Asioinnin ihanuudesta

Kielijuttuni "Asioinnin ihanuudesta", julkaistu useissa sanomalehdissä.

Arvatkaa, mitä olen tänään, kauniina kesäkuisena päivänä, tehnyt? Olen asioinut.

                      Olen asioinut kirjastossa ja apteekissa. Kirjaston ja apteekin jälkeen asioin postissa. Posti on lähikaupan yhteydessä, ja samalla asioinkin kaupassa. 

Asioilta tullessani tapasin pihalla naapurin ja asioin hänen kanssaan. Kotona asioin vessassa ja verkkopankissa. Minulla on pankkiin sähköiset asiointitunnukset. 

Asiointitunnuksia käytin myös asioidessani lapseni koulun kanssa Wilma-palvelussa. Asiointitunnuksia minulla on niin paljon, että on vaikeaa muistaa kaikkia. 

Wilmassa asioituani ryhdyin töihin. Asioin asiakkaan kanssa. Asiakas oli toimittanut käännettäväkseni tekstin, jossa kerrottiin, että kuluttajien asiointikäyttäytyminen on muuttunut. Tuli mieleen toisen asiakkaan teksti, joka koski asiointikeskustelujen tutkimista. 

Töiden lomassa ajattelin, että olisi mukavaa käydä Kansalliskirjaston pelinäyttelyssä lapseni kanssa kesäloman aikana. Kirjaston verkkosivuilla asioidessa vastaan tuli alasvetovalikko, jonka otsikkona oli ASIOINTI. Alasvetovalikon alle oli ryhmitelty yhdeksän eri kirjastossa asioinnin tapaa.

Jäin pohtimaan asiointia. Se voi tarkoittaa melkein mitä vain. Voin asioida kaupassa, postissa, viranomaisessa, lääkärissä, apteekissa, vessassa, tuttavien, puolituttujen ja tuntemattomien kanssa, verkossa, kasvokkain, kirjeitse tai puhelimitse. 

Sitä minun ei tarvitse yksilöidä, mitä asioidessani teen. Asiointini voi olla käytännössä vaikka tätä: laskujen maksamista, ruoan ostamista, pihatalkoista keskustelua, poissaolomerkinnän kuittaamista, veroilmoituksen tekemistä, pakettien hakemista ja lähettämistä, kirjojen lainaamista, nenän puuteroimista.

Asioida on siis varsin kätevä ja monenmoista kattava verbi. Sitä on suuri ilo käyttää. On kuitenkin ainakin yksi mutta.

Kääntäjäparalle asioida-verbi voi aiheuttaa ahdistusta. Verbille kun ei helposti löydy napakkaa vastinetta. Suomi–englanti -verkkosanakirja lätkäisee ruutuun heti kymmenen eri vastinetta asioida-verbille, eikä lista ole lähelläkään täydellistä. 

Englannin vastineet ”run errands”, ”deal with” ja ”do business” sopivat joihinkin yhteyksiin. Toisiin eivät lainkaan. Kuluttajien asiointikäyttäytyminen esimerkiksi viittaa melko varmasti ostamiseen. Viranomaisessa asioinnissa ei taas ole yleensä kyse ostamisesta, vessassa asioinnista nyt puhumattakaan. 

Kääntäjän on pohdittava tapauskohtaisesti, millaisesta asioinnista on kyse. Aina sekään ei auta, sillä kaikkia asioinnin merkityksiä ei voi tekstin juoksua hankaloittamatta välittää. Niin ihanaa kuin asiointi onkin, kääntäjän on oltava sen kanssa asioidessaan tarkkana. 

 

Old dress, new face. Mixed media on velour paper 2019.

Yhteishaku

Yhteishaku

Olinko se minä joka kahmin älliä

Samalla kun tykitin ylähuuleen mälliä

Olinko se minä joka stipendit pokkasi

Vaatekaapin nurkassa kiljua kokkasi

Minäkö se olin joka turpaani otin

Minäkö se nappasin jättipotin

Minäkö se bisnesluokassa lensin

Ryömin pois mut puin päälle pikkarit ensin

Samalla kun darra vaati samppanjaa

Vedin jotain kv-tason kamppanjaa

Luinko mä tenttiin aina pössytellen

Peitinkö mä mustelmani naureskellen

Samalla kun kuolen melkein sisältä

Tulee mieleen viesti tää mun isältä

Faija sanoi etten tule työelämässä pärjää

Pää on sama vaikka kuinka sitä letin värjää

Oishan se edustusvaimo joku elämänura

Sen on valinnut moni muukin suttura

No en mä kyllä valinnut sitäkään tietä

Ohjeita on ollut vähän vaikee sietää

Työelämästä ennustus kai sujui nappiin

Jatkan vissiin sekavasti hamaan tappiin

Videoversio: https://vimeo.com/319489677

Pornojuttu

Kielijuttuni "Pornojuttu", julkaistu useissa sanomalehdissä.

Voi, kuinka liikuttavaa! Somen virrassa silmiini sattuu video, jossa kädetön ja jalaton mies pukee itse vaatteet päälle suullaan. Eikä siinä vielä kaikki: pukiessaan hän hymyilee. Onpas siinä reipas pikku ukkeli!  Ajatella, että olen itse surrut omia arjen vastoinkäymisiäni, vaikka ne tuohon verrattuna ovat niin pieniä! Kyllä tämän näkeminen taas osoittaa, että rajoitukset ovat vain omassa päässä ja asenne ratkaisee aina!

Tuntuuko tilanne tutulta? Oletko törmännyt tällaisiin videoihin verkossa? Veikkaanpa, että olet. Olet silloin ollut tekemisissä inspiraatiopornon kanssa. 

Inspiraatioporno-termin lanseerasi vammaisaktivisti Stella Young vuonna 2012. Kyseessä on pornon laji, jossa vammaiset ihmiset esitetään inspiraation lähteinä ”normaaleille” ihmisille. Heistä tehdään säälin kohteita, joiden avulla ”normaalit” ihmiset saavat kokea, etteivät heidän asiansa olekaan niin huonosti. 

Sana inspiraatio tulee prepositiosta in (sisällä, sisään) ja verbistä spirare (hengittää). Inspiraatiossa siis hengitetään sisään, yleensä jotakin voimaannuttavaa. Porno taas perustuu kreikkalaiseen sanaan ”porne”, joka on viitannut naispuolisen orjan myymiseen prostituoiduksi. Sanan juurten arvellaan olevan protoindoeurooppalaisessa myymistä tarkoittaneessa sanassa. 

Inspiraatioporno on monella tapaa ongelmallista. Sen lisäksi, että vammaiset esitetään siinä epäinhimillistettyinä inspiraation lähteinä, vammaisuus esitetään aina tragediana ja ”puutteena”, josta pitäisi päästä eroon. 

Vammaisuus on vammaisille henkilöille kuitenkin ”puute” usein vain siksi, että yhteiskuntamme rakenteet perustuvat ”normaalien” ihmisten tarpeisiin: on portaita ja ahtaita ovia, on normeja ja tasapäistäviä kapeita käsityksiä siitä, millaisia kaikkien pitää olla. Inspiraatiopornossa annetaan myös ymmärtää, että vaikeudet, jotka johtuvat ympäröivästä yhteiskunnasta, voidaan ”voittaa” hymyilemällä ja oikeanlaisella iloisella – ja etenkin kiitollisella – asenteella. 

Inspiraatiopornon sukulaisporno on sosiaaliporno. Kuten inspiraatioporno ja porno yleensä, sosiaalipornokin perustuu hyväksikäyttöön. Hyväksikäytön kohteina sosiaalipornossa eivät ole vammaiset, vaan muuten heikommassa asemassa olevat ihmiset. Köyhien, syrjäytyneiden ja muiden heikko-osaisten elämää kauhistellaan yläpuoliseen sävyyn. 

Sosiaalipornoa käytetään menestyksekkäästi rahankeruukampanjoissa. Mitä koskettavampi tositarina, sitä parempi tuotto. Pääasiassa tarinat kuitenkin johtavat vain moraaliseen närkästykseen ja runsaisiin somejakoihin. Samalla pornon käsite on laajentunut ja sanalla viitataan monenlaiseen hyväksikäyttöön. Mikähän on seuraava pornon laji?

Face reveal, 2019. Mixed media on paper.

Kesäksi kuntoon?

Kielijuttuni "Kesäksi kuntoon", julkaistu useissa sanomalehdissä.

Olen potenut inhaa virusta yli viikon. On ollut kuumetta, korvissa soi ja etoo koko ajan. Odotan kärsimättömästi, että pääsisin pian kuntoon. 

                      ”Kunto”tarkoittaa Kielitoimiston sanakirjan mukaan fyysistä tai henkistä kelpoisuutta, valmiutta tai kyvykkyyttä. Kun toivottavasti pian paranen taudistani, olen siis ehkä kyvykäs, valmis ja kelvollinen – jopa kunnollinen. 

                      Monet tavoittelevat kesän lähestyessä rantakuntoa. Rapakuntoinen kuntoilija hikoilee kuntosalilla saavuttaakseen kuntotavoitteensa. Kuntoon liittyy usein tietoinen toive tai tavoite, halu palata normaaliin tai päästä entistä parempaan. 

On kuitenkin myös kuntoutujia, joita kuntoutetaan. Kuntoutettavat ovat kuntoutustoimien kohteina. Kohteina ovat useimmiten erityisryhmät: vammaiset, mielenterveyskuntoutujat ja erityislapset. 

                      Kuten flunssasta toipuvan ja kuntoilijankin tapauksessa, erityisryhmien ”kuntoon saattamisessa” on kyse ihmisten tilan parantamisesta jollain tavoin. Kuntoutuksessa käytetään terapiaa ja lääkehoitoa, vammaisten ja mielenterveyskuntoutujien kohdalla myös kuntouttavaa työtoimintaa. 

                      Aiemmista esimerkeistämme erityisryhmien kuntoutus eroaa kuitenkin siinä mielessä, että kuntoutuksen tavoitteet asettaa usein joku muu kuin kuntoutettava itse. Kunnon käsite on ulkoapäin saneltu. Kuntoutus voi lähteä esimerkiksi ajatuksesta, että erityistä tukea tarvitseva lapsi pitää opettaa pois ”poikkeavista” tavoistaan, koska ne eivät asetu ympäristön normeihin. 

                      Useimmiten ympäristön normit, siis ”kunto”, johon kuntoutus tähtää, ovat ”normaalien ihmisten” määrittelemiä. Kuntoutuksen kohteelta harvoin edes kysytään, mitä hän kuntoutuksesta ja oletetuista ”poikkeavuuksistaan” ajattelee.

                      Kansalaisaktivisti Amu Urhonen kuvaa kirjassaan Kompastuksia – Vammaispoliittinen pamfletti, kuinka hän oppi aikuisena uimaan ja nauttimaan uimisesta, kun sai itse harjoitella sitä ylävartaloaan käyttämällä. Lapsena hänet oli pakotettu kuntoutusmielessä väkisin polskimaan jaloillaan, vaikka se oli tuottanut vaikeuksia. Kuurojen lasten vanhempia on neuvottu välttämään viittomakieltä - siis lapsen äidinkieltä -  ja keskittymään sen sijaan puheen harjoitteluun, jos lapselle on laitettu sisäkorvaistuke.

                      Kuntoutuksen käsitettä pitää tarkastella kriittisesti: mikä on se ”kunto”, johon pyritään? Ja etenkin: miksi? Miksi vammattomuutta pidetään aina ylivertaisena ja tavoiteltavana? Kuntoutuksen pitäisi lähteä siitä, että kuntoutettava ei jää toimenpiteiden kohteeksi, vaan hänelle taataan itsemääräämisoikeus. Onkin syytä pitää mielessä vammaisaktivismin ydinviesti: nothing about us without us – ei mitään meistä ilman meitä.

Tussilago and certain other springtime flowers. Sekatekniikka paperille 2019.

                      

Inkluusio on kaunis sana

Kielikolumnini "Inkluusio on kaunis sana", julkaistu useissa sanomalehdissä.

Viime aikoina julkisessa koulukeskustelussa on kiehunut yksi kuuma peruna ylitse muiden: inkluusio. Inkluusio liittyy siihen, miten erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden koulutus järjestetään. Etenkin opettajilta ja erityisavustajilta on kuulunut hätähuutoja: inkluusioluokissa väsyvät sekä oppilaat että koulun henkilökunta.

Sanakirja kertoo, että inkluusio juontaa juurensa latinan sanasta includere (sulkea sisään, vangita), joka sisältää osat in (sisällä, sisään) ja claudere (sulkea). Inkluusio perustuu nykyiseen yhdenvertaisuusajatteluun: periaatteena on, että kaikilla oppilailla, erityisistä tarpeista tai ns. normaaliudesta riippumatta, olisi oikeus käydä koulua lähikoulussaan samoissa ryhmissä ikätoveriensa kanssa. 

                      Inkluusiossa erityislapsi siis sisällytetään normaaliluokkaan. Periaatteena on se, että tuki seuraa lasta normaaliryhmään, ja ryhmä sopeutuu erityislapseen. Tämä eroaa aiemmasta integraation periaatteesta. Integraatiossa (joka pohjautuu latinan verbiin integrare, tehdä kokonaiseksi), ajatuksena on ollut, että erityislapsi sopeutuu normaaliryhmään.

                      Inkluusion ja integraation lisäksi on perinteisesti ollut vielä kolmas vaihtoehto: segregaatio (latinan verbistä segregare, erottaa). Segregaatiossa erityislapset on erotettu muusta ikäluokasta omiin ryhmiinsä, erityiskouluihin ja -luokille. 

Historia tuntee muitakin kuin erityisyyteen pohjautuvia segregoivia malleja: oletettujen rotujen  erottelemiseen perustuneet luokat Yhdysvalloissa – ja meillä Suomessakin aikoinaan noudatettujen tyttö- ja poikakoulujen mallin. Niiden valossa on helppo ymmärtää, että segregaatioperiaate on vahvasti kytköksissä yhteiskunnassa kunakin aikana vallitseviin arvoihin.

                      Inkluusioajattelussa integraatio ja segregaatio nähdään syrjivinä. Integraatiossa erityistä tukea tarvitseva lapsi jää usein vaille tarvitsemaansa tukea. Segregaatiossa tukea on tarjolla, mutta lapsen ikätovereistaan eristävät rakenteet koetaan syrjivinä. 

                      Inkluusion ajatus on kaunis ja helppo hyväksyä. Puretaan syrjivät rakenteet, annetaan kaikille lapsille mahdollisuudet toimia yhdessä, samoissa ryhmissä, ja vieläpä niin, että kaikki saavat tarkoituksenmukaista tukea ja opetusta.

                      Mikä sitten mättää, kun inkluusioluokkien arjessa raatavilta tulee yhä enemmän hätähuutoja? Syy lienee yksinkertainen: jotta inkluusio voisi toimia todella, siihen pitäisi satsata riittävästi resursseja. Se jo saattaisi auttaa, että ryhmäkoot pidettäisiin riittävän pieninä ja ryhmiin taattaisiin riittävä määrä aikuisia. Silloin inkluusiosta voisi tulla hieno asia – eikä ainoastaan kaunis sana.

 

Tyttö ja varis. Sekatekniikka 2019.

                        

                       

                       

Stadin valot

Mielikuvaharjoitus

Kielikolumnini "Mielikuvaharjoitus", julkaistu useissa sanomalehdissä.

Hyvä lukija, pyydän sinua ottamaan hyvän asennon. Jos mahdollista, himmennä valoja. Istu alas, paina silmät kiinni. Tunne, kuinka jäsenesi rentoutuvat. Aseta kätesi syliin kämmenet avoinna, niin kuin odottaisit, että sinulle annetaan lahja. 

                      Nyt kuulet ääneni. Kerron, mitä laitan käteesi. Älä avaa silmiäsi, anna minun asettaa käteesi esineitä, luota minuun. 

                      Ensiksi annan sinulle kissanpennun.  Tunnustele sitä käsissäsi. Huomaatko, miltä se tuntuu? Onko se pörröinen? Pehmeä? Lämmin? Vai jotain ihan muuta? Oletko allerginen kissoille? Alkaako sinua aivastuttaa?

                      Sitten annan sinulle kylmän limaisen kalan. Miltä kala tuntuu? Haluatko tunnustella sitä pitkään käsissäsi, rimpuileeko se? Haluatko tiputtaa  sen äkkiä pois?

                      Jatketaan vielä. Seuraavaksi saat käsiisi kolikoita, kakkavaipan, hämähäkkejä, ja lopuksi nokkosia. Miten tuntemuksesi muuttuvat?

                      Olen viime aikoina seurannut keskustelua tajunnan ja kehon yhteydestä. Kielen katsotaan kuuluvan voimakkaasti ihmisen tietoiseen, tajunnalliseen puoleen. Sen yhteys kehoon ja aisteihin tunnustetaan, mutta usein niin, että ihmisen todetaan kielellistävän aistituntemuksiaan. 

Inhottavan pistävä tunne niskassa kielellistyy teräväreunaiseksi pesulapuksi. Vatsan kurina sanallistuu näläksi, varpaiden nipistely pakkasella palelemiseksi. Kun aistituntemukset hahmottuvat kieleksi, asioita on helppo korjata: leikata pesulappu pois, nauttia lounasta, laittaa villasukat jalkaan. Tämä ajatus lienee helppo hyväksyä.

Mutta toimiiko kielen ja kehon suhde toisin päin? Voiko kielellisesti ilmaistuista käsitteistä tulla kehollisia tuntemuksia? Miten sinä koit äskeisen harjoituksen?

Monille harjoituksen tekeville – sikäli kuin harjoituksen olosuhteet ovat olleet melko rauhalliset – ääneen sanotut sanat saavat aikaan kehollisia tuntemuksia. Kylmänniljakas kala aiheuttaa inhon värityksiä, pörröinen kissanpentu tuottaa miellyttävän aistimuksen, saattaapa kakkavaippa alkaa haista niin, että siitä on päästävä äkkiä eroon. 

Usein näkee edelleen väitettävän, että puhe on vain puhetta eivätkä sanat voi aidosti satuttaa. Ja jos myönnetäänkin, että sanat voivat satuttaa, viitataan usein tajunnan tasolla tapahtuvaan – ei kehossa tuntuvaan – mielen pahoittamiseen. Jo pieni leikkimielinen mielikuvaharjoituksemme osoittaa kuitenkin muuta. 

Kehon ja mielen, aistien ja kielen, välillä oleva yhteys ei ole yksisuuntainen. Vihapuheen, loukkausten, ”läppänä” heitettyjen ilkeyksien vaikutuksia ei voi järkeilemällä selittää pois. Ne läpäisevät koko ihmisyyden, mielestä kehoon. Hyvä lukija, naiiviudenkin uhalla ehdotan, että tästedes annamme toisillemme lahjaksi helliviä sanoja.

 

Lucky. Sekatekniikka paperille 2018.