Blythe Smith: Out of Bounds 2–20 September 2015

C'est trop fatiguant d'être aimable. Watercolor on paper 2015.

Blythe Smith: Out of Bounds 2–20 September 2015 

Rööperin taidesalonki gallery

The Finnish art scene relies on distorted values, just like society. Out of Bounds, an exhibition by visual artist Blythe Smith, shows why and how.

My works shed light on the normative webs and networks people and artists weave for themselves and each other. The exhibition’s themes cover detachment and alienation. Abnormality and disconnection. Power and categories.

Who is inside the groups and who is outside – who falls outside of them unwillingly and who wishes to remain outside? Is the viewer/experiencer of a work of art an outsider? Are the characters in my works the outsiders – mere objects that only exist through the gaze of the viewers and experiencers? What is the relationship between the characters; what is their relationship with the community they are supposed to belong to? Who has the control – who is being controlled? Is anything the way it looks like?

It is by no means unusual in art that norms are broken. Artists strive to break them consciously: questioning, innovating and discovering new things – disturbing, stirring up, seeking attention – these are in focus in modern art, in today’s art.

It is said that art should be a thorn in the flesh of society. But is it allowed, even in art, to break all the norms? A mere scratch of the surface is enough to reveal unwritten rules and hidden norms that you cannot touch if you wish to gain success as an artist.

Many artists silently criticize, for example, the cult of the Artist Person that prevails on the Finnish art scene; yet, many of them are happy to kiss the rings of those on the pedestal – and, whilst doing so, they approve of the whole system.

Networking, various tips for gaining prominence, and profit-seeking contact building are only criticized rarely. Even in art studies, the benefits of networking seem to be the main focus. What is more important than artistic work is a loud and blatant omnipresence.

Even those artists that feel networking and the requirement to be constantly present and available are agonising, often content themselves with saying that ”that’s the zeitgeist” or ”that’s just part of the reality of the art scene today”. Cocktail parties and publicity stunts are more important than independent hard work.

This is fully understandable. Competition is tough. Visibility in the art scene is limited – and whenever there is some, it often lasts for a very short time and remains painfully narrow. The fifteen minutes of fame have been reduced to seconds in the stream of ever flowing tweets.

And yet visibility is needed: all art must be relational in order to be art. Art needs relations and experiencers, in order to qualify as art. Nobody can see what I’m doing when I’m painting in the corner of my studio, unless I make myself and my art visible. Constantly. All the time.

Out of Bounds explores the individual and groups, relations and non-relations. Power and powerlessness. What happens when you struggle not to comply with the norms – so much so that you may end up doing it in a normative way?

Blythe Smith

blythex.smith@gmail.com

lyontivirhe.blogspot.fi

https://vimeo.com/user24166843 - Blythe Smith on vimeo

Twitter: twitter.com/BlythexSmith

You can also find me on Facebook (Blythe Smith) and Instagram (malluvain)

Out of Bounds 2–20 September 2015
Rööperin taidesalonki

Iso Roobertinkatu 29

Open

Wed–Fri 13:00–18:00

Sat–Sun 13:00–16:00

Vernissage 1 September 17:00–19:00

Last year's calf

I'm a last year's calf

Weak at the knees

Whenever I get 

so much as 

a dishonest compliment.

Devoid of parametres. Watercolour on paper 2015.

Nimetön ja muita nimiä

Kielijuttuni "Nimetön ja muita nimiä", julkaistu useissa sanomalehdissä (ilman kuvia ja linkkejä)

Mona Lisa. Guernica. Tyttö ja helmikorvakoru. Kaksi miestä kohtaa ja kumpikin luulee toisen olevan ylempiarvoinen. Huuto. Galacidalacidesoksiribonukleiinihappo. Sininen. Punainen. Keltainen. Numero 1. Numero 2. Numero 3. Nimetön.

Taideteosten nimet kiehtovat ja hämmentävät. Miten teokset ovat saaneet nimensä, miten taiteilija on päätynyt juuri johonkin tiettyyn nimeen? Miksi teoksia on nimetty yksinkertaisesti Nimettömiksi? Miksi joillekin on annettu nimeksi vain numero?

Perinteisessä maalaustaiteessa vielä 1800-luvulla teokset oli tapana nimetä kuvan teeman mukaan. Nimi siis kertoi, mitä teos “esitti”.

Yleistä oli nimetä teos jonkin siinä olevan elementin mukaan. Monelle ovat tuttuja vaikkapa Vincent van Goghin Tähtikirkas yö tai Leonardo da Vincin Pyhä Anna kolmantena.

Maalaustaide alkoi saada uusia muotoja 1800-luvun lopusta lähtien, kun symbolismi ja myöhemmin abstrakti taide nostivat päätään. Samalla teosten nimeäminenkin alkoi muuttua.

Esimerkiksi amerikkalainen James McNeill Whistler maalasi muotokuvan äidistään vuonna 1871 ja antoi sille nimen ”Sovitus harmaassa ja mustassa nro 1” (Arrangement in Grey and Black No. 1). Teos pääsi esille Royal Academyn näyttelyyn, mutta näyttelyä varten sille piti antaa uusi nimi: Taiteilijan äiti.

Nykytaiteessa nimistä on tullut erottamaton osa teoksia. Kuva ja sana ovat parhaimmillaan tasa-arvoisia ja sulavassa symbioosissa keskenään. Nimillä pyritään muuhunkin kuin teosten kuvailuun.

Paul Kleen kuuluisa etsaus ”Kaksi miestä kohtaa ja kumpikin luulee toisen olevan ylempiarvoinen” avaa teoksen kokijalle aivan erilaisen tulkinnan kuin pelkkä teos kuvallisena elementtinä. Salvador Dalín hullutteleva Galacidalacidesoksiribonukleiinihappo panee kokijan pohtimaan, mistä on kyse ja sijoittaa samalla teoksen surrealismin traditioon.

Teosnimet voivat paitsi johdattaa tulkintaan ja avata merkityksiä, myös sisältää viitteitä, jotka avautuvat vain osalle. Kuvataiteilija Terhi Ketolaisen teos ”Je t’aime…moi non plus” saa lisäarvoa nimestään, kun kokija tuntee Gainsbourgin samannimisen laulun ja osaa kenties ranskaakin.

                      Varmaankin yleisin teosnimi taidehistoriassa on Nimetön. Monet taiteilijat sanovat, että nimetessään teoksensa Nimettömäksi he haluavat kiinnittää kokijoiden huomion siihen, mikä teoksessa on olennaista: itse maalaus ilman johdattelevia sanoja.

Samaan pyrki sotien jälkeen amerikkalainen ekspressionisti Jackson Pollock, joka nimesi osan teoksistaan pelkillä numeroilla. Suomalainen nykytaiteilija Henrik Fab kertoo nimenneensä teoksensa Nimettömiksi, koska haluaa antaa tilaa teoksissaan soiville rytmeille ja musiikille.

Henrik Fabin töitä on mm. täällä: https://www.facebook.com/events/1069598559718846/

Terhi Ketolaisen töitä on täällä: http://www.terhiketolainen.com

Tässä vielä esimerkkejä siitä, miten olen nimennyt omia teoksiani viime viikkoina:

Pervasive pattern of negativistic attitudes and passive resistance to demands for adequate performance in  social situations. Akvarelli paperille 2015.

Cocktail party look. Akvarelli paperille 2015.

Mona Lisa in her first mugshot on Kepler 452b. Akvarelli paperille 2015.

Why do I paint people and faces?

I keep painting faces. The same face over and over again. Isn't that funny? I asked my therapist. Me who rarely gets along with people can't stop painting them. I should be painting landscapes or flowers. Or abstract stuff; that would be even cooler. Not at all; on the contrary, she said. No wonder you paint people. You want to figure them out. Makes sense, doesn't it?

Here are some of my latest faces.

Living in the woods is good for your health. Watercolour on paper 2015.

Miss Oxazepam 2015. Watercolour and ink on paper 2015.

Blondie. Watercolour and ink on paper 2015.

You gotta love the cage you're in. Watercolour and ink on paper 2015.

Don't make me say it. Watercolour and ink on paper 2015.

The lining of my coat - takkini vuori

I do have money, too,

But it's somewhere in the lining of my coat

I can't see it

But I hear it jingle

Whenever I move

My capital is freaking loud

On mulla rahaakin

Mutta ne on takin vuorissa

Ei niitä näy

Mutta kuulen ne

Kun liikun

Pääomani pitää meteliä

The Silent Ones. Watercolour & ink paintings from the last two days. 2015

Revolving door

Revolving door. Pyrographic poem on wooden discs, 2015

Kuumaa voodoota huussintyhjennykseen?

Kielijuttuni "Kuumaa voodoota huussintyhjennykseen" (julkaistu useissa sanomalehdissä)

Lumoava, tarmokas, ylellinen, kupliva. Androgyyni, impulsiivinen, hallitseva, vastustamaton. Intensiivisen alaston, nuoltava, herkkähermoinen, odottamaton, epätavallinen, spontaani, kevytkenkäinen.

Pinkki pitsi, amorin nuoli, nahka, raivokas fuksia, kohtelias pinkki, ihme, boheemi ruusu, fetissi, striptease, skandaali, naku-uinti. Seksipommi, ujo tyttö, poikatyttö, mustalainen. Kissatappelu, suloinen kosto, kuuma voodoo, vahinko, superorgasmi!

Huulipunien nimiä selatessa mielikuvitus lähtee villiin laukkaan. Mikä sävy sopisi parhaiten vaikkapa juuri tällaisena kesäaamuna, kun pitäisi lähteä tyhjentämään kompostikäymälän säiliötä?  Olisiko kuumassa voodoossa tarpeeksi asennetta? Vai lähestyisinkö edessä olevaa tehtävää poikatyttömäisen tarmokkaasti?

                      Netin kauneusoppaasta ei sävyn valinnassa ole kauheasti apua. Siinä neuvotaan, että ”aikuiselle naiselle hillitysti kiiltävä puna on armollisempi kuin matta. Ripaus kiiltoa tai helmiäistä antaa huulille terveen eli tasaisen näköisen pinnan.” Nimistä opas ei sano mitään.

                      Tietokoneen ruutuun ilmestyvällä värikartalla huulipunien sävyt vaikuttavat huomattavasti vaisummilta kuin nimensä. Seksipommi ei hirveästi eroa ujosta tytöstä, ja superorgasmikin on suunnilleen yhtä vaaleanpunainen kuin kohtelias pinkki.

Millainen merkitys huulipunien nimillä oikeastaan on? Uskovatko puikonkuluttajat todella, että kun he sipaisevat huulilleen seksipommipunaa, sävy tekee heistä nimensä kaltaisia?

Englantilaisen Independent-lehden siteeraama asiantuntija toteaa, että huulipuna on pienenpieni juttu, jolla on mullistava vaikutus siihen, miltä näytämme – ja miltä meistä tuntuu. Huulipuna voi muuttaa mielialaa ja kohottaa tunnelmaa muutamassa sekunnissa. 

Kun huulipunien sävyt muistuttavat niin kovasti toisiaan, onko niiden nimillä itse asiassa suurempi vaikutus? Tuleeko nimistä osa identiteettiämme? Vai luetaanko huulipunien nimiä ylipäänsä?

Suurimman osan yllä mainituista esimerkeistä olen kääntänyt vapaasti englannista tai ranskasta. Suomalaisena kuluttajana myönnän, että valitsen harvoin huulipunaani nimen perusteella.

Arkikiireessä sutaisen huulilleni sitä punaa, jota sattuu käsillä olemaan. Kesällä ja lomalla on enemmän aikaa paneutua nimiin ja niiden herättämiin mielikuviin.

Tänä kesänä päätän lähteä mukaan meikkibrändien leikkiin ja valitsen sävyni tarkkaan harkiten. Kun haen ämpärillä tiskivettä pumppukaivolta, valitsen sävykseni tarmokkaan. Ihme-sävy voisi auttaa kehnoa puutarhuria salaatinistutuspuuhissa. Anoppilaan mennessäni vältän suloista kostoa ja kissatappelua. Arvelen, että kohtelias pinkki on lopulta parempi.

 

My moisturizer is called Forever Young. Pastels on velvet paper, 2015.

 

I got this lipstick from Clinique, and it's called Pure Happiness. Pastels on paper 2015.