Aika paljon äkspeetä!

Kielijuttuni "Aika paljon äkspeetä", julkaistu useissa sanomalehdissä.

Lukuisina kesinä olen ottanut tavoitteekseni opiskella uuden kielen alkeet. Arabian ja venäjän itseopiskelupaketit ovat seuranneet matkalaukussa mökille. Pakko myöntää, että paketeissa on edelleen kelmu päällä. Muut harrasteet ovat vetäneet kesäpäivinä enemmän.

                      Tämä kesä oli yllättäen poikkeus! Opin uuden kielen – tai ”melkein kielen” – kuin vahingossa.

                      Lasten mukana latasin kännykkääni Pokémon Go -pelin. Viikossa olin vihkiytynyt uuden asiantutkijakielen saloihin.

                      Kesä on mennyt mukavasti pokestoppia graindaten tai lurettaen. Joskus olen tosin vain luutannut pokestopin ohi mennessäni. Saahan siitäkin äkspeetä (XP, kokemus).  Usein on nimittäin kiire gymibätleen rektaamaan vastatiimin sali.

Kävellessä vastaan tulee enimmäkseen Rattatoita, mutta jos onni on myötä, saattaa eteen spavnata vaikkapa kovalevainen Iivii, joka on todella oopee. Sellainen, jonka seepee riittää evolvaamaan Vaporeonin, joka on ihan biist. Ärsyttävintä on, kun pokemon karkaa pallosta ja despavnaa tuosta vain.

Kun leveleitä on tarpeeksi, egeistä hätshää kovia pokemoneja. Tenkeiegit ovat parhaita, niistä hätshää harvinaisimpia pokemoneja. Toisaalta faivkeiegit ja tyykeiegit hätshäävät nopeammin.

Joskus kilometrit eivät kerry, niin kuin pitäisi, ja egit eivät ota hätshätäkseen. Silloin voi olla kyse siitä, että serveri friissaa.

Poverappaamalla pokemonien levoja voi nostaa. Tosin siihen tarvitaan aikamoinen määrä staardastia. Tärkeitä ovat myös potionit ja rivaivit, joilla bätlessä kolhuja saaneen pokemonin voi elvyttää entiseen kuosiinsa.

Ihan parasta on leveliltä toiselle siirtyminen, kun greit boollien ja ultra boollien lisäksi voi saada bägiinsä insensen tai laki egin. XP-graindaushan on erityisen tehokasta, kun on laki eg päällä.

Kielikylpyni on ollut tuloksellista. Päällimmäiseksi on tullut suuri kunnioitus sitä kohtaan, kuinka sulavasti vierasperäiset sanat solahtavat suomeemme.

Esimerkiksi verbit hätshätä (englannin hatch, kuoriutua) ja luutata (englannin loot, ryöstää) tuntuvat supisuomelta. Kyse on niin sanotuista mukautetuista lainoista: kun sanat omaksutaan suomeen, niiden äänneasukin mukautuu omaan kieleemme.

Voisin toki korvata englannista lainatut sanat ja sanoa, että ”kymmenen kilometrin munani kuoriutuu”. Erikoiskieli tuo kuitenkin peliin oman tärkeän tunnelmansa. Se vahvistaa pelaajien asiantuntijaidentiteettiä. Siksi sanonkin, että ”mun tenkeiegi hätshää”.

Usein käy niin, että asiantuntijakielten sanojen merkitys laajenee ja niitä aletaan käyttää myös muilla elämänaloilla. Huomasin tässä eräänä päivänä ajattelevani, että tähän ikään mennessä on ehtinyt kertyä jo aika paljon äkspeetä.

Full CP. Akvarelli ja guassi paperille 2016.

Tapaus Alisteinen

 Kaikki on itsestä kiinni. Yksilöllä on vastuu. Älä anna menneisyyden määrittää itseäsi. Menneisyys ei ole elinkautinen. Ajattele positiivisesti. Tyhjennä mielesi. Nuku hyvin. Panosta ruokavalioon. Panosta liikuntaan. Meditoi. Lähde lenkille. Väritä värityskirjaa.

                      Hallinta on muodikasta. Jos elämä ei ole muuten hallinnassa, siihen voi pyrkiä erilaisin silmänkääntötempuin. Käännetään ajatukset pois ikävistä asioista. Kehutaan peilikuvaamme. Ei pohdita, ei muistella, ei ajatella. Ei valiteta, ei narista. Ei tunneta. Aina on joku, jolla on asiat vielä huonommin. Nähdään hyvä kaikissa asioissa. Tyhjennetään mieli. Väritetään sitä värityskirjaa.

                      Jos joku saa helpotuksen värityskirjan värittämisestä, hyvä niin. Jos joku on selvinnyt vaikeista ajoista kehumalla peilikuvaansa, hyvä niin. Jos joku löytää rauhan meditaatiosta, hyvä niin. Mutta kaikki eivät löydä.

                      Menneisyyden tuskanhikisissä painajaisissa pyörivälle on turha korostaa unen tärkeyttä. Parisuhdeväkivallan uhrille on turha tarjota avuksi värityskirjaa. Hyväksikäytetylle, raiskatulle, hakatulle, alistetulle, poljetulle on turha sanoa, että kaikki paranee ruokavaliolla ja lenkillä. Näkymätöntä lasta on turha neuvoa kehumaan peilikuvaansa.

                      En osaa sanoa, mitä voisi tarjota hallinnan ja yksilönvastuun tilalle.  Toisista välittäminen, empatia, heikompien puolustaminen – kaikki ne ovat hienoja ajatuksia. Mutta kaltaiseltani ihmiseltä, joka hajoaa, jos törmää tuttuun paikallisbussissa tai kotipihalla, ne ovat teoreettista sanahelinää.

                      Ehkä jonkinlainen vaihtoehto olisi lopettaa hyssyttely. Olosuhteet voivat olla niin sietämättömät, lähtökohdat voivat olla niin huonot, että yksilö ei ole saanut edes mahdollisuutta olla oman elämänsä subjekti. Turha siinä on lässyttää vastuusta ja valinnoista, vitamiineista ja liikunnasta.

Jos tuntuu paskalta, on rikki, menneisyys painaa, ei nuku, kärsii, antaa mennä vaan. Tuodaan se julki. Se ei ehkä tuo päähän potkitun elämään ratkaisua, mutta fasadien purkaminen ja teeskentelyn lopettaminen voi tehdä elämästä edes hieman enemmän elämisen arvoista.

Tähän pyrin myös teoksessani Tapaus Alisteinen.

I don't let fear rule my life - it does so without my permission. Akvarelli ja akryyli paperille 2016.

                       

                     

                     

                      

Vieraan vallan agentit

Kielijuttuni "Vieraan vallan agentit", julkaistu useissa sanomalehdissä.

Tuottavuutta on tehostettu digitalisaatiota lisäämällä ja perinteisistä myyntikanavista on siirrytty virtuaalisiin kanaviin. Tämän seurauksena pystyttiin saavuttamaan ennätystulos kolmantena vuotena peräkkäin.

                      Ah, suomen passiivi! Kuinka näppärä se onkaan! Ei tarvitse välittää tekijöistä, tykitetään verbejä vaan.

                      Tässä kuvitteellisessa kvartaalitiedotteessa tapahtuu paljon ilman, että tarvitsee sormella osoitella, kuka teki ja mitä. On tehostettu, siirrytty, pystytty saavuttamaan.

                      Kääntäjän näkökulmasta passiivin näppäryys on kuitenkin hieman kyseenalaista. Esimerkiksi englannissa passiivin runsas viljely on vähintäänkin tyylirikko.

Yrityksen tuloksesta kertovassa lehdistötiedotteessa passiivi jättää englantia puhuvan makuun liian monta asiaa avoimeksi: kuka kumma teki ja mitä? Ja kuka on tiedotteen kirjoittaja? Usein passiivin sijaan käytetäänkin sinä- tai me-rakenteita.

Jos englantilainen sattuu passiivia käyttämään, hän tekee sen usein temaattisista syistä, esimerkiksi siksi, että haluaa painottaa jotain tiettyä asiaa tai tekijää. Suomessa sama asia hoituu aktiivilauseen sanajärjestystä muuttamalla: ”talon rakensi Matti” on eri juttu kuin ”Matti rakensi talon”.

Englannin passiivirakenteista tekijää etsivän avuksi tulee agentti. Agenttia ilmaistaan by-rakenteella: music by David Bowie, painting by Marlene Dumas.

Suomen passiivissa eivät agentit ole perinteisesti hääränneet. Jos ihan välttämättä halutaan sanoa, kuka on tekijä, on ollut tapana käyttää aktiivia tai by-rakenteen tapauksessa genetiiviä: Marlene Dumas’n maalaus.

Englannin ja muiden kielten vaikutustako on, että agentteja kuitenkin tunkee suomeen? Oma korvani alkaa jo tottua aluksi pahasti särähtäneeseen rakenteeseen ”Musiikkia Samuli Edelmannilta”, ”kappale Chisulta”. Sellaisia radiojuonnoissa viljellään.

Eikä ole epätavallista, että asioita toteutetaan jonkun toimesta tai taholta. Pihallamme suoritettiin hiljattain rikkakasvien torjuntaa huoltoyhtiön toimesta. Määräyksien noudattamista valvotaan usein viranomaisten taholta.

Sinä-passiivikin on passiivin korvikkeena löytänyt tiensä suomeen. ”Sä voit maksaa ostokset kassalla” tarkoittaa suunnilleen samaa kuin ”Ostokset maksetaan kassalla”.

Sosiaalisen median sovellukset tuntuvat lisänneen passiivin käyttötapoja. Ei väliä, vaikka suomi ei oikein taivu englannin rakenteisiin. Se pannaan taipumaan, konekääntäjän avulla.

Twitter ehdottaa uusia seurattavia suoraan englannin followed by -rakenteesta kääntäen, näin: ”Seurattu käyttäjältä Vesa Heikkinen”, ”seurattu käyttäjältä Eliora Hunter”.

Vieraan vallan agentit ovat tulleet ryminällä suomeen. Kehitystä kehitetään.

Strange flowers. A painting BY myself, watercolor on paper 2016.

                      

Kun on tunteet

(Kielijuttuni "Kun on tunteet", julkaistu useissa sanomalehdissä.)

Viha, inho, kateus, pelko, onni, himo, ylpeys, suru, häpeä. Mikä yhdistää näitä?

Amerikkalaisen New York Magazinen mukaan se, että näille yhdeksälle tunteelle on löydetty tutkimuksissa neurologiset vastineet. Kun meidät valtaa onnen tunne tai häpeä, tietyt osat aivoissamme aktivoituvat.

Väitetään, että tunteiden paikka aivoissa on lajityypillinen. Viha syttyy kaikilla samalla aivojen alueella, ylpeys itää aivan tietyssä kohdassa.

Tunteet fysiologisena ilmiönä ovat tuttuja kaikille. Puhutaan tunteiden valtaan joutumisesta, tunteiden vellonnasta, tunnekuohusta.

Joskus tuntuu kuin tunteista ei saa oikein kiinni, kuin kuohulla olisi oma elämänsä. Lapsi saa uhmakohtauksen. Aikuista ottaa sydänalasta.

Vellonnan tasoittamisessa tulee avuksi nimeäminen. Kun tunteelle pystyy antamaan nimen, siitä saa otteen ja kuohunta hieman helpottaa.

Nyt olen järisyttävän vihainen, pettynyt. Koen kateutta. Olen onnellinen.

Nimeäminen saattaa olla aikuisnäkökulmasta itsestään selvää ja niin automaattista, ettei siihen tule kiinnittäneeksi huomiota. On kuitenkin ryhmiä, joille tunteiden tietoisesta nimeämisestä on selvää hyötyä ja joiden pitää jopa harjoitella sitä.

Tunnetaidot ovat keskeisiä muun muassa erityislasten opetuksessa. Lapset, joilla on pulmia käyttäytymisen ja sosiaalisten taitojen kanssa, tarvitsevat tukea sekä omien että muiden tunteiden tunnistamisessa.

Pienimpien lasten tunnetaito-ohjelmassa tunteita lähestytään nallehahmon avulla. Lapset saavat itse piirtää nallelle naaman, suupielet ylöspäin tai alaspäin tai mitä tahansa siltä väliltä.

Nallen naamaan piirtyy monenlaisten tunteiden kirjo, ja kaikille tunteille pyritään antamaan nimi. Tunteet jaetaan vihreisiin ja punaisiin: punaiset saavat aikaan pelkoa, kiukkua ja huolestumista, vihreät tuntuvat hyviltä ja antavat rohkeutta. Ohjelma antaa lapsille eväitä paitsi tunnistaa tunteita, myös hyväksyä niitä.

Palataanpa yhdeksän tunteen listaamme. Se tuntuu intuitiivisesti kovin suppealta. Onko meillä tunteita, joita tunnemme, mutta joita emme tiedosta, koska niiltä puuttuu nimi?

Tähän vastaa New York Magazinen juttu, johon on kerätty lista harvoin nimetyistä tunteista ympäri maailmaa. Listalla on muiden muassa ranskan ”l’appel du vide”, tyhjyyden vetovoima, jota saattaa kokea vaikka seisoessaan junalaiturilla, kun mielessä käy, miltä tuntuisi hypätä.

Moni tunnistaa myös tunteen, jolle on indonesiassa annettu nimeksi ”malu”: kun yleensä jouhevasti sosiaalisissa tilanteissa sukkuloiva henkilö menee mykäksi korkea-arvoisemman seurassa. Onpa listalle päässyt suomen ”kaukokaipuukin”, kaipuu jonnekin, missä ei ole koskaan käynyt.

 

Happy times. Pastelli samettipaperille 2016.

Onnea lupaaville vanhuksille!

Kielijuttuni "Onnea lupaaville vanhuksille",  julkaistu useissa sanomalehdissä.

Valmistuin eilen kuvataiteilijaksi kolmen vuoden opintojen jälkeen. Rohkea veto, sanoivat onnittelijat. Rohkea veto tuossa iässä muuttaa suuntaa. Ihailtavaa jaksamista, olet sinnikäs.

Samalla vuosikurssilla kanssani oli monta parikymppistä taiteilijanalkua. Upeaa, mihin vielä yllät? Olet monilahjakas ja lupaava taiteilija! Loistavaa tulevaisuutta! Tällaisin sanoin onniteltiin kurssikavereitani.

Olen toki iloinen kaikista hyvää tarkoittavista ja kannustavista kommenteista. Ne saivat minut kuitenkin miettimään sitä, millaisia ikään tai elämänvaiheeseen liittyviä ennakko-odotuksia onnitteluadjektiiveihin kytkeytyy.

Nuoria opiskelukavereitani ei sanottu rohkeiksi eikä sinnikkäiksi. On itsestään selvää, että nuori opiskelee ja jaksaa.

Minua, viittäkymppiä lujaa vauhtia lähestyvää, ei sanottu lupaavaksi eikä monilahjakkaaksi. Kommentit rohkeudesta tuntuivat sisältävän enimmäkseen ihmettelyä, miksi olin lähtenyt enää opiskelemaan.

Merkityksensä perusteella usein yhdessä esiintyvistä sanoista käytetään kielitieteessä termiä myötäesiintymä. Onnitteluesimerkkiemme valossa myötäesiintymiä voisivat olla vaikka ”lupaava nuori” ja ”rohkea valinta”.

Muita esimerkkejä voisivat olla virkeä vanhus, hyväkuntoinen mummo, nuori lupaus ja tulevaisuuden toivo. Ilmauksissa virkeä nuori ja lupaava vanhus ei ole kieliopillisesti mitään moitittavaa, mutta niiden sisältämät assosiaatiot ovat aika yllättäviä. Ne ovat kohosteisia eli tavanomaisesta kielenkäytöstä poikkeavia.

On sanottu, että kieli heijastelee yhteiskuntaa. Koska nuorilla vastavalmistuneilla on mummoikäisiä todennäköisemmin pitkä elämä ja ura edessään, on luontevaa nimetä heidät lupaaviksi ja kiinnittää huomio heidän lahjakkuuteensa. 

Mummoikäisillä taas ei ole ollut perinteisesti tapana lähteä opiskelemaan, joten voidaan ajatella, että siihen ryhtyminen on rohkea veto.

Maailma kuitenkin muuttuu ja aikuisopiskelu yleistyy. Nyt valmistuvat nuoret lupaukset saattavat hyvinkin löytää itsensä uudelleen koulun penkiltä kolmenkymmenen vuoden päästä.

Mikä on vielä tärkeämpää, on se, että kieli ei pelkästään heijastele yhteiskuntaa. Kielellä myös rakennetaan yhteiskuntaa ja siinä vallitsevia ajattelutapoja.

Kun muutamme tapaamme puhua asioista, voimme kenties samalla muuttaa asioita. On suorastaan houkuttelevaa lähteä ravistelemaan kielen keinoin totuttuja, aikansa eläneitä ajatusmalleja.

Omasta puolestani toivotan mitä parhainta onnea ja menestystä kaikille nyt valmistuville! Sekä virkeille ja rohkeille nuorille että lahjakkaille lupaaville vanhuksille!

Horticultured and hilarious. Pastels on velour paper, 2016.