä ja tukijoita. Kymmenisen vuotta sitten lanseerattu Nenäpäivä on tästä kenties tunnetuin esimerkki.
Väistämättä nousee kuitenkin mieleen, kärsivätkö teemapäivät inflaatiota, kun jokaiselle päivälle löytyy ainakin yksi teema. Kun Halaa kissaasi -päivä, Anna lapsesi pukea sinut -päivä ja Orjakaupan uhrien muistopäivä kilpailevat samoista huomion murusista, painavatkin sanat ja sanomat hukkuvat uutisvirtaan.

Happiness is a foil balloon. Akvarelli ja guassi paperille 2016.





torstai 14. huhtikuuta 2016

Hiljaisuus halkaisee korvat

En olekaan Sallan eräkämpässä
En kuuntelekaan, kuinka palokärki hakkaa mökin nurkkaa
Kuikuikui-kliiiie!
Tok tok tok!
Ja hiljaisuus halkaisee korvat

Olen Kontulassa
Miehellä on pipityyny päässä
Se steppaa metron käytävää edestakaisin, tangolta toiselle, ja jupisee:
Ulabaloobaibabaluu

Kaatuuko se päälle
Onko se juovuksissa
Vai vaan hullu
Pitääkö sitä pelätä
Ja miltä sen vaatteet haisee

Keskikäytävälle tulee tilaa
Ulabaloobaibabaluu

Ihmiset vaihtavat vaunua asemalla
Ulabaloobaibabaluu

Tyttö näpelöi kännykän ruutua
Ulabaloobaibabaluu

Kontulassa
Ulabaloobaibabaluu
Myllypurossa
Ulabaloobaibabaluu
Mellunmäessä
Ulabaloobaibabaluu
Sallassa
Ulabaloobaibabaluu


Ja hiljaisuus halkaisee korvat.

Still-kuva videoteoksesta "Sipuli", https://vimeo.com/153149805

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Peukuta vaan!

Kielijuttuni "Peukuta vaan", julkaistu useissa sanomalehdissä.

 Seuraa kohtaus tosielämästä: SOS-Lapsikylän mainoksessa kaksi pientä tyttöä tuijottaa vakavina kahden euron kolikon kokoisilla silmillään ikkunalasin läpi. Katse käy suoraan sieluun.
            Olen juuri painamassa tykkää-painiketta, kun huomaan mainoksen tekstin: ”Auta, älä peukuta.” Vedän hiiren kursorin äkkiä pois.
            Mainoksen alla olevassa pienellä präntätyssä tekstissä selvennetään, että pelkkä peukuttaminen ei auta. Pitää myös lahjoittaa. Kuukausilahjoittajana hämmennyn enkä ilmeisesti ole ainoa. Mainos ei ole nimittäin saanut kovin monta tykkäystä.
            Avaan Instagramin. Kuntosaliketju mainostaa: Älä haaveile, toimi! Toinen muistuttaa, että tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikeilla. Lopeta toivominen, ryhdy toimeen, kehottaa kolmas.
            Peukuttajan, haaveilijan, hyvää aikovan toiveajattelijan vatsassa vääntää. Iskulauseiden ydinviesti on tietenkin se, että ihmisiä halutaan kannustaa ryhtymään tuumasta toimeen.
On selvää, että SOS-Lapsikylä tarvitsee lahjoittajia ja että kunto ei kohene kotisohvalla haaveilemalla. Ja silti. Iskulauseen muotoilu panee miettimään.
Käskymuotoisten mainosten päämääränä on saada lukijoihin vipinää. Moni muukin järjestö on nähnyt imperatiivin mahdollisuudet. ”Tue työtämme, liity jäseneksi!” Sairaalaklovnit mainostaa. ”Lahjoita 7 euroa, lähetä viesti numeroon (…)”, vetoaa Unicef.
Yritysten verkkomainoksissa myöntömuotoiset imperatiivit vilistävät hypnoottisesti silmissä. Erään kauppaketjun etusivulta löydän yhdellä vilkaisulla kahdeksan käskymuotoista verbiä: Tutustu! Tilaa! Voita! Lue! Anna palautetta! Hoida! Sisusta! Tykkää!
Kieltomuotoisten imperatiivien käyttö tuntuu olevan mainoskielessä selvästi myöntömuotoisia harvinaisempaa. Älä peukuta! tuntuu viestinä vahvalta. Se pysäyttää alati tulvivassa mainosvirrassa. Yhdessä suoraan silmiin katsovien lasten kanssa se riipaisee ja vetoaa tehokkaasti lukijan ja katsojan omaantuntoon.
Somen virrassa ajelehtivalle lukijalle nousee kuitenkin mieleen yksi kysymys. Miten mainoksen leviämiseen ja sitä kautta lahjoitusten määrään vaikuttaa se, että mainoksessa kielletään peukuttamasta? Eikö juuri klikkausten ja tykkäysten määrä ole se, jolla julkaisut huomataan? Jos Facebook-ystäväni tykkää SOS-Lapsikylän mainoksesta tai Twitter-kamuni uudelleentwiittaa sen, huomaan mainoksen ja saatan lahjoittaa, jos suinkin pystyn.
Toinen, hieman keittiöpsykologian puolelle lipsahtava ajatus on, että haaveilu, toivominen ja peukuttaminen ovat oikeasti ihmiskuntaa kannattelevia asioita. Mitä olisi ihminen ilman haaveita ja myötätuntoa?

Sympathy and all that shit. Akvarelli ja muste paperille 2016.







lauantai 5. maaliskuuta 2016

Murteellisten laulujen maa

Kielijuttuni "Murteellisten laulujen maa", julkaistu useissa sanomalehdissä.

Tässä hiljan hiihtolomalla nousi mieleen lapsuusmuisto 70-luvulta. Ajettiin Helsingistä maalle, isäni kotiseudulle Etelä-Savoon.
Hieman ennen Kouvolaa tapahtui merkittävä muutos: tavallisesti korostetun yleiskielinen isäni alkoi puhua murretta! Minä vaihtui miäksi, sinä siäksi, ja murresanoja pulppusi puheeseen.
Lauloipa isä laulunkin, se meni suunnilleen näin: ”Haravasta katkes pii ja katkes toenennii, mutta isä laetto uuven piin, ja tuas sillä haravoetiin!”
Murteenpuhujien, kuten isäni, piti pitkään opetella puhumaan kirjakieltä ammattiyhteyksissä. Omaa murretta saatettiin hävetä ja peitellä.
Murrebuumi 1990-luvulla toi muutoksen: murteesta tuli arvostettu kielimuoto. Murteiden käyttöala laajeni. Niitä alkoi kuulla työelämässä ja viestimissä.
Murteiden rikkaus ja laaja-alainen käyttö sykähdyttävät. Vaihtelu ja värikkyys tuovat kieleen voimaa.
Kääntäjälle murteiden laajentunut käyttö ei sen sijaan aina merkitse riemunkiljahduksia. Tekstistä tulee äkkiä vaativa, jos se vilisee tuntemattomia murresanoja.
Annan esimerkin arjestani: kolme tekstinpätkää viimeaikaisista toimeksiannoistani. Yksi niistä on kirjakielistä perusasiatekstiä, kaksi murteellisuuksilla ilottelevaa matkailumainosta.
                      ”Yhtiö saavutti kertomusvuonna huipputuloksen, liikevaihto nousi (…) miljoonaan euroon.”
”Mutta kontio on väistänyt ihmistä, väistäähän se mettänmakuri.”
”Tuossa asusteli erakko teltassaan talvenkin yli. Kynttilöitä kömmätissään poltteli.”
Tässä kohtaa kääntäjäressu parahtaa. Yleiskielisen taloustekstin kääntäminen ei tuota vaikeuksia. On helppoa tuottaa teksti kohdekielelle niin, että sen sanoma ja sävy välittyvät.
Kahden muun tekstiotteen kääntäminen sen sijaan aiheuttaa harmaita hiuksia. Ensin pitää selvittää itselleen, mitä tarkoittavat esimerkiksi sanat ”mettänmakuri” ja ”kömmätti”. Sitten täytyy löytää kohdekielestä vastine, joka välittäisi sekä merkityksen että murteellisen sävyn.
Yksi vaihtoehto olisi löytää kohdekielestä mettänmakuria ja kömmättiä vastaavia murresanoja. Mutta kun on kyse pohjoissuomalaisesta murteesta, ei jokin amerikkalaismurre ehkä toimisi.
Toinen vaihtoehto olisi kääntää sanat tylsästi asumusta ja karhua vastaavilla kohdekielen sanoilla. Silläkin uhalla, että koko kielellinen ilotulitus jäisi puuttumaan.
Vielä olisi kolmas vaihtoehto: jättää murresanat sikseen suomeksi ja lisätä selittävä käännös. Siinä kärsisi tekstin jouheva juoksu, mutta paikallisväristä välittyisi ainakin aavistus.
Talousteksti on jo käännetty. Kömmättiä ja mettänmakuria jään vielä hetkeksi makustelemaan.
If you gotta stick your head in a guillotine, make sure it's one decorated with flowers. Pastellit pastellikartongille 2015.






sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Pienen saivareen kehonkaava



En yletä ylähyllylle.
Mitä siellä on? 

Alati yritän mutta
sotkeudun raajoihini. 
Ne ovat tähän tarkoitukseen
tiellä
ja tuntemattomat

Ja ranka
ryöpättyä meriheinää

Entäs pää 
Se vaihtuu jatkuvaan

Kertokaa minulle
Olen mielestäni kysynyt tarpeeksi monta kertaa

Mitä siellä ylähyllyllä on?

Pienen saivareen kehonkaava./A little bug's body image. Pastels on velour paper 2016.

perjantai 26. helmikuuta 2016

Bästa tittare, paska kokkare



-       Oletko onnellinen? Kysyy terapeutti.
-       En.
-       Oletko sitten onneton?
-       En.

Veckans Puls tuli ensimmäisten joukossa.
Bästa tittare, paska kokkare.
Heti virityskuvan jälkeen.

Mustavalkotelkkarissa ei ollut kaukosäädintä.
Sohvan käsinoja oli vakosamettia.
Väittivät, että telkkarin katsominen liian läheltä pilaa silmät.
Leuan se pilasi.
Leuassa oli vakoja, kipeitä ja punaisia.

Mutta olihan sekin seuralainen, mustavalkoinen juontajatäti

seuralainen himan hämärässä.

Corduroyed for life. Pastels on pastel card 2016. (detail)